Tilaisuus tekee ahneen...tai kavaltajan

Ihminen ei ole lähtökohtaisesti paha, koska hän kuuluu tähän luomakuntaan, jonka Luoja on hyväksi todennut. Ihmisellä on kuitenkin vapaa tahto, joka mahdollistaa sen että hän heikkoudessaan tekee myös vääriä valintoja ja lankeaa siten syntiin.

Me näemme tietenkin ensimmäisenä toisten ihmisten synnit ja saatamme mielessämme todeta, että “minä en ikinä sortuisi moiseen”. Mutta kukapa nyt myöntäisikään itselleen sitä, että aikoisi harkiten tehdä pahaa jossain tulevaisuudessa. Tuskinpa Juudaskaan aloittaessaan Kristuksen mukana kulkemisen ajatteli, että “tuon miehen minä muuten tässä vielä kavallan 30 hopearahan hinnalla”.
Harvemmin ihminen kovin pitkälle ennakkoon on suunnitellut pahan tekemistä. Melkein voisi sanoa, että tietynlaiset olosuhteet koettelevat ihmistä ja juuri siinä punnitaan, että pystyykö hän tekemään oikeita valintoja.

Juudaksesta sanotaan, että hän oli rahanahne. Ilmeisesti hän Kristuksen mukana kulkiessaan huomasi, että tämä Messias ei tuonutkaan mukanaan maallista valtaa (myös rahaa) ja kunniaa, vaan kysymys olikin taivaallisista asioista. Kristus ei vastannut Juudaksen odotuksia. Hän halusi jotain muuta kuin taivaallisia asioita ja niinpä 30 hopearahaa tuntui kavaltamisen yhteydessä hyvältä lohdutukselta. Toki Juudakseen liittyy paljon muutakin, mutta sitä ei ole syytä pohtia tässä sen enempää.

Mutta miettikäämme esimerkiksi tuota rahanahneutta. Kukapa meistä sanoisi, että “minä se muuten olen rahanahne ihminen”. Voisimme varmasti hyvin hurskaana sanoa aivan päinvastaista. - “Minua ei raha ja maalliset asiat kovin paljoa kiinnosta.” Mutta eipä sellainen paljoa kiinnosta mitä ei meille tarjota.

Entäpä jos tulisi tilanne että raha olisi tarpeen ja sen saamiseen tarjoutuisi mahdollisuus? Saattaisimme jopa hankkia sitä siinä tilanteessa kyseenalaisin keinoin, jos uskoisimme että siitä ei tulisi meille mitään seuraamuksia.

Kuten edellisessäkin kirjoituksessa mainitsin kärsivällisyyteen liittyen, niin me emme tiedä totuutta omasta kärsivällisyydestä (tai sen puutteesta), ennen kuin meitä on sen suhteen koeteltu. Samaa voisi sanoa rahanahneudestakin. Me emme tiedä totuutta, ennen kuin meitä on sen suhteen koeteltu. Isä meidän - rukouksessa pyydämme: “äläkä saata meitä kiusaukseen”. Se ei tarkoita sitä, että Jumala johdattaisi meitä kiusaukseen, vaan se tarkoittaa, että pyydämme Jumalaa vahvistamaan meitä, että emme koettelemuksissa lankeaisi.

Eli hyvin monissa asioissa me emme tiedä totuutta omista heikkouksistamme, ennen kuin me olemme joutuneet tilanteeseen, jossa kysytään tuota harkitsevaisuutta ja päättäväisyyttä tehdä oikeita valintoja. Silloin kun kaikki on elämässä rauhallista ja seesteistä, niin me olemme varmasti kärsivällisiä, anteliaita, siveellisiä, hurskaita jne. Mutta mitä me olemme sitten kun joudumme todelliseen koettelemukseen? Siinä vasta testataan sitä, että mitä me olemme.

Juudas kulki omaa polkuaan niin pitkälle, että siitä ei ollut enää paluuta takaisin. Se oli juuri sitä paatuneisuutta, joka lopulta teki katumuksestakin mahdotonta. Tässä kohden Suurta viikkoa meitä muistutetaankin siitä, että emme lähtisi tuolle Juudaksen polulle. Mutta ajatus siitä, että olisimme Juudaksen kaltaisia tuntuu täysin mahdottomalta: “En minä ole rahanahne, enkä minä ikinä kääntäisi selkää Kristukselle!”

- Mutta näin Juudaskin varmasti ajatteli siinä vaiheessa kun hän ryhtyi seuraamaan Kristusta.

