Typeriä väittelyitä ja supermarket-ortodoksisuutta

Apostoli Paavali muistutti Tiitusta siitä, ettei tämä ajautuisi typeriin väittelyihin. Hieman kiivaassakaan keskustelussa ei ole tietenkään mitään vikaa jos sen ansiosta ihmisten asenteet avartuisivat. Valitettavasti monet väittelyt ovat sillä tavoin typeriä, etteivät ne johda mihinkään hyvään. Nettimaailma tarjoaa oivallisen pohjan tällaisille keskusteluille jota ovat käytännössä ensimmäisestä rivistä lähtien tuhoon tuomittuja. Ilmeisesti tietokoneen ääressä kirjoittelu poistaa tarpeettomia estoja ja aika monenkirjavaa tekstiä alkaa helposti syntymään.

Vihan vimmassa ihminen voi kirjoittaa hyvinkin harkitsemattomia asioita. Asian voisi tietysti kuitata sillä, että vihainen ihminen on oikeastaan täyttä ymmärrystä vailla, joten tällaiset tunteenpurkaukset pitäisi antaa helpommin anteeksi. Tämä on varmasti totta, mutta samanaikaisesti ihminen kiivaudessaan myös paljastaa todellisen minänsä. Silloin hänen ulkoinen roolihahmonsa häviää hetkeksi ja hän paljastaa omat ajatuksena juuri sellaisena niin kuin ne ovat. Tämä voi olla jopa tiedostamatta joidenkin  provokaattoreiden tarkoitus: Saada toinen osapuoli pudottamaan tahdikkuutensa vaatteet ja paljastamaan itsensä täydellisesti koko suurelle joukolle.

Kirkon pitää tietysti näkyä netissä, koska ihmiset viettävät siellä niin paljon aikaansa. Netti on myös se paikka josta tiedonjanoiset ihmiset etsivät lisää tietoa. Tämän lisäksi netti on myöskin se paikka, joka mahdollistaa nämä typerät väittelyt. Meillä Suomessa on ollut monia asioita otsikoissa, jotka hyvin selkeästi sotivat kristillisiä ihanteita vastaan. Jotkut odottavat, että kirkon työntekijöiden pitäisi reagoida näihin päivänpolttaviin otsikoihin ja voimallisesti perustella kirkon opetusta tuolle suurelle joukolle.

Tämä on varmasti aivan oikein, mutta kaikkea ei voi laittaa nettiin tuosta vain - periaatteella. Valitettavan usein tiettyjen asioiden nostaminen esille ja siitä keskustelu voi olla joskus myös täysin hyödytöntä. Tämä taas johtuu siitä, että toinen osapuoli on näkemykseensä lukkiutunut ja kaikenlaiset perustelut ovat tällöin hyödyttömiä. Esimerkiksi vapaa-ajattelijalle on turha selittää uskon hyviä puolia, koska hän näkee uskon puhtaasti kielteisenä asiana. Periaattessahan hyödyttömiin asioihin ei pitäisi edes reagoida, koska kirkon ei tarvitse mukautua ulkopuolelta tuleviin ärsykkeisiin. Miten voit perustella asioita esimerkiksi Raamattuun ja Traditioon vedoten, jos toinen osapuoli ei tiedä, eikä edes halua ymmärtää kummastakaan asiasta mitään?

Paljon suurempi uhka nousee itse asiassa kirkon sisältä päin. Tämän päivän harhaoppia voisi kutsua "supermarket ortodoksisuudeksi". Siinä ihmiset poimivat mukavia ja itselleen mieleisiä asioita ortodoksisen elämäntavan hyllyltä ja jättävät itselleen kiusalliset asiat paikoilleen. Sitä voisi verrata ihmiseen, joka haluaa etsiä itselleen sellaisen lääkärin, joka sanoo että "olet terve", vaikka asia ei olisikaan näin. Tämän päivän harhaopissa ihminen haluaa muuttaa kirkkoa, vaikka todellisuudessa kirkon pitäisi muuttaa ihmistä. Mutta uskossa ja kirkon elämässä pitää olla se selkäranka, joka pitää kaiken koossa. On asioita jotka pitää sanoa ääneen, vaikka ne saattaisivat joidenkin mielestä kuulostaa pahalta ja epätasa-arvoiselta. Rukoilemme tietysti kaikkien ihmisten puolesta, mutta kuitenkin meillä on rukouksia, joissa rukoillaan erityisesti niiden puolesta, jotka toimivat oikein. Eräässä rukouksessa rukoillaan niiden piispojen puolesta, "jotka oikein opettavat Sinun totuutesi sanaa". Toisessa rukouksessa taas rukoillaan erityisesti niiden puolesta, "jotka ovat oikeista syistä jääneet tänne tulematta".

Kirkon ei kuulu heristellä nyrkkiä ja tuomita ihmistä alimpaan helvettiin. Näin ei voi tehdä. Mutta kirkossa pitää pystyä kuitenkin sanomaan ääneen, että mikä on oikein ja mikä on väärin. Ja vääryyttä on esimerkiksi sellainen supermarket ortodoksisuus, jossa uskonmukaista elämää toteutetaan vain omien mieltymysten mukaan. Me ihmiset omassa inhimmillisessä heikkoudessamme teemme joka päivä vääriä asioita. Mutta niin kauan kun pystymme myöntämään omat heikkoutemme, niin kuljemme oikeaan suuntaan. Sen sijaan jos uskottelemme itsellemme että väärät asiat ovatkin oikeita, niin silloin olemme eksyksissä. Tässäkin suhteessa paasto on meille mahdollisuus. Paaston ensimmäisellä viikolla luetaan Andreas Kreetalaisen katumuskanoni. Jonkun mielestä sen tekstin on äärimmäisen syyllistävää, vaikka tästä ei ole kysymys. Katumuskanoni muistuttaa meitä siitä, että me ihmiset emme ole täydellisiä, mutta kaikesta huolimatta meillä tulisi olla pyrkimys täydellisyyteen. Tämän vuoksi meille on annettu ne ihanteetkin joiden mukaan meidän tulisi elää.

Sinäkin tuijotat tietokoneen ruutua juuri nyt...

...niin minäkin!

Olen tässä ryhtynyt pohtimaan, että kuinka paljon sitä tuleekaan vietettyä aikaa tietokoneen parissa? Lähentelee varmasti useampaa tuntia päivässä. Seuraava kysymys kuuluukin, että kuinka paljon teen hyödyllisiä asioita tietokoneella? Tai ehkä voisi ennemmin pohtia, että kuinka paljon käytän aikaa sellaisiin asioihin, jotka eivät ole välttämättömiä.

Lähdetään liikkeelle uutisista. Minulla on kirjanmerkeissä useampi uutissivusto joita käyn päivän aikaan vilkuilemassa aika tiuhaan. Taitaa olla jopa niin, että melkein aina kun menen koneen äärelle, niin tulee sitä jotain uutisjuttua luettua. - Kuinka reaaliaikaisia meidän tulisi sitten olla päivän uutisten kanssa? On varmasti ihan hyvä tietää jotain maailman menosta, mutta kuinka paljon tuo informaatiomäärä lopulta hyödyttää meitä. Nykyihminen näyttää olevan aika riippuvainen uutisista, vaikka se tieto ei vaikuta hänen jokapaäiväiseen elämäänsä mitenkään. Täysin oma lukunsa ovat vielä viihdeuutiset, joista ei ole senkään vertaa hyötyä.

Entäs Facebook sitten? Olemme oikeuttaneet Facebookin jatkuvan ja suoranaisesti neuroottisen käytön sillä, että olemmehan tällöin yhteydessä ystäviimme. Mutta millaista on lopulta virtuaalinen sosiaalisuus? - Se ei lopulta anna läheskään niin paljoa kuin todellinen kohtaaminen. Meillä ei ole välttämättä puolta tuntia päivässä aikaa seurustella jonkun tuttavan kanssa, mutta sen sijaan pystymme 2-3 tuntia päivässä seuraamaan toinen toistaan käsittämättömämpiä asioita Facebookissa.
Minun pitää häpeäkseni tunnustaa, että monet päiväni alkavat Facebookilla ja päättyvät Facebookkiin. Toivottavasti saan korjattua moisen epäkohdan elämässä. En kuitenkaan halua tuomita kyseistä sosiaalista suota, sillä voihan sitä kautta myös tiedottaa oikeasti tärkeistä asioista. Siinä onkin työtä, sillä 99% kaikesta Facebookissa olevasta ei ole oikeasti tärkeätä.

