Hieman aiemmin oli myös uutinen (linkki) jossa kerrottiin, että 34 pappia tai "kirkkoa lähellä olevaa henkilöä" on asettunut ehdolle eduskuntavaaleihin. Määrä on mielestäni aika suuri, mutta nythän kyseessä ev.lut. ovat kirkon jäsenet.
Ajattelin nyt kirjoittaa asioista pelkästään omasta ja ortodoksisesta näkökulmasta. Ortodoksisessa kirkossahan papisto ei ole avoimesti mukana polittikassa. Tai kyllähän tällaistakin tietysti joskus sattuu. Eihän siitä nyt kovin pitkä aika ole kun eräs pappi joutui laittamaan viitan narikkaan lähtiessään pestille Brysseliin.
Mutta mikäs se polittikan ja pappeuden ristiriita taas olikaan?
Itselle tulee ensimmäisenä mieleen se että politiikka valitettavasti jakaa ihmisiä. Se näyttää olevan mitä oivallisin ja oikeutetuin syy panna toista ihmistä halvalla. Tällä en halua tietenkään sanoa sitä, että kaikki polittiikkaan sitoutuneet ihmiset pyrkisivät mollaamaan toisen puoleen jäseniä (ja erityisesti vaalien alla). Mutta tietynlaisen etäisyyden ottaminen on kuitenkin mahdollista.
Ajatelkaapa nyt sitä, jos minä olisin avoimesti mukana jonkin puolueen toiminnassa tai jopati ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Kuinka moni toisen puolueen kannattaja haluaisi tulla kirkkoon tai keskustelemaan kanssani?
Toisena asiana herää kysymys ajankäytöstä. Pelkästään vaalityön tekeminen vie varmasti paljon aikaa. Papin tulisi vastata omasta laumastaan ja hänen tulisi keskittää huomionsa sen hoitamiseen. Kahta asiaa on vaikea hyvin yhtäaikaa, koska yleensä jompikumpi tai jopa molemmat kärsivät siitä.
Mieleeni palautuu eräs vierailu kreikkalaisessa luostarissa. En tiedä mistä se johtui, että ryhdyin utelemaan nunnilta heidän suhdettaan jalkapallojoukkueisiin. Vastaus oli kuitenkin mitä parhain: "Ei minun tarvitse kannattaa mitään joukkuetta, sillä olen vain ja ainoastaan Kristuksen puolella."
- Tämä taitaa olla se paras vastaus myös ortodoksisen papin suuhun silloin, kun puhutaan puolueista ja politiikasta.
"Kenen riveissä seisot?" - Papistoa pituusjärjestyksessä Iisalmen hiippakuntapäivillä vuonna 2009.
