Opetuspuhe Pietarin ja Paavalin juhlana

Kirkko viettää tänään pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin juhlaa. Kuulimme ensin epistolaluvun Paavalin toisesta kirjeestä korinttolaisille, jossa hän kuvailee kaikkea sitä vaivannäköä ja kärsimystä, johon hän julistustyössään on jo joutunut. Mutta kuten Paavali itsekin sanoo, hän ei kerskaile omista töistään, vaan ainoastaan Jeesuksesta Kristuksesta.

Evankeliumissa taas kuulimme kuinka Pietari tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi, elävän Jumalan Pojaksi. Ja Kristus kutsui Pietaria kallioksi, johon Hän oli rakentava kirkkonsa, jota eivät tuonelan portit voita. Samalla Kristus muistutti apostolien hengellisestä vastuusta ja valtuutuksesta sitoa ja päästää ihmisten syntejä.

Nämä kaksi Kristuksen apostolia ovat varmasti tunnetuimpia henkilöitä koko Uudessa Testamentissa. Heidän työnsä Evankeliumin ilosanoman eteenpäin viemisessä on myös hyvin merkittävää. Siksi pyhiä apostoleita Pietaria ja Paavalia voikin kutsua todellisiksi Kristuksen seuraajiksi ja uskon julistajiksi.

Mutta pyhien ihmisten muistojuhlan viettämisessä monesti unohdamme sen, että heidän elämänkertansa opettavat meille itse asiassa hyvin paljon. Voimme tällä kertaa tarkastella erityisesti pyhää apostoli Pietaria, joka ei kaikessa toiminut aivan esimerkillisesti. Hänhän kielsi Kristuksen kolmesti! Sivuutamme valitettavasti tämän kohdan Suurella viikolla hyvin nopeasti, sillä huomiomme kiinnittyy siinä tilanteessa enemmän itse Kristukseen.

Muistamme varmasti kuinka opetuslapset pakenivat Getsemanen puutarhasta, kun Jeesus vangittiin. Pietarilla oli sen verran uteliaisuutta ja rohkeutta, että hän seurasi Jeesusta ylipapin palatsiin – tietyn välimatkan päästä. Mutta jossain mielessä olisi ollut melkein parempi, ettei Pietari olisi tätä tehnyt, koska hän tämän tähden alentui kolmesti kieltämään Kristuksen.

Ensimmäisellä kerralla hän vain kielsi tuntevansa Kristusta. Toisella kerralla hän valalla vannoi, ettei tuntenut häntä. Ja kolmannella kerralla hän vannoi, samalla vieläpä kiroten vahvisti aikaisemmat vakuuttelunsa!

Kuinka pitkälle tapahtumat olisivat edenneet, ellei kukonlaulu olisi keskeyttänyt tätä ja palauttanut Pietarin mieliin Jeesuksen sanoja: ”Ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.” (Matt. 26:75) Pietari poistui paikalta ja itki katkerasti.

Pietarin toiminta muistuttaa meitä inhimillisestä heikkoudesta ja siitä, että ihminen ei halua erottautua suuresta joukosta. Erityisesti tämä korostuu silloin jos ihmisen tulisi ääneen tunnustaa, että kannattaa jotain ”tavallisuudesta poikkeavaa”.

Me voimme tänä päivänä tehdä aivan samalla tavoin kuin Pietari teki. Voimme tietoisesti pitää välimatkaa Kristukseen, niin ettei kukaan vain tunnista meitä Hänen seuraajikseen, jonka vuoksi meitä ryhdyttäisiin pitämään jotenkin outoina - uskovaisina.

Tällaista välimatkaa Kristukseen voi tehdä esimerkiksi siten, ettei osoita ulospäin olevansa kristitty. Uskonmukaista elämää toteutetaan tällöin ainoastaan neljän seinän sisällä. Ristinmerkin tekeminen tai jokin muu avoin oman uskonsa tunnustamisen merkki voi käydä tällöin hyvin ylivoimaiseksi.

Ihminen voi myös avoimesti kieltää tuntevansa Kristusta. Tällöin hän välttää puheenaiheita, jotka liittyvät uskoon tai sitten hän ei uskalla kertoa esimerkiksi sitä, että käy säännöllisesti kirkossa tai paastoaa.