Keskustelupalstat...Argh. Käyn seuraamassa niitäkin, mutta, mutta... Parempi olisi jos ei suurinta osaa niistä seuraisi. Joissakin foorumeissa käydään valveutunutta ja hyvää keskustelua aina siihen asti, kunnes joku onnistuu pilaamaan sen ihan tarkoituksella. Vaikuttaakin siltä, että juuri keskustelupalstat nostavat ihmisen sadistiset puolet parhaiten esiin nykymaailman bittiviidakossa.

Kyllähän sitä tulee vielä joskus tietokoneella pelattuakin, mutta sitä en oikeastaan niin paljoa häpeä. Kaiken aiemmin mainitun valossa näyttää siltä, että pelaaminen voi olla sittenkin sitä viattominta ajanvietettä netissä, vaikka silläkin on varmasti paljon kielteisiä vaikutuksia.

Mitä hyödyllistä tietokoneen parissa voi tehdä? No lukea esimerkiksi sähköpostin. Siinäkin kerta päivässä pitäisi riittää, sillä eihän sitä ennenkään juostu postilaatikolla kymmentä kertaa päivässä. Sähköpostiinkin suhtaudumme enemmän tai vähemmän neurroottisesti.

Sitten voi tietysti kirjoittaa tekstejä ja muita työjuttuja. Siksi aikaa kannattaisi muuten kytkeä netti pois käytöstä. Muutoin sitä ei tule oikeastaan tehtyä yhtään työtä, vaan kaikki aika kuluu uutisten, Facebookin, keskustelupalstojen ja pelien parissa.

"Paikallista" palvelua osa 2 - "Hoitakaa se netissä"

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, että suurempiin yksiköihin siirtyminen vie pois tuota hyvää paikallista palvelua. Tämä vanhempi juttu on luettavissa tästä linkistä.

Joka tapauksessa tarina sai tässä äskettäin jatkoa. Olen yrittänyt hoitaa kaikki pankkiasiat saman henkilön kanssa, koska tällöin asioita ei tarvitse selitellä alusta lähtien, koska taustat ovat tiedossa. Niinpä halusin taas eräänä päivänä tavoittaa tämän ikioman (ja hyvän) pankkivirkailijamme.

Kuten aeimmallakin kerralla tapahtui, niin soitto meni Lieksan keskukseen. Tälläkään kertaa en saanut suoraan omaa virkailijaani kiinni, vaikka ihan nimeltä osasinkin pyytää. Itse asiassa koko soittopyyntöäkään ei oikeastaan tarjottu. Puhelimessa ollut virkailija halusi tietää asiani suhteellisen yksityiskohtaisesti ja kun sitten selvisi, että kysessää oli käyttöluoton pyytäminen, niin hän yksoikoon tarjosi sellaista vaihtoehtoa, että hoitakaa tällainen laina-anomus netissä.

Olen tähän asti uskonut siihen, että pankki elää nimenomaan lainan annolla ja tällaisia ihmisiä on käsitelty silkkihansikkain. Olen ilmeisesti hieman erehtynyt. Mieleeni tuli heti ajatus siitä, että mitäs siitä sanottaisiin, jos minä sanoisin ortodoksisuudesta kiinnostuneelle, että hoitakaas kuulkas tämä liittymisasia ihan netissä. Voi olla, että saattaisi kiinnostus ortodoksisuuteen lopahtaa siihen.

Mistäs tässä kaikessa sitten on lopulta kysymys?
Viime aikoina ovat olleet tapetilla myös hätäkeskusten päivystäjien karskit kommentit. Eli, hieman etäinen ote asiakkaaseen ei olekaan ainoastaan tiettyjen virkailijoiden yksinoikeus. Joka tapauksessa en syytä tässä tapauksessa itse päivystäjiä, vaan enemmänkin olosuhteita, jotka ovat luoneet ympäristön, josta ihmisläheisyys alkaa olla kaukana.

Sitä kun tarpeeksi joutuu kiirehtimään ja stressaamaan, niin ystävällisistä ja hyvin palvelualtista ilmapiiriä on hyvin vaikea pitää yllä. Palvelualalla olevat ihmiset kertakaikkisesti väsähtävät voimavarojen kadotessa ja silloin sosiaalinenkin ihminen alkaa muuttua antisosiaaliseksi ja jopa kyyniseksi. Se on iso sääli.

Jos tässä pitää jotakuta osoittaa sormella, niin silloin etusormen voisi kohdistaa niitä päättäjiä kohtaan, jotka haluavat karsia henkilöstöä ja siirtää sekä keskittää kaiken palvelun jonnekin aivan muualle, kuin sinne missä se itse ihminen on. Toivon hartaasti, ettei minun tarvitsisi kirjoittaa kolmatta osaa tästä "paikallisesta" palvelusta.

Anonyymit kirjoittelijat

Mielipidekeskustelu on siirtynyt enemmän ja enemmän bittimaailman puolelle. Meillä on luvuton määrä erillaisia foorumeja, joissa voi keskustella aiheesta kuin aiheesta.

Monet foorumit ovat todellakin hyödyllisiä. Esimerkiksi autoista mitään tietämätön voi kirjoittaa autoiluun liittyvään foorumiin ja kuvailla mistä oman kulkupelin epämääräinen kolina kuuluu. Hyvin suurella todennäköisyydellä siihen voi saada hyvinkin asiantuntevan vastauksen tai ainakin hyvän vinkin.

Samoin musiikin ja elokuvien ystäville foorumit ovat todellisia kultasuonia. Jos nuoruusvuosilta on esimerkiksi mielessä laulu, josta ei muista kuin muutaman sanan, niin todennäköisesti foorumilta saa siihenkin vastauksen. Samoin on elokuvien laita. Jos kuvailet jostain elokuvasta kohtauksen, niin todennäköisesti joku kohta kertoo sinulle mistä se oli.

Uskonnollisiakin foorumeja on paljon. Jotkut niistä ovat suljettuja ja vaativat rekisteröitymistä, jolloin nimettömänä ei niissä voi esiintyä. Esimerkiksi ortodoksi.net sivustolta löytyy tällainen rekisteröitymistä edellyttävä foorumi.

Avoin ortodoksisuuteen liittyvä foorumi löytyy taas Suomi24 sivustolta. Valitettavasti tämän foorumin ovat valloittaneet sellaiset ihmiset, joilla tuntuu olevan pääasiallisena elämäntyönä eripuran kylväminen ja toisten nälviminen. Kaikki on hirmu helppoa, kun voi ampua pusikosta nimimerkin turvin. Minua käy sääliksi ne, jotka sinne kirjoittavat asiallisia kysymyksiä ja saavat siihen sitten asiattomia vastauksia.
Ihmetten itseäni, että viitsin mennä sinne vilkuilemaan yhä uudestaan ja uudestaan. Kenties yksi syy tähän on se, että löydän sieltä hyviä kysymyksiä ja aiheita, joita voin sitten käyttää omassa opetuksessani ja valistustyössä. Siellä tosiaan pohditaan päivänpolttavia asioita. Henkilökohtaisesti en lähde sinne enää kirjoittelemaan. Se on pohjaton suo, josta ei saa lopulta kuin pahan mielen.

Sama ilmiö on nähtävissä myös sanomalehtien tekstiviestipalstoissa. Niissäkin monesti anonyymisti kirjoitellaan ja haukutaan jotakuta. Esimerkiksi, jos naapurin koiraa käytetään pihalla tarpeillaan, niin olisi suoraselkäisempää soittaa koiranomistajalle ja kertoa omista tuntemuksista, eikä vuodatella asiaa lehdessä.

P.S. Minulla ei ole koiraa.