KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

torstai 7. lokakuuta 2010

Kirkkoherra = toimitusjohtaja? (osa 3)

Mikä on sitten ratkaisu tähän ongelmaan, jossa pappi joutuu olemaan enemmän toimitusjohtaja kuin sielunpaimen? Monen mielestä kyse ei ole varsinaisesta ongelmasta, vaan koulutuksen puutteesta. Esimieskoulutus terästettynä kunnon taloushallinnolla olisi varmasti paikallaan, mutta luonnollisesti se kysyy aikaa ja rahaa. Jo virassa olevilta vaaditaan oikeasti panostusta ja uutta asennoitumista siinä, että he oman työnsä ohella istahtavat jälleen kerran koulun penkille.

Entäs sitten se vaihtoehto, että papin työn toimenkuvaa tarkistettaisiin siten, että turhaa hallintoa ja byrokratiaa voisi karsia siitä pois? Tällä hetkellä asiaan ei ole vielä ainakaan kovin näkyvästi koetettu edes tarttua. Pientä yritystä on ollut siinä, että työhyvinvointia on koetettu parantaa erilaisten kurssien avulla. Ne ovat kuitenkin enemmän erityisosaamisen hienosäätöä, jotka varmasti osaltaan helpottavat työntekoa silloin kun kaikki muut asiat ovat kunnossa. Niiden todellinen hyöty voi jäädä kuitenkin vähäiseksi. Kyse on vähän samasta asiasta että auton moottorista yritetään hienoviritellä lisää tehoja irti, vaikka öljynvaihdot ja muut perushuoltoon liittyvät asiat ovat ihan retuperällä!

Tutkitaan tätä kysymystä vielä motivaation kannalta. Kuinka moni pappi tai papiksi pyrkivä haluaa lopulta olla esimies ja hallinnollisen työn tekijä? Eikö kyseessä ole kuitenkin lähes täydellinen kutsumusammatti, joka perustuu enemmän hengellisille ihanteille? Varmasti joka ammatissa on varjopuolensa, jotka eivät ole niin mieluisia, mutta ne pitää silti hoitaa. Todellisia motivaatio-ongelmia alkaa syntyä silloin, kun varjopuolet alkavat hallitsemaan koko työtä. Käytännössä ihminen huomaa tekevänsä työtä, joka ei vastaa hänen odotuksiaan ja johon hän ei ole asennoitunut oikealla tavalla. Kärjistettynä voisi sanoa, että ihminen huomaa tekevänsä työtä josta hän ei pidä.

Työn hyvät ja huonot puolet eivät ole sillä tavoin vaakakupeissa, että tuo periaatteessa hyvä osaamisen hienosäätö poistaisi tai aina edes kompensoisi työn huonoja puolia. Vertauskuvallisesti työn varjot seuraavat kulkijaa, vaikka kävelyvauhtia lisättäisiin kuinka paljon tahansa.

En pysty tarjoamaan valmiita ratkaisuja tähän ongelmaan. Haluan ainoastaan viritellä keskustelua siitä, että meillä on tällä hetkellä todellisia ongelmia työn hallinnollisen puolen kanssa. Koulutus ja työn todellisen luonteen esilletuominen jo koulutusvaiheessa auttavat varmasti. Tämä on sitä tervettä asennekasvatusta ja tietotaitojen lisäämistä. Tämä ei kuitenkaan yksistään riitä, sillä hallinnollisten asioiden jatkuva lisääntyminen nakertaa pois työaikaa ja voimia siitä todellisesta hengellisestä työstä, johon ihmisellä on kutsumus.