KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

tiistai 23. marraskuuta 2010

Blogin valvova silmä

En tiedä kuinka paljon ihmisillä on tietoa sivujen ja blogien ylläpitämisestä. Täytyy nyt kuitenkin tehdä tunnustus, että minäkin pystyn saamaan jonkin verran tietoja siitä, että kuinka paljon kävijöitä täällä blogissa liikkuu ja mistä päin maailmaa he tätä selaustyötään tekevät. En tietenkään pääse käsiksi IP-osoitteisiin, joten ketään en voi sillä tavoin yksilöidä.

Huomasin tätä ja muuta statistiikkaa tutkiessani, että minun blogini on jostain kumman syystä listattu partiolaisten wiki-sivuston blogilistalle, joka on sivulla http://wiki.partio.net/Blogi
Sieltä löytyy seuraava lista:

Tämän jälkeen minun oli pakko katsoa vanhoja blogikirjoituksiani... Ja toden totta. Löytyihän minulta ainakin yksi (ellei jopati kaksi) partiota käsittelevää kirjoitusta. Jälleen kerran kirjoitukseni ovat päässeet arvoon arvaamattomaan. En ole ollut aktiivisesti mukana enää partiossa pitkään aikaan. Siitä huolimatta joku on kokenut tämän ja erään toisen kirjoituksen niin merkittävänä, että minut on pistetty tähän listaan.

Kiitos ja kumarrus. Minun lienee syytä kirjoittaa lähiaikoina pari partioon liittyyvää juttua, niin voin sitten edes jossain mielessä lunastaa paikkani tuossa blogilistassa.