Asioiden määritteleminen hyväksi tai pahaksi ei ole kuitenkaan niin mustavalkoista kuin haluaisimme sen olevan. Oivallisen esimerkin löydämme lääkkeestä. Kohtuullisella käytöllä monet lääkeaineet ovat ihmisille hyödyksi. Kohtuuttomalla käytöllä ne muuttuvat huumeeksi ja tekevät ihmisestä sen orjan. Tuo ihminen on tuossa riippuvuussuhteessaan valmis tekemään monia rikoksia, jotta hän saisi päivittäisen annoksensa. Lääkeaine ei siis itsessään ole paha asia, vaan väärinkäytettynä se muuttuu pahaksi. Tämä sama sääntö pätee erinomaisesti rahaan, jonka me kristillisissä piireissä tuomitsemme pahaksi, vaikka vasta rahan ja muun omaisuuden itsekäs ja ahne käyttö aiheuttaa muille kärsimyksiä ja tekee siitä pahan. Näitä esimerkkejä voisimme ottaa monista muistakin arkipäiväisistä asioista, mutta on yksinkertaisempaa todeta, että jokin asia itsessään ei ole paha, vaan se muuttuu pahaksi vasta väärällä käytöllä.
Muistamme evankeliumista kohdan, jossa paholainen kiusasi Jeesusta erämaassa. Kiusauksia oli kolme, jotka liittyivät vatsanpalvontaan, ulkoisen kunnian tavoitteluun ja valtaan. Vatsanpalvonnan voi yleistää myös mukavuudenhaluun ja ylellisyyteen. Kunnian tavoittelussa taas omaa asemaa pönkitetään muiden silmissä ja monesti toisten kustannuksella. Vallanhimo taas siihen, että ihminen on valmis vahingoittamaan toisia oman edun nimissä. Sodathan perustuvat vallanhimoon.
Kuitenkaan ruoka, kunnioitus ja valta eivät ole automaattisesti pahasta, sillä me tarvitsemme sopivan määrän ruokaa. Me tarvitsemme tervettä kunnioitusta, jotta jaksamme tehdä työtämme ja olla onnellisia. Terve kunnioitus kuuluu normaaliin kanssakäymiseen joka paikassa ja tietysti myös perheen sisällä. Vallan kautta taas mahdollistetaan se, että esimerkiksi poliitikot muiden puolesta johtavat maatamme vastuullisesti. Valta on välttämätöntä myös viranomaisilla, jotta he pystyvät hoitamaan tehtävänsä kunnolla. Nämäkin kolme asiaa muuttuvat pahoiksi vasta itsekkyyden ja välinpitämättömyyden kautta. Lyhyesti voisi sanoa, että juuri tuo rakkaudettomuus mahdollistaa pahan.
Rakkaudettomuus on siis tuota pahuutta, vaikka monesti me haluaisimme leimata tietyt tunnetilat pahoiksi. Viha on yksi väärinymmärretyimmistä ja toisaalta myös väärinkäytetyimmistä ihmisen tunteista. Vihastuminen on tunne, joka on annettu meille sitä varten, että meillä olisi voimaa taistella epäoikeidenmukaisuutta ja vääryyttä vastaan. Vihastumisen tulee kuitenkin olla vain hetkellinen tunteenpurkaus, sillä pitkäaikainen viha ei ole tervettä. Pitkävihaisuus sumentaa ihmisen järjen ja tarpeeksi pitkään vihassa elänyt ihminen alkaa katkeroitumaan, joka tilana on vielä vihaakin pahempi. Katkeroitunut ihminen on hyvin vaikea enää muuttaa tilaansa ja käytännössä silloin on ylitetty se piste josta on lähes mahdotonta enää kääntyä takaisin. Vihastuminen tai ehkä hieman lempeämmin sanottuna kiivastuminen on ihmiselle annettu tunnetila joka antaa voimaa, mutta väärinkäytettynä se polttaa sillat ihmisen ja hänen lähimmäistensä väliltä.
Olisi tietenkin helppoa jos kaiken voisi yksinkertaistaa ja sanoa, että on hyviä tai pahoja (synnillisiä) ihmisiä. Mutta asia ei mene aivan niin. Ortodoksisessa kirkossa ei puhuta perisynnistä, sillä sitä emme peri. Sen sijaan me ihmiset olemme tässä maailmassa alttiita lankeemuksille, jonka seuraukset ovat pahoja. Kirkon piirissä käytämme usein pahoista ajatuksista, puheista ja teoista sanaa synti, joka lyhyesti sanottuna tarkoittaa kaikkea sitä, mikä vie meitä pois Jumalasta ja lähimmäisistämme. Tässä yhteydessä voi myöskin muistuttaa siitä, että ortodoksisessa kirkossa ei puhuta ”kuolemansynneistä”, sillä jokainen synti vie pois Jumalasta. Toiset synnit vievät nopeammin ja niiden seuraukset voivat olla kauaskantoisemmat, mutta kaikesta huolimatta suunta on sama.
