Kirkkokahveilla on tässä jo muutaman kerran pohdittu sitä, että minne tässä nyt oikein on kiire?
Vaikka nykyaikaa ei aina ole hyvä rinnastaa "vanhoihin hyviin aikoihin", niin ainakaan ennen ei ihmisillä ollut niin kova kiire. Ennen tehtiin varmasti pitkiä päiviä ja työ oli pääsääntöisesti ruumiillisesti rankempaa. Tästä huolimatta sellaista neuroottista kiireen tuntua ei ollut samalla tavoin ilmassa.
Joku on todennut hyvin osuvasti sen, että mitenkähän ihmiset ovat ennen pärjänneet ja ehtineet tehdä kaikkea niin paljon, vaikka kello on käynyt silloin ihan samaan tahtiin kuin nykyäänkin.
- Tosiaan! Normaalin työskentelyn ja perhe-elämän lisäksi ihmisillä oli ennen enemmän aikaa pysähtyä ja kohdata myös toisia ihmisiä: Kadulla rupateltiin kaikessa rauhassa, käytiin kylässä toisten luona ja lankapuhelimessa voitiin roikkua tuntitolkulla. Nämä edellä mainitut asiat näyttäisivät olevan tätä nykyä katoavaa kansanperinnettä!
Minne on aika kadonnut ja miksi ihmiset ovat nimenomaan henkisesti alkaneet uupua?
- Uskon edelleen siihen, että meitä helpottamaan tarkoitetut asiat ovat kääntyneet meitä itseämme vastaan. Kännykkä ja sähköposti ovat varmasti monella tapaa helpotus, mutta samanaikaisesti ne ovat monelle suoranainen kirous. Miten ihminen voi antaa aikaa itselleen ja läheisilleen, jos hänen pitää koko ajan olla varpaillaan?! - Kännykkää vilkuillaan vähintään 10 minuutin välein. Sähköposti tsekataan vähintään kerran tunnissa ja jos muuta aikaa jää niin sitten ollaan päivittämässä viimeistä vessa- tai kauppareissua Facebookissa. Onko tämä todellakin välttämätöntä?!
Myös työelämässä ihminen saa olla koko ajan varpaillaan. Varmoja työpaikkoja ei ole enää olemassa, sillä tuotannollisista ja taloudellisista syistä voidaan aina antaa potkut jollekin ja erityisesti niille, jotka eivät ole sopeutuvaisia pysymään tässä neuroottisessa, suorituskeskeisessä ja kiireen leimaamassa työtahdissa. Sairaslomaa ei parane ottaa sillä sehän on heikon ihmisen merkki. Apua ei parane muutoinkaan pyytää sillä siitähän voisi saada vaikkapa hullun leiman otsaansa!
"Tuotanto ja taloudellisuus", eli käytännössä raha ratkaisee. Se käy lopulta meidän jokaisen hyvinvoinnin edelle, vaikkei sitä nyt isoon ääneen sanota. Se pitää huolta siitä, että meillä on ainakin näennäinen kiire (myös vapaapäivinä, jolloin pitää myös mennä tuhlaamaan rahoja ostoskeskuksiin). Raha käy myös koko luonnon hyvinvoiniin edelle. Yksittäisten mummonmökkien komposteja ja huusseja käydään kyllä nuuhkimassa ja omistajia sakotetaan, kun ne eivät täytä EU määräyksiä. Samaan aikaan vajaan sadan kilomterin päässä iso kaivos laskettelee myrkkyjä enemmän vesistöön tunnissa, mihin se yksittäinen mummo ei kykene koko elinikänsä aikana. Kaivosta vain ei passaa sakottaa tai sulkea, kun sehän tuottaa. Toisin kuin se mummo siellä mökissään.
Eikös tämä kaikki ole vähän hullun touhua vai mitä?
