KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA!
Päivän Evankeliumi kertoo meille
siitä, kuinka Jeesus parantaa miehen, joka on syntymästään saakka ollut sokea.
Tätä parannusihmettä edelsi opetuslasten kysymys siitä, että kenen syntien
vuoksi tämä mies oli sokea. Jeesus sanoi, että kysymys ei ollut kenenkään
synnistä, vaan siitä että Jumalan kirkkaus tulisi hänessä julki.
Saatamme tänä päivänä pitää
esimerkiksi syntien siirtymistä vanhemmilta lapsille tyhjänpäiväisenä
kuvitelmana. Kuitenkin näin jossain mielessä hyvin usein tapahtuu ja löytyyhän
tämä totuus jo Mooseksen laista: ”Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä
panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka
vihaavat minua.” (2.Moos. 20:5)
Vanhempien pahat teot voivat
todellakin siirtyä jälkipolvien kannettaviksi. Kysymys voi
välinpitämättömyydestä, hyväksikäytöstä tai vähättelystä ja ankarista
rangaistuskeinoista. Lapsi kantaa mukanaan nämä vanhempiensa pahat teot.
Todellakin monen ihmisen traumat
ovat lähtöisin hänen omasta lapsuudestaan. Aiheuttajana voivat olla tällöin
omat vanhemmat tai joku muu aikuinen. Tämän vuoksi opetuslasten kysymys
synnistä ei ollut missään nimessä turhanpäiväinen.
Mutta palatkaamme itse
ihmeeseen. Kuten niin monesti aiemmin olemme evankeliumista huomanneet, niin
tälläkään kertaa tapahtumat eivät pääty tähän parantamisen ihmeeseen, vaan
fariseusten ja lainopettajien huomio kiinnittyi taas siihen, että parantaminen
oli tapahtunut sapattina. Heitä ei kiinnostanut se suuri ihme, että sokea oli
saanut näkönsä takaisin. Heidän kiinnostuksensa oli suuntautunut tässä
tapauksessa epäolennaiseen asiaan.
Juutalaiset ja heidän joukossaan
juuri kirjanoppineet ottivat sapatin viettämisen hyvin vakavasti. Se oli päivä,
jonka Jumala itse oli pyhittänyt lepopäiväksi. Tuona päivänä ei ihmisen ollut
sopivaa tehdä mitään, mikä jollain tavalla vaikutti elämisen järjestykseen.
Sapatin rikkomisesta saattoi rangaistuksena olla jopa kivittäminen.
Sapattina ei saanut esimerkiksi
leikata kynsiä tai edes kiskaista hiusta päästä.
Vielä tänäkin päivänä on paljon
niitä, jotka noudattavat sapattisäädöksiä hyvin ankarasti. Esimerkiksi autolla
ajaminen on kielletty, vaikka siitä ei tietenkään suoraa sääntöä löydy
Mooseksen laista. Auton käynnistämisen on nähty olevan yhteydessä tulen
tekemiseen, joka taas selvästi on kiellettyä sapattisäännöissä.
Mutta miksi Kristus sitten
jatkuvasti rikkoi tuota sapattikäskyä. Halusiko hän osoittaa sen, ettei näillä
säännöillä ollut merkitystä?
- Kysymys ei voi kuitenkaan olla
siitä, sillä onhan Kristus selkeästi sanonut: ”Älkää luulko, että minä olen
tullut lakia ja profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan
toteuttamaan.” (Matt. 5:17)
Kristus osuvasti perustelee
sapatin merkityksen: ”Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia
varten.” (Mark. 2:27) Toisin sanoen,
ihmiset eivät palvo sääntöjä ja määräyksiä, vaan niiden tarkoituksena on
palvella ihmistä.
Sapatin tarkoituksena on antaa
ihmiselle mahdollisuus levätä kunnolla vähintään yhtenä päivänä viikossa. Se on
luonnollinen asia, jota ei tulisi jättää käyttämättä. Kristuksen halusi
toiminnallaan osoittaa, että rakkautta saa osoittaa lähimmäistä kohtaan
siitäkin huolimatta, että kysymyksessä olisi sapatti.
Päivän evankeliumi opettaa
meitäkin muistamaan, että meidän tulisi jatkuvasti pohtia omaan uskoomme
liittyviä asioita. Monesti sanotaan, että usko on järjen vastakohta, vaikka
tällainen ajatus ei todellisuudessa pidä paikkaansa. Meidän tulee pohtia omaan
uskoomme liittyviä asioita järjellä, koska muutoin meidän käy niin kuin noiden
fariseusten ja lainopettajien.
Jos emme käytä järkeä niin
silloin alamme ajan mittaan tekemään asioita puhtaasti tavan vuoksi,
ajattelematta laisinkaan, että minkä vuoksi niin pitäisi tehdä. Valitettavasti
ortodoksisen kirkonkin piirissä harjoitetaan aika paljon tapauskovaisuutta,
jossa asioiden todellista merkitystä ei vaivauduta miettimään.
Kyllä meidän tulee aina miettiä,
että miksi paastoamme, käymme kirkossa, osallistumme katumuksen sakramenttiin
tai pistämme rahaa kolehtiin. Toki näiden asioiden tekeminen itsessään auttaa
ja johdattaa meitä hyvään, mutta vielä enemmän näin tapahtuu jos tiedämme, mitä
olemme tekemässä.
Ihmisen uskon tulisi olla elävä
ja alati kehittyvä. Me emme ikinä saisi tyytyä tiettyyn tilaan, vaan meidän
tulisi pyrkiä eteenpäin. Siinä asiassa me tarvitse myös järkeä. Kristus on
sanonut esimerkiksi seuraavasti: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra,
Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen
Isäni tahdon”. (Matt. 7:21)
Meitä ei palkita taivasten
valtakunnassa vielä siitä syystä, että olemme monisanaisesti rukoilleet. Meiltä
edellytetään myös hyviä ja uskonmukaisia tekoja.