Tänä päivänä puhutaan paljon julkisuudessa ateismista ja vapaa-ajattelijoista, jotka avoimesti kieltävät uskovansa Jumalaan. Todellisuudessa tällaiset ihmiset eivät varsinaisesti voi kieltää jotain, mistä he eivät tiedä mitään. Kysymys on samasta asiasta, että joku väittäisi olevansa merisairas, vaikkei hän koskaan ole käynyt merillä. Nimellinen kirkon jäsenyys ei vielä tarkoita sitä, että ihminen voisi sanoa olleensa uskovainen. Uskovainen ihminen on sellainen, jonka elämässä Kristus on avoimesti läsnä.

Onneksi apostoli Pietarin elämänkerran opetus ei jää siihen, että hän kolmesti kielsi Kristuksen. Pietari sai mahdollisuuden hyvittää kieltämisen, kun ylösnousemuksensa jälkeen Kristus ilmestyi opetuslapsilleen Tiberiaan järven rannalla. Siellä Jeesus kysyi Pietarilta kolmesti, että rakastaako tämä häntä. Pietari vastasi myöntävästi ja kolmannella kerralla hän sanoi: ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.” (Joh. 21:17)

Pyhän apostoli Pietarin opetus on meille lopulta hyvin lohdullinen. Se muistuttaa osaltaan siitä synnistä, että me emme halua erottautua suuresta joukosta, vaikka sen vuoksi joutuisimme jopa kieltämään Kristuksen. Tässäkään tilanteessa kaikki toivo ei ole vielä mennyttä, sillä katumuksen sakramentissa Kristus ikään kuin kysyy meiltä jokaiselta: ”Rakastatko minua?”

Tähän kysymykseen myönteisesti vastaaminen edellyttää sitä, että me olemme valmiit toimimaan Jumalan tahdon mukaan. ”Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo”. (Joh. 21:18)

Tämä uskonmukainen elämä siis vaatii meiltä uhrauksia ja rohkeuttakin, jotta pystymme osoittamaan kaikille sen, että olen Kristuksen seuraaja ja ylpeä siitä! Kristittynä oleminen vie meitä sinne päin minne suurin osa ihmisistä ei ole ainakaan tällä hetkellä matkalla. Tämän päivän murhenäytelmä on se, että paljon on niitä ihmisiä, jotka kulkevat maallistumisen virran mukana, pohtimatta hengellisiä asioita ollenkaan. Kuinka helppoa onkaan lähteä ajelehtimaan tuon virran mukana, jossa päätä ei tarvitse vaivata sillä kysymyksellä, että vaikuttavatko tekoni minun sieluni pelastukseen?

Mutta me joudumme tämän kysymyksen eteen enemmin tai myöhemmin. Tämän vuoksi miksi emme ottaisi oppia pyhistä ihmisistä, jotka osoittavat meille esimerkiksi sen, että meillä on todellakin mahdollisuus korjata aikaisempia erheitä ja ryhtyä seuraamaan Kristusta. Silloin voimme Pietarin tavoin sanoa: ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.” (Joh. 21:17) Amen.

Uskonmukainen elämä - hurskasteluako?

Kristinoppileirillä puhuttiin uskonmukaisesta elämästä. Tämän on tietysti niin oleellinen aihe, että sitä sivutaan myös seurakunnassa, esimerkiksi liturgian opetuspuheissa ja muissakin tilanteissa. Kenties tärkeimpänä opetuksena tähän liittyen on se, että pystyisimme viettämään uskonmukaista elämää koko ajan.

Vaarana on viettää uskonmukaista elämää ainoastaan kirkon seinien sisäpuolella tai muissa seurakunnallisissa tilaisuuksissa. Tällöin voi kaikessa rauhassa tehdä ristinmerkin ja olla kunnon uskovainen.
Samalla tavoin uskovainen pitäisi pystyä olemaan myös muualla, sillä eihän ihminen voi olla osa-aikainen uskovainen?! Tällä periaatteellahan joku on esimerkiksi naimisissa ainoastaan silloin kun siltä tuntuu. Hieman toisella tavalla ajateltuna joku taas kannattaa ottelussa sitä joukkuetta joka sattuu olemaan johdossa. Minkäänlaisesta sitoutumisesta tai uskollisuudesta ei ole tietoakaan. Kuitenkin uskonmukainen elämä edellyttää sitoutumista ja monessa tilanteessa rohkeuttakin.

Ehkä tässä tilanteessa haluaisin enemmänkin pohtia sitä, että mitkä piirteet eivät kuulu ortodoksiseen elämäntapaan, mitkä monesti yhdistetään uskovaiseen ihmiseen ja uskonmukaiseen elämään.

Kristinoppileirillä ja aikuiskasvatuksessa pyritään osoittamaan, että uskovainen ihminen on järkevästi toimiva ja ajatteleva ihminen, joka ei tarkastele elämää jotenkin oudon uskonnollisesti huurteisten silmälasien läpi.
Tällaiseen ortodoksisuudelle vieraaseen uskonnollisuuteen kuuluu hurskastelu, jonka pystyy aistimaan jo ihmisen äänenpainosta ja ilmeestä. Siihen kuuluu Jeesuksen nimen toistaminen samaan tahtiin, mitä ihminen jauhaa purukumia. Siihen kuuluu loputon puhe armosta ja siunauksien toivotteleminen kaikissa sanakäänteissä.

Edellä mainitulla en halua vähätellä Jeesuksen nimen, armon tai siunauksen merkitystä, mutta liiallinen toisto normaalissa keskustelussa ei ole tarkoituksenmukaista. Mieleeni palautuu väistämättä Kristuksen toteamus:

"Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon". (Matt. 7:21)

Kristinoppileiri - Mitä jäi mieleen?

Palaan vielä sen verran kristinoppileirin palautteeseen, että kerron asioista jotka parhaiten jäivät leiriläisten mieliin. Jälleen kerran laitan tähän ihan suoria lainauksia, koska ne ovat paljon elävämpiä kuin minun laatimat yhteenvedot:
- "Opin hyvin Ehtoollisen!"
- "Parhaiten mieleen jäi keskustelu avioliitosta ja ortodoksisista häistä."
- "opin resitoimaan"
- "Ne opetukset jotka selitettiin esimerkin kaa"
- "Parhaiten mieleen jäi varmaan rukoukset/laulut. Disko"
- "Leikit ja pelit ja jotkut tunnit"
- "Se joka itsensä ylentää se alennetaan jne."
- "Se kun puhuttiin avioliitosta ja muusta sellasesta"
- "Se, kuinka kirkossa toimitaan eri jumalanpalveluksissa"
- "Opin pyhistä ihmisistä. Opin hään tuntomerkit")*

Selitin nuorille "hään" tuntomerkit. Mauton, hajuton näkymätön kaasu, johon moni on kuollut esimerkiksi silloin, kun takan pelti on suljettu liian aikaisin. Tämän lisäksi kerroin myös ortodoksisesta häätoimituksesta.

Kristinoppileiri (10.päivä)

Leiri on virallisesti päättynyt ja jäljellä on hyvät muistot yhdessä olemisesta ja toivon mukaan hyvät muistikuvat myös saadusta opetuksesta. Lupasin laittaa tänne sitä leiriltä keräämääni palautetta, joka annettiin nimettömästi. Leiriläiset ovat antaneet luvan sille, että heidän kommenttejaan voidaan julkaista tässä blogissa.

Mikä oli parasta leirillä?
- uudet kaverit
- pelit, retket ja ryhmät
- "uusiin tyyppeihin tutustuminen, helvetin hyvä ruoka ym" (kiroilemista ei toivon mukaan opittu tästä kommentista huolimatta kriparilla)
- uusien asioiden oppiminen
- leiridisco ja uudet kaverit
- hyvä ilmapiiri

Mikä oli huonointa leirillä?
- ei saanut valvoa
- aikainen herätys
- siivoaminen
- vähän saunomista
- "syötiin liian usein...ei saatu valvoa vikana yönä"
- reissu helvetinportille

Useampaa leiriläistä näytti närästäneen aikainen herätys ja siivoaminen. Lisäksi liian aikainen nukkumaanmeno ja valvomisen kieltäminen näyttivät häiritsevän joitakuita. Ilmeisesti nuorilla on ollut hieman utopistisia käsityksiä leirin vuorokausirytmistä.

Elämä ei aina mene niin kuin itse haluaa. Sen on saanut tämä leiri luvan todistaa.

(Luvassa vielä lisää tietoa tämän leirin palautteesta...)

Kristinoppileiri (9.päivä)

Leiriolosuhteissa vietetyt vuorokaudet ovat päättyneet ja jäljellä on enää huominen päätösliturgia.
Kristinoppileirin varsinainen opetus on loppusuoralla ja huomisen jälkeen nuoret ovat taas omillaan. Toki heillä on edelleen kodin ja koulun uskontokasvatus, mutta varsinainen ortodoksisuuden tehokurssi on nyt päättynyt.

Toteutuivatko kristinoppileirin tavoiteet? Tähän en voi antaa vielä suoraa vastausta ja ehkä liian tulosvastuulliseksi on turha edes yrittää pyrkiä.

Pyysimme tänään hieman palautetta, jonka nuoret saivat jälleen kerran antaa nimettömänä. Siinä kysyttiin esimerkiksi sitä, että mitä kristinoppileiristä jäi parhaiten mieleen ja mikä kirkollinen toimitus koettiin kaikkien puhuttelevimpana ja mielenkiintoisimpana? Lisäksi kysyttiin ihan yleisellä tasolla, että mikä leirissä oli mukavinta ja mikä ei niin mukavaa.

Kerron teille näistä vastauksista lisää huomenna. Nyt minun pitää kuitenkin mennä lepäämään. Sen verran rankkaa tällainen leiri nyt tällaiselle "vanhukselle" jo on...

Kristinoppileiri (8.päivä)

Olen tuossa jo aiemmin maininnut siitä, että eräänä suurena kiusauksena on yrittää mahduttaa kristinoppileiriin liian paljon kaikkea. Onhan se tietysti toivottavaa, että nuoret oppivat mahdollisimman paljon, mutta rajansa kaikella. Miten paljon nuori ihminen lopulta kykenee sisäistämään yhden leirin aikana?

Oletusarvona tulisi tietenkin olla se, että leiriläinen omaa jo tietyn määrän perustietoja, jotka hän on saanut peruskoulun uskonnonopetuksessa. Näitä koulussa opittuja tietoja pyritään tietenkin syventämään ja jumalanpalvelusten ja muun toiminnan kautta elämään myös todeksi.

Jumalanpalveluksen opetukselliseen puoleen kuuluu se, että kaikki pystyisivät täysipainoisesti osallistumaan siihen. Tietyt jumalanpalvelukseen liittyvät perusasiat käydään läpi ja kaikki leiriläiset esimerkiksi laulavat mukana ja lukuvuorossa olevat leiriläiset toimivat lukijoina. Itse jumalanpalvelukset ovat kaavaltaan hieman kevennettyjä. Esimerkiksi ehtoo- ja aamupalveluksissa ei veisata useita stikiiroita (päivän, pyhän ihmisen muiston tai juhlan teemaan liittyviä veisuja). En malta olla kyllä mainitsematta, että harvoissa seurakunnissakaan panostetaan siihen, että näitä veisuja laulettaisiin useita. Seurakuntapalvelukset voivat tästä huolimatta kestää pitempään.

Leirin sunnuntailiturgia, joka sattui olemaan vieläpä Helluntai kesti noin puolitoista tuntia. Sen sijaan nyt kahdesti arkena toimitettu liturgia kesti noin tunnin. Liturgiaa lyhennettiin, mutta mitään olennaista ei kuitenkaan jätetty pois. Lisäksi jumalanpalveluksissa ei luettu kalenterin mukaisia tekstejä, vaan otettiin sellaiset luvut, jotka olivat mahdollisimman puhuttelevia ja opettavaisia. Tälläkin leirillä nuoret saivat kuulla Kristuksen opetuksen publikaanista ja fariseuksesta, laupiaasta samarialaisesta, kastekäskystä jne. Kaiken päämääränä on opetus ja toisaalta nuorten motivointi. Liiasta kaavamaisuudesta voi olla tässä tapauksessa suoranaista haittaa.

Ehkä yksi tärkeä opetus on myös se, että jokainen voi tulla kirkkoon omana itsenään. Jumalanpalveluselämään ei kuulu tarpeeton hurskastelu tai "jeesustelu" (toivon mukaan ymmärrätte sen, mitä tällä nyt haluan sanoa). Uskovainen ihminen ei elä missään omassa eristäytyneessä utopiassa, vaan hänellä on jalat vankasti maassa. Hän myöntää oman erehtyväisyytensä eikä ryhdy tarpeettomasti moralisoimaan lähimmäisiään. Kirkkoon ei tarvitse mennä hurskastelun synkkämielinen naamari kasvoillaan, vaan kirkossa saa todellakin hymyillä ja elää!

Kristinoppileiri (7.päivä)

Ortodoksisuus ja uskonmukainen elämä ei ole aikamatkailua 2000 vuoden taakse, vaan me elämme tässä ajassa. Siinä valossa on äärimmäisen tärkeää puhua nuorille myös asioista, jotka liittyvät tämän päivän haasteisiin.

Yksi kristinoppileirin kiinnostavimmista oppitunneista liittyy avioliittoon ja sitä kautta myös seksiin ja seurusteluun. Ensimmäisenä tehtävänä on tietysti kyetä perustelemaan se, että miksi naimisiin kannattaa mennä ja miksi myös lapsi kannattaa kastaa.

Mainitsin paljon aiemmin siitä, että tapauskovaisuuden voi pahimmassa tapauksessa karkoittaa ihmisiä pois kirkosta. Ennen oli tapana mennä naimisiin ja kastaa lapset. Ei kukaan siinä tilanteessa halunnut kuulla sen syvällisempiä perusteita näille toimituksille. Tänä päivänä kristillisyys ei ole itsestäänselvyys, jolloin ihmiset herkemmin ottavat jalat alleen ja eroavat kirkosta. Tämä tapahtuu nimenomaan sen vuoksi, että kirkollisia toimituksia ei pidetä enää tarpeellisena. Kirkon tehtävänä onkin kertoa, että miksi näistä pyhistä sakramenteista on ihmiselle todellista hyötyä.

Tänään todellakin keskustelimme avioliitosta, jolloin väistämättä keskustelu siirtyi myös siihen, että miksi kirkko ei vihi samaa sukupuolta olevia avioliittoon. En ryhdy tässä tilanteessa perustelemaan näitä asioita uudestaan, sillä tästäkin blogista löytyy usempikin kirjoitus liittyen kyseiseen aiheeseen.

Joka tapauksessa 15-vuotiaille nuorille ei näyttänyt tuottavan suuria ongelmia käsittää näitä asioita kirkon näkökulmasta. (Jostain kumman syystä monet aikuiset eivät ymmärrä tätä asiaa lukuisista perusteluyrityksistä huolimatta). Tähän aiheeseen liittyen kannustin nuoria suhtautumaan kriittisesti myös mediaan, jossa näitä homoseksuaalisuuteen liittyviä asioita käsitellään valitettavan yksipuolisesti.

Ajatellaan nyt esimerkiksi sitä, että joku ihminen todellakin painii oman seksuaali-identiteettinsä kanssa. Hän ei todellakaan osaa sanoa omasta suuntautumisestaan mitään. Tälle ihmiselle tulisi antaa tilaa miettiä asioita ja keskustella siitä myös tarvittaessa seurakunnan työntekijöiden kanssa. Julkisuudessa asioita käsitellään kuitenkin hyvin puolueellisesti. Ajatellaan nyt yksinkertaisen vertauksen kautta tätä asiaa:
- Joku henkilö miettii, että olisiko hänen lempivärinsä sininen, vai olisiko se sittenkin keltainen? Jos lähes kaikki lehdet ja muut mediat huutaisivat kurkku suorana, että "VALITSE SININEN!", niin eikös tämä ihminen lopulta ajauda valitsemaan juuri sen vaihtoehdon?

Kysymys kuuluukin, että onko tuo ratkaisu lopulta se, minkä ihminen halusi tehdä? Käsiteltiinkö asiaa julkisuudessa niin puolueettomasti, että tuo ihminen ei joutunut mediapropagandan uhriksi.

Minä uskallan hyvin omintunnoin sanoa, että meillä leirillä ei harjoiteta tällaista yksipuolista propagandaa tai aivopesua. Ketään ei uhkailla, painosteta, tuomita tai käännytetä kirkon ovella. Omaan seksuaali-identiteettiin liittyviä asioita saa jokainen pohtia rauhassa ilman painostusta. Jokaisella on oikeus vetää omat johtopäätökset asioista syvällisen ja asiallisen keskustelun myötä, sen sijaan että kirkosta sitten lähdetään ovet paukkuen jonkun provokatiivisen ajankohtaisohjelman innoittamana.

Kristinoppileiri on kristilliseen elämään liittyvien asioiden asiallista perustelua. Se ei ole koskaan propagandaa tai aivopesua!

Kristinoppileiri (6.päivä)

Kristinoppileiri olisi aivan tavallinen leiri ellei siinä olisi jumalanpalveluselämää ja uskonmukaiseen elämään liittyvää opetusta. Jumalanpalvelukset itsessään ovat tietysti parasta mahdollista opetusta.

Mainitsin jo tuossa 1. päivän kohdalla siitä, että leiriläisille tehtiin leirin alussa kysely, johon he saivat vastata nimettömänä. Eräs kysymyksistä liittyi jumalanpalveluselämään. Siinä tiedusteltiin että kuinka monta kertaa aiemmin nuori oli osallistunut liturgiaan, jos koulaisjumalanpalveluksia ei lasketa mukaan.
Leiriläisiä oli tuossa vaiheessa 26 ja heistä 8 ei ollut käynyt tällä periaatteella kertaakaan liturgiassa aiemmin. 10 leiriläistä oli käynyt korkeintaan kolme kertaa liturgiassa. Loput 8 oli käynyt elämänsä aikana enemmän kuin kolme kertaa liturgiassa. Luvut varmasti vaihtelevat jonkin verran leirikohtaisesti. Hieman kärjistetysti voisi kuitenkin vetää sellaisen johtopäätöksen, että reilulla kolmasosalla nuorista ei ole käytännössä minkäänlaista kosketusta kirkon jumalanpalveluselämään.

Onneksi uskonnonopetukseen kuuluvat koululaisjumalanpalvelukset, mutta niidenkin toteuttaminen on paljolti kiinni jokaisesta seurakunnasta. Lisäksi vaarana on, että koululaispalvelukset toteutetaan sillä periaatteella, että nuoria ei huomioida millään tavoin. Tällaista toivottavaa huomioimista ovat esimerkiksi lauluvihkojen jakaminen ja jumalanpalveluksen sisällön yksinkertainen selittäminen.

Palatkaamme takaisin leiriin ja täällä toimitettaviin jumalanpalveluksiin. Helluntaista johtuen meillä toimitetaan tällä leirillä poikkeuksellisesti neljä liturgiaa. Se on aikoimoinen liturginen annos niille, joilla ei ole paljolti kokemusta jumalanpalveluselämästä. Normaaliin leiripäivään kuuluu aamupalvelus klo 8.30 ja ehtoopalvelus klo 18 ja sitten iltarukoukset klo 22.15. Jumalanpalveluselämä kuuluu siis olennaisesti kristinoppileiriin!

Nuoret suhtautuvat jumalanpalveluksiin osallistumiseen melko inhimmillisellä tavalla. Alussa kaikki tuntuu hieman vieraalta ja kirkossa oleminen voi tuntua oudolta. Lisäksi 30 minuutin mittainen jumalanpalvelus tuntuu myös pitkältä. En puhuisi suoranaisesta vastentahtoisuudesta jumalanpalveluksiin, vaan enemmänkin tottumattomuudesta.

Parin päivän sisällä nuoren ihmisen suhtautuminen jumalanpalveluksiin alkaa kuitenkin muuttua huomattavasti. Kirkossa seisominen ei tunnu enää raskaalta, jumalanpalvelusveisuja lauletaan jo kanttorin ja ohjaajien mukana ja kirkko alkaa vain yksinkertaisesti tuntua hyvältä ja kotoisalta paikalta. Nuoren käsitys koko jumalanpalveluselämästä on alkanut muuttua.
Kysymys ei olekaan jostain jeesustelusta tai tylsästä jutusta, vaan kirkossa olemisesta tulee hyvä ja rauhallinen mieli.
Voi kunpa kaikilla seurakuntalaisilla olisi voimaa lähteä oma-aloitteisesti kirkkoon ja huomata tuo sama asia!

Kristinoppileiri (5.päivä)

Kristinoppileiri toiminnallinen puoli painottuu pitkälti yhdessä tekemiseen ja olemiseen. Tällainen yhteisöllinen ulottuvuus ei ole tänä päivänä enää mikään itsestäänselvyys. Ja onhan meillä tapana olla tekemisissä ainoastaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka meitä itseämme miellyttävät. Tuntematon ihminen koetaan enemmänkin uhkana ennen kuin toisin todistetaan.

Eräs kristinoppileirin tavoitteista on hioa pois turhia särmiä, joita nuorelle on saattanut alkaa jo muodostua. Eristäytyminen on kiusallisen helppoa. Sosiaalisuus ja toisen ihmisen kohtaaminen eivät voi kuitenkaan tapahtua puhtaasti bittimaailmasta käsin, vaan yhteys toisiin ihmisiin muodostuu aivan eri tavalla olemalla kasvokkain ja tekemällä asioita yhdessä.

Monesti kristinoppileiri alkaa sillä tavoin, että leiriläiset jaetaan ryhmiin, joissa he toimivat tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi silloin, kun harjoittelevat kirkossa resitatiivasta lukutapaa tai keskustelevat. Ryhmäjako pyritään toteuttamaan sillä tavoin, että esimerkiksi sisarukset tai samalla koululuokalla olevat nuoret laitetaan eri ryhmiin.
Leirin tavoitteena on näet opetella olemaan yhdessä uusienkin ihmisten kanssa. Lisäksi leiri muuttuu suoraan sanottuna aika tyhmäksi, jos pihalla häärää muutama sisäänpäin lämpiävä ja toisilleen entuudestaan tuttu kuppikunta, joihin kuulumattomat taas joutuvat nojaamaan yksin puuliiteriin seinään.

Tutustuimme tänään kriparin retkipäivänä Pohjois-Karjalan prikaatiin. Nuoret näkivät ja saivat oppia monia uusia asioita liittyen puolustusvoimiin ja varusmiehen/naisen arkeen. Sielläkin nuoret saivat kuulla saman opetuksen kuin täällä leiripaikalla. Kaikkien kanssa ei tarvitse olla kavereita, mutta kaikkien kanssa täytyy pystyä toimimaan.

Kristinoppileiri (4.päivä)

Katumuksen sakramenttiin osallistuvat kaikki kristinoppileiriläiset. Tämä on varmasti yksi niistä asioista, jota etukäteen jännitetään aika lailla. Syytä tarpeettomaan pelkoon ei kuitenkaan ole.

Monella ensimmäinen kosketus tähän sakramenttiin tapahtuu juuri kristinoppileirillä. Valitettavasti monelle tämä jää myös viimeiseksi kerraksi. Kysymys ei ole siitä, että kokemukset olisivat olleet jotenkin järisyttävän pelottavia, vaan ennemminkin kyse on puhtaasti vieraantumisesta tähän toimitukseen, jonka merkitystä ei siis täysin käsitetä.

Koska nuoret eivät varsinaisesti oma-aloitteisesti osallistu tähän sakramenttiin, vaan siihen ohjataan, niin silloin myös siinä käydään läpi asioita hieman toisella tavalla.

Ensimmäisenä tavoitteena on muistuttaa siitä, että kukaan meistä ei ole täydellinen! Ihminen tekee joka päivä syntiä, vaikka hän saattaakin ajatella, että sellaiset "pienet paheet ja rikkeet" eivät ole todellisuudessa meille haitaksi. Tämä on oikeastaan ensimmäinen kompastuskivi. Jos sivuutamme nuo mielestämme vaatimattomat synnit, niin jonkin ajan kuluttua emme pidä niitä enää edes syntinä. Katumuksen sakramentin "tutustumiskäynnin" toisena tavoitteena on löytää omasta elämästä asioita, jotka eivät ole