Heti alkuun haluan sanoa, että uudenvuodenlupauksissa ei ole mitään pahaa. On aina hienoa, jos ihminen haluaa parantaa elämäntapojaan edes joksikin aikaa. Tästäkin huolimatta minua on jostain syystä aina närästänyt se suurieleisyys ja vouhotus, joka liittyy näihin lupauksiin. Lisäksi koko asetelma perustuu useimmiten kielteiselle pohjalle, jonka ansiosta myös sana "paasto" koetaan usein vastenmielisenä asiana.
Kielteiseksi tämän kaiken tekee se, että muutoksella yritetään paikata huonoa oloa. Se ei lähde liikkeelle siitä, että ihminen haluaisi riemullisen mielin ja hymyssä suin muuttaa elämäänsä. Uudenvuodenlupaus on ikään kuin itse itselle asetettu rangaistus siitä, että jouluna ja vielä uudenvuodenaattonakin tuli mässäiltyä ja juotua ihan urakalla. Tarkoitus on jokseenkin hyvä, mutta vaikutukset jäävät lyhyeksi.
Raamatusta löytyy kuvauksia siitä, kuinka ihmiset katuessaan pukeutuivat säkkikankaaseen ja sirottelivat vielä tuhkaakin ylleen. Nämä eleet toimivat ulkoisena merkkinä katumuksesta. Tällaiset eleet itsessään kuulostavat meidän korvissamme lähes typeriltä, jos niiden ainoana tarkoituksena oli osoittaa ulkopuolisille, että "nyt minä kadun".
Meillä ei enää nykyisin pukeuduta säkkikankaaseen taikka kieriskellä tuhkassa. Meillä vain annetaan katteettomia lupauksia, joiden kesto rajataan sellaiseksi, että niistä juuri ja juuri selvitään. Ei siinä ole kysymys todellisesta halusta muuttaa koko elämää, vaan se todellakin on itsensä ruoskimista esimerkiksi kuukauden verran, jotta sitten "oikeutetusti" voi palata takaisin arkeen.
Joku voi tässä tilanteessa ryhtyä miettimään, että miten ortodoksisen kirkon paasto sitten eroaa jostain tipattomasta tammikuusta? Lähtökohta on kuitenkin jo erilainen, sillä paasto valmistaa johonkin. Suuren paaston viimeisenä valmistussunnuntaina luetaan ote vuorisaarnasta, jossa Kristus sanoo: "Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut". (Matt. 6:16-18)
Paaston ei tulisi olla suurieleistä hurskastelua (vaikka kiusaus siihen voi olla suuri). Paasto ei ole rangaistus itselle jostain typeryyksistä, vaan se on positiivinen asia, joka tähtää suureen juhlaan. Se ei ole yksi irrallinen ele, vaan sen tulisi olla apukeino siinä, että me hiljalleen muutamme koko elämämme sellaiseksi, jota eivät hallitse ylenpalttiset asiat. Koko elämän tulisi olla paastoa, joka tähtää iankaikkisuuteen. Voi viedä vuosiakin, jotta opimme ymmärtämään sen, kuinka hyvä ja tärkeä apu paasto meille on. Se ei ole pelkkää ruokavalion muuttamista, vaan siihen kuuluu rukous ja hyväntekeväisyys. Niin kauan kuin koemme paastoon liittyvät asiat kielteisinä tai jopa rangaistuksen kaltaisina, niin ne eivät voi auttaa meitä.
Samalla tavoin uudenvuodenlupaukset ovat katteettomia, jos ne koetaan kielteisinä ja elämää rajoittavina asioina. Niistä suurieleisesti toitottaminen varmasti saa aikaan jonkinlaisen mielihyvän tunteen, mutta onko kyse sittenkin vain itsensä huijaamisesta?
 |
| Terveisiä kaikille karppaajille! |