Paastosta ja koettelemuksista

Haluaisimme varmasti ajatella niin, että olemme hengellisessä elämässä saavuttaneet jotain siinä vaiheessa kun kilvoittelu muuttuu helpommaksi. Kenties tuo sana “kilvoittelu” on hieman epämääräinen, mutta sen voi tässä yhteydessä ymmärtää sellaiseksi taisteluksi, jossa vastakkain ovat maallisiin asioihin kiintyneet mielihalumme ja toisaalta Jumalan tahdon mukainen elämä. Paasto on juuri se apukeino siinä, että osaisimme toimia enemmän Jumalan tahdon mukaan.

Mutta voiko tuo kilvoittelu koskaan muuttua helpoksi?

Jos meistä tuntuu, että kaikki on aina ollut hyvin helppoa, niin sitten sopii kysyä, että kuinka paljon olemme oikeastaan yrittäneet?

Sielunvihollinen ei vaivaa ihmisiä, joilla ei ole todellista halua ja pyrkimystä toimia Jumalan tahdon mukaan. Itse asiassa välinpitämättömät ja hyviä tekoja hamaan tulevaisuuteen lykkäävät ihmiset pelaavat jatkuvasti sielunvihollisen pussiin. Saatanalla ei ole tarkoitus häiritä tällaisia ihmisiä, koska he pelaavat jo hänen joukkueessaan. Tämä saattaa tuntua aika kärjistetyltä, mutta monesti synti on juuri sitä, että me emme tee hyviä asioita, vaikka meillä olisi siihen kaikki edellytykset.

Todellisen kilvoittelun tunnistaa siitä, että käymme lähestulkoon jatkuvaa kamppailua. Tuota kamppailua ei tapahdu, jollemme ensin ole siinä tilassa että meillä on pyrkimys tehdä asioita paremmin. Kuten jo edellä totesin, niin sielunvihollinen ei vaivaa ihmistä joka ei yritä.

Paasto saa meidät näkemään sen, että millaisella tasolla meidän hyveemme oikeasti ovat. Ajatellaan vaikkapa kärsivällisyyttä. Jos kaikki menee ulkoisesti hyvin ja emme tee mitään erityistä, niin eipä meidän kärsivällisyytemme paljoa joudu koetukselle. Eipä auton moottorikaan paljoa tyhjäkäynnillä rasitu. Mutta mitä sitten kun vastaan tulee koettelemuksia? - Räjähdämmekö välittömästi? Poistummeko paikalta ovet paukkuen? Luovutammeko yrittämisen ennen kuin olemme edes aloittaneet?

Paastossa me itse asiassa kokeilemme omia rajojamme. Itse asiassa paaston tarkoituksena on jalostaa hyveitämme, että osaisimme käyttää niitä omassa elämässämme. On selvää, että ruokapaasto koettelee meitä erityisesti silloin jos olemme tottuneet tietynlaiseen yltäkylläisyyteen. Yhtä lailla ehdoton paasto kaikesta ruuasta ennen illalla toimitettavaa liturgiaa voi koetella meitä erityisesti myöhäisinä iltapäivän tunteina. Ärtymys voi tulla paljon helpommin ja tuntuu siltä, että pienetkin asiat ympärillämme ja toisessa ihmisessä ärsyttävät meitä aivan käsittämättömällä tavalla. Ovatko nuo muut asiat muka muuttuneet paaston aikana, vai eikö kyse olekin ennemmin siitä, että vasta nyt saamme katsoa itseämme peiliin ja huomata, että mikä on meidän kärsivällisyytemme todellinen taso. Vasta paasto alkaa osoittamaan meille sen, että millaisia me olemme ja millaiseksi meidän tulisi tulla. Näin myös huomaamme, kuinka oleellisella tavalla ruokapaasto tukee meidän hengellistä paastoa.

Kilvoittelu on nimenomaan sitä, että joudumme siirtymään tuon paljon puhutun mukavuusalueemme ulkopuolelle. Kehitystä ei tapahdu, jos se ei tunnu missään. Jos kaikki on vaivatonta ja helppoa, niin teemmekö silloin mitään? Ajatellaan tätä kaikkea vertauksen avulla. Kuinka helppoa kenen tahansa olisi jäädä lastentarhaan vuosikymmenten ajaksi. Siellä hänen ei tarvitsisi tarpeettomasti rehkiä ja vaatteetkin puettaisiin hänen puolestaan päälle.

Olisihan se todellakin helppoa. - Mutta me emme myöskään silloin kehittyisi. Ylemmälle koululuokalle siirtyminenkin edellyttää sitä, että olemme nähneet vaivaa ja opiskelleet. Se ei voi tapahtua itsestään.

Näin on myös hengellisessä elämässä. Kuinka helppoa olisi jäädä johonkin tiettyyn tilaan makaamaan, jossa kaikki näyttäisi olevan helppoa ja vaivatonta. Mutta eikö se juuri tarkoita sitä, että meissä ei ole silloin todellista tahtotilaa pyrkiä parempaan?

Täydellisyyteen pitää pyrkiä, vaikka se olisi mahdottomuus. Minua henkilökohtaisesti lohduttavat autuuden lauseissa se kohta, jossa Kristus sanoo: ”Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan”. - Eli me emme ole autuaita silloin kun olemme vanhurskaita, vaan autuaita olemme silloin, kun meillä on olemassa tuo pyrkimys kohti vanhurskautta.

Paasto ei koskaan tee meistä valmiita, mutta se saa meidät kyllä näkemään omat heikkoutemme. Sen ei ole tarkoitus lannistaa meitä, vaan nostaa meidät uudelle tasolle. Toivottavasti joka vuosi voisimme viisastua paaston avulla. On hyvä muistaa, että ei sen paaston ole tarkoitus ollakaan kovin helppoa. Se  todellakin on siirtymistä mukavuusalueemme ulkopuolelle. Paaston vaikeutta ei tarvitse surra, vaan siitä pitää oikeastaan olla hyvin iloinen. Todellista koettelemusta ei tule, ellei ensin ole ollut todellista yritystä.

Herran rukous - Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta

Tämä rukouksen kohta saa meidät varmasti mietteliääksi. Miten Jumala liittyy kiusauksiin? Ei kai ole mahdollista, että Jumala haluaisi tietoisesti kiusata meitä ihmisiä ja saattaa meidät tätä kautta lankeemukseen?

Voimme heti alkuun todeta, että Jumala ei kiusaa meitä ihmisiä siinä mielessä, mitä tämä sana antaa ymmärtää. Pyhä apostoli Jaakob sanoo kirjeessään seuraavasti: ”Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään. Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee.” (Jaak. 1:13-14)

Kenties sana kiusaus ei olekaan paras mahdollinen käännös tässä kohdassa, vaan pikemminkin voisi puhua koettelemuksesta tai kokeesta. Viidennessä Mooseksen kirjassa sanotaan seuraavasti: 

”Muistakaa, kuinka Herra neljänkymmenen vuoden aikana johdatti teitä pitkällä matkallanne autiomaassa. Hän kuritti teitä ja pani teidät koetukselle, saadakseen tietää, aiotteko todella noudattaa hänen käskyjään vai ette. -- Painakaa siis mieleenne, että niin kuin isä kasvattaa lastaan, niin Herra, teidän Jumalanne, kasvattaa teitä. Noudattakaa hänen käskyjään, kulkekaa hänen tietään ja pelätkää häntä.” (5. Moos. 2, 5-6)

Meitä ihmisiä koetellaan monella eri tavoin, mutta tästä huolimatta Jumalan tarkoituksena ei ole johdattaa ihmistä epäonnistumiseen. Kenties tästä hyvänä arkisena esimerkkinä on koulujen kokeet tai autokoulun insinööriajo. Eihän näidenkään tarkoituksena tai päämääränä ole epäonnistuminen, vaan nimenomaan onnistuminen ja kykyjemme vahvistaminen.

Me pyydämme sitä, että me jaksaisimme selvitä koettelemuksista emmekä luopuisi toivosta. Me varsin hyvin tiedämme sen, että Jumalaan uskominen ja hurskaat elämäntavat eivät vielä vapauta meitä koettelemuksista. Abrahamia, Jobia ja koko Israelin kansaa koeteltiin. Myös itse Kristusta koeteltiin erämaassa. Me emme voi pitää jonkinlaisena itsestäänselvyytenä sitä, että olisimme uskovaisina ihmisinä koettelemuksista vapaita. Pyhä Andreas Kreetalainen kysyykin katumuskanonissa seuraavasti puhuessaan Jobista:

”Jos hän, joka oli vanhurskas ja kaikessa moitteeton, ei välttynyt eksyttäjän väijytyksiltä ja ansoilta, niin mitä sinä, kurja sielu, joka rakastat syntiä, tekisit, jos tällainen yllättäen tulisi osaksesi?”

On selvää, että itse vastoinkäymisissä me harvemmin näemme mitään hyvää. Suurissa koettelemuksissa voimme jopa menettää toivomme ja luovuttaa. On sanottu, että uskon vastakohta ei ole niinkään epäusko vaan toivottomuus, joka voi katkaista ihmisen yhteydet niin Jumalaan kuin lähimmäisiin. Parempi vaihtoehto onkin taistella ja jatkaa eteenpäin. Jos meissä on halua jatkaa eteenpäin, niin saatamme vuosia myöhemmin todeta, että monet koettelemukset ja vastoinkäymiset ovat opettaneet ja vahvistaneet meitä. Monissa kulttuureissa vanhoja ihmisiä kunnioitetaan suuresti ja heidän elämänkokemustaan arvostetaan. Monesti tuo elämänkokemus ja siihen liittyvä viisaus on saavutettu monien koettelemusten kautta. Jos osaisimme kuunnella ja noudattaa heidän neuvojaan, niin silloin pystyisimme välttymään monilta kiusaajan ansoilta.

Vastoinkäymisissä ja koettelemuksissa Paholainen koettaa saada ihmisestä yliotteen ja saattaa meidät toivottomuuden tilaan. Rukouksen lopussa pyydämme, että näin ei tapahtuisi. Samalla me pyydämme varjelusta kaikista pahoista asioista, jotka tapahtuvat sielunvihollisen toimesta. Kun puhumme siitä, että varjeltuisimme pahasta, niin se tarkoittaa myös sitä, että itse pyrkisimme noudattamaan kaikkea sitä mikä varjelee meitä pahasta. Kun opetuslapset kysyivät Kristukselta, että miksi he eivät voineet ajaa ulos pahaa henkeä, niin Kristus vastasi: ”Tämä laji ei lähde muulla kuin rukouksella ja paastolla.” (Matt. 17:21) Paha ei lähde pois pelkästään pyytämällä, vaan se edellyttää tekoja. Jos synti vie ihmistä pois Jumalasta, niin pyhittyminen vie ihmistä kohti Jumalaa. Rukoukseen ja paastoon liittyen on mielenkiintoista huomata, että karjalassa paastoamisesta käytettiin nimitystä ”pyhittäminen”. Paastoaminen (johon myös rukous olennaisena osana kuuluu) johdattaa ihmistä pyhittymisen tiellä ja samalla se varjelee ihmistä pahalta.

Voisimme tietysti luetella monia yksittäisiä asioita, jotka auttavat meitä taistelussa pahaa vastaan. Lyhyesti voi kuitenkin sanoa, että paras apu on Kirkko ja Traditio. Kirkko itsessään on ”pelastuslaitos”, jonka tarkoituksena on varjella ihmistä ja johdattaa hänet Jumalan yhteyteen. Tässä merkittävimpänä välineenä ovat pyhät toimitukset. Traditioon sisältyy se viisaus, jonka avulla me pystymme elämään hyvää ja turvallista elämää. Esimerkiksi uskonoppia ja kanoneita ei määritelty sen vuoksi, että ihmisten uskonmukaista elämää olisi haluttu rajoittaa, vaan ne syntyivät virheiden kautta ja siksi, ettei niitä tulevaisuudessa toistettaisi. Pyhien ihmisten opetuksetkin kuuluvat Traditioon, koska niiden tarkoituksena on johdattaa ihmiset kohti hyvää elämää.

Sielunvihollinen käyttää monia keinoja siinä, että ihminen harhautuisi oikealta polulta. Monesti tämä tapahtuu vieläpä niin salakavalasti, että se on naamioitunut hyväksi ja uskonmukaiseksi toiminnaksi. Esimerkiksi kuinka paljon pahuutta ja julmuutta tapahtuu tässä maailmassa uskon nimissä? Myös Raamatun opetus ja Traditio voidaan helposti kääntää nurinkuriseksi, kun niistä otetaan jotain pois, lisätään jotain tai jopa suoraan muutetaan sisältöä. Myös irtonaisia raamatunlauseita käytetään sosiaalisessa mediassa joko ajamaan jotain yksittäistä asiaa tai toisaalta halventamaan kirkon opetusta. Irtonaisista raamatunlainauksista on ainoastaan silloin suurta hyötyä, kun ihminen tietää ja ymmärtää sen kokonaisuuden josta se on otettu. Kysymys kuuluukin, että miten hyvin ihmiset tuntevat tuon kokonaisuuden?