Apostoli Paavali muistutti Tiitusta siitä, ettei tämä ajautuisi typeriin väittelyihin. Hieman kiivaassakaan keskustelussa ei ole tietenkään mitään vikaa jos sen ansiosta ihmisten asenteet avartuisivat. Valitettavasti monet väittelyt ovat sillä tavoin typeriä, etteivät ne johda mihinkään hyvään. Nettimaailma tarjoaa oivallisen pohjan tällaisille keskusteluille jota ovat käytännössä ensimmäisestä rivistä lähtien tuhoon tuomittuja. Ilmeisesti tietokoneen ääressä kirjoittelu poistaa tarpeettomia estoja ja aika monenkirjavaa tekstiä alkaa helposti syntymään.
Vihan vimmassa ihminen voi kirjoittaa hyvinkin harkitsemattomia asioita. Asian voisi tietysti kuitata sillä, että vihainen ihminen on oikeastaan täyttä ymmärrystä vailla, joten tällaiset tunteenpurkaukset pitäisi antaa helpommin anteeksi. Tämä on varmasti totta, mutta samanaikaisesti ihminen kiivaudessaan myös paljastaa todellisen minänsä. Silloin hänen ulkoinen roolihahmonsa häviää hetkeksi ja hän paljastaa omat ajatuksena juuri sellaisena niin kuin ne ovat. Tämä voi olla jopa tiedostamatta joidenkin provokaattoreiden tarkoitus: Saada toinen osapuoli pudottamaan tahdikkuutensa vaatteet ja paljastamaan itsensä täydellisesti koko suurelle joukolle.
Kirkon pitää tietysti näkyä netissä, koska ihmiset viettävät siellä niin paljon aikaansa. Netti on myös se paikka josta tiedonjanoiset ihmiset etsivät lisää tietoa. Tämän lisäksi netti on myöskin se paikka, joka mahdollistaa nämä typerät väittelyt. Meillä Suomessa on ollut monia asioita otsikoissa, jotka hyvin selkeästi sotivat kristillisiä ihanteita vastaan. Jotkut odottavat, että kirkon työntekijöiden pitäisi reagoida näihin päivänpolttaviin otsikoihin ja voimallisesti perustella kirkon opetusta tuolle suurelle joukolle.
Tämä on varmasti aivan oikein, mutta kaikkea ei voi laittaa nettiin tuosta vain - periaatteella. Valitettavan usein tiettyjen asioiden nostaminen esille ja siitä keskustelu voi olla joskus myös täysin hyödytöntä. Tämä taas johtuu siitä, että toinen osapuoli on näkemykseensä lukkiutunut ja kaikenlaiset perustelut ovat tällöin hyödyttömiä. Esimerkiksi vapaa-ajattelijalle on turha selittää uskon hyviä puolia, koska hän näkee uskon puhtaasti kielteisenä asiana. Periaattessahan hyödyttömiin asioihin ei pitäisi edes reagoida, koska kirkon ei tarvitse mukautua ulkopuolelta tuleviin ärsykkeisiin. Miten voit perustella asioita esimerkiksi Raamattuun ja Traditioon vedoten, jos toinen osapuoli ei tiedä, eikä edes halua ymmärtää kummastakaan asiasta mitään?
Paljon suurempi uhka nousee itse asiassa kirkon sisältä päin. Tämän päivän harhaoppia voisi kutsua "supermarket ortodoksisuudeksi". Siinä ihmiset poimivat mukavia ja itselleen mieleisiä asioita ortodoksisen elämäntavan hyllyltä ja jättävät itselleen kiusalliset asiat paikoilleen. Sitä voisi verrata ihmiseen, joka haluaa etsiä itselleen sellaisen lääkärin, joka sanoo että "olet terve", vaikka asia ei olisikaan näin. Tämän päivän harhaopissa ihminen haluaa muuttaa kirkkoa, vaikka todellisuudessa kirkon pitäisi muuttaa ihmistä. Mutta uskossa ja kirkon elämässä pitää olla se selkäranka, joka pitää kaiken koossa. On asioita jotka pitää sanoa ääneen, vaikka ne saattaisivat joidenkin mielestä kuulostaa pahalta ja epätasa-arvoiselta. Rukoilemme tietysti kaikkien ihmisten puolesta, mutta kuitenkin meillä on rukouksia, joissa rukoillaan erityisesti niiden puolesta, jotka toimivat oikein. Eräässä rukouksessa rukoillaan niiden piispojen puolesta, "jotka oikein opettavat Sinun totuutesi sanaa". Toisessa rukouksessa taas rukoillaan erityisesti niiden puolesta, "jotka ovat oikeista syistä jääneet tänne tulematta".
Kirkon ei kuulu heristellä nyrkkiä ja tuomita ihmistä alimpaan helvettiin. Näin ei voi tehdä. Mutta kirkossa pitää pystyä kuitenkin sanomaan ääneen, että mikä on oikein ja mikä on väärin. Ja vääryyttä on esimerkiksi sellainen supermarket ortodoksisuus, jossa uskonmukaista elämää toteutetaan vain omien mieltymysten mukaan. Me ihmiset omassa inhimmillisessä heikkoudessamme teemme joka päivä vääriä asioita. Mutta niin kauan kun pystymme myöntämään omat heikkoutemme, niin kuljemme oikeaan suuntaan. Sen sijaan jos uskottelemme itsellemme että väärät asiat ovatkin oikeita, niin silloin olemme eksyksissä. Tässäkin suhteessa paasto on meille mahdollisuus. Paaston ensimmäisellä viikolla luetaan Andreas Kreetalaisen katumuskanoni. Jonkun mielestä sen tekstin on äärimmäisen syyllistävää, vaikka tästä ei ole kysymys. Katumuskanoni muistuttaa meitä siitä, että me ihmiset emme ole täydellisiä, mutta kaikesta huolimatta meillä tulisi olla pyrkimys täydellisyyteen. Tämän vuoksi meille on annettu ne ihanteetkin joiden mukaan meidän tulisi elää.
