Suuntaan askeleeni ensin koulun uskontotunnille ja tämän jälkeen sitten kohti Valamoa, jossa pidetään hiippakuntapäivät. Liitän tähän oheen erään hartauskirjoituksen, jossa lyhyesti pohditaan lepopäivää ja ajan pyhittämistä.
Tässä hartauskirjoituksessani haluan palauttaa lukijoiden mieliin kaksi tärkeää asiaa, jotka liittyvät jokapäiväiseen elämään. Ensimmäinen niistä liittyy lepopäivään. Juutalaisuudessahan sapatti, lauantai on ehdoton lepopäivä. Sen tarkoituksena on taata ihmisille vähintään yksi päivä viikossa, jolloin hän voi hyvin omintunnoin jättää arkiset askareensa sikseen. Jumala itse on antanut meille esikuvan sapatin pyhittämisestä. Kristinusko ei ole missään vaiheessa kumonnut tuota sapattia, vaan edelleenkin meidän tulisi pitää kiinni lepopäivästä.
On olemassa tietenkin paljon niitä ammatteja, joissa ihminen ei voi pitää lepopäivänään nimenomaisesti tuota lauantaita. Tästäkin huolimatta viikossa pitää olla vähintään tuo yksi päivä, jolloin huomio kiinnittyy muuhun kuin työhön.
Kristuksen aikana noudatettiin pikkutarkasti sapattikäskyä ja lainopettajat tuomitsivat Kristuksen jopa siitä että tämä paransi ja auttoi ihmisiä sapattina. Tämän päivän ihmistä voisi muistuttaa nimenomaisesti siitä, että lepopäivänä kohtaisimme oman perheemme ja läheisemme sekä osaltamme antaisimme aikaa myös itsellemme tässä kiireisessä ja suorituskeskeisessä maailmassa.
Toinen jokapäiväiseen elämään liittyvä asia josta haluan muistuttaa, liittyy ajan pyhittämiseen. Kristillisessä viikkokierrossa sunnuntai on tietysti keskeisin päivä liturgisessa elämässä, vaikka jumalanpalveluksia toimitetaan muulloinkin. Ajan pyhittäminen tarkoittaa sitä, että pidämme Jumalan mielessämme ja ruokimme samalla hengellisiä tarpeitamme. Unohdamme helposti sen, että ruumiillisten ja henkisten tarpeiden lisäksi on olemassa myös hengellisiä tarpeita. Nämä hengelliset tarpeet ovat voineet hautautua monien murheiden ja kiireiden alle, mutta ne siitäkin huolimatta ovat olemassa. Kirkkojen kellot eivät soi turhaan, vaan ne muistuttavat meitä ajan pyhittämisestä.
Nyt jos koskaan meidän tulisi oppia pysähtymään edes kerran viikossa ja yhtä lailla myös oppia ravitsemaan hengellisiä tarpeitamme. Hengellisiä asioita ei ole tarkoitettu rasitteeksi, vaan sielun ja ruumiin pyhitykseksi.
