KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste anteeksi antaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste anteeksi antaminen. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. helmikuuta 2017

Herran rukous - Anna meille anteeksi velkamme niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme

Kuten edellä on jo todettu, niin uskomme ja elämämme ei voi olla puhtaasti yksilökeskeistä. Me näemme jokaisessa lähimmäisessä myöskin Jumalan ja kuten Tuomiosunnuntain evankeliumissakin sanotaan: ”- - kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” (Matt. 25:40) Eli meidän tekemisemme ja toisaalta tekemättä jättämiset suhteessa toiseen ihmiseen vaikuttavat myös meidän suhteeseen Jumalaan.
Muistammeko Kristuksen vertauksen palvelijasta, joka oli velkaa kuninkaalleen. (Matt. 18:23-35) Vertauksen kuningas on Jumala, joka on valmis antamaan anteeksi ihmiselle, jopa käsittämättömän suuret synnit, kun taas ihmisillä on monesti taipumus olla huomattavasti armottomimpia toisia kohtaan paljon vähäisemmästä syystä.
Tämä rukouksen kohta ei ole pelkkä nöyrä anomus, vaan se pitää sisällään tietyn ehdon. Me pyydämme Jumalalta armahtavaisuutta samassa suhteessa miten me itse olemme valmiita armahtamaan lähimmäisiämme. Kristus on opettanut, että käytännössä kaikki ihmiset ovat meidän lähimmäisiämme, kuten vertaus Laupiaasta samarialaisesta opettaa. Siksi armollisuutemmekaan ei voi muuttua liian valikoivaksi.

Hyvin harvassa rukouksessa me itse asiassa pyydämme Jumalalta armahtavaisuutta sillä tavoin, että vertaamme sitä omiin tekoihimme. Mutta juuri tämä ehdollisuus on eräs niistä asioista, jotka tekevät rukouksesta johdantosanojen mukaisesti sellaisen, että sen lausuminenkin tapahtuu uskalluksella ja nuhteettomasti. Pystymmekö pyytämää Jumalalta jotain sellaista, mikä saattaa lopulta muuttua suoranaiseksi esteeksi itsemme ja Jumalan välille? Varhaiskirkon ajoista lähtien kristittyjen ykseydellä, keskinäisellä rakkaudella ja rauhalla oli äärettömän suuri merkitys. Kristus sanoi opetuslapsilleen, että heidät tunnistaisi juuri siitä, että heillä oli keskinäinen rakkaus: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh. 13:35) Tässä valossa on helppo ymmärtää, että ristiriidat, vihanpito ja katkeruus ovat asioita, jotka sotivat kaikkea sitä vastaan mitä Kristus on opettanut ja tämän myötä tekevät myös osallistumisen Herran pyhään Ehtoolliseen mahdottomaksi. Käytännössä ihminen voi osallistua Ehtoollisesta, mutta onko se silloin kelvollista osallistumista?

tiistai 25. lokakuuta 2011

Lapsista voi ottaa myös esimerkkiä


Vajaat pari viikkoa sitten olin tavanomaisella aamunavauskierroksella. Itse asiassa koen aamunavausten pitämisen erittäin tärkeänä asiana, joka on verrattavissa normaaliin opetuspuheeseen. Päämäränä on opettaa jotain ja vielä sillä tavoin, että siitä oikeasti jää jotain ihmisten mieliin. Vaarana on puhua huuhaata tai sitten niin korkealentoista tekstiä, että aikuinenkaan ei jaksa siihen keskittyä.

Jostain syystä otin aamunavauksen aiheeksi sen, että meidän aikuisten tulee ottaa mallia myös lapsista. Yleensähän se on aika tavanomainen lausahdus, että lasten tulee ottaa oppia aikuisista ja käyttäytyä sen mukaan. Kaikissa asioissa tämä ei kuitenkaan toimi. Evankeliumista löydämme myös useita kohtia, joissa Kristus kannustaa ottamaan mallia nimenomaan lapsista.

Millä tavoin lapset sitten ovat meille aikuisille esimerkkinä?
Minulle itselleni tulee ainakin ensimmäisenä mieleen se, että lapsilla on uskomaton kyky antaa anteeksi ja olla olematta pitkävihaisia. Me aikuiset taas menetämme tuon kyvyn, koska meissä on liikaa vääränlaista ylpeyttä. Me emme kertakaikkisesti ylpeytemme tähden kykene pyytämään anteeksi tai antamaan anteeksi. Tämän myötä me katkeroidumme ja muutumme pitkävihaisiksi. Tulehdutamme ihmissuhteemme todella lapsellisten syiden takia ja siinä missä lapsi pyytää anteeksi ja unohtaa kaiken tapahtuneen viidessä minuutissa, niin me aikuiset taas ryvemme katkeruudessa ja vihassa päiviä tai jopa vuosia!

Kukaan ei voi tietenkään palata takaisin ajassa ja muutta fyysisesti lapseksi. Me voimme kuitenkin yrittää muokata sisimpäämme niin, että emme antaisi ylpeydelle ylivaltaa. Jos pystymme tässä asiassa olemaan lasten kaltaisia, niin me todellakin olemme paljon lähempänä taivasten valtakuntaa.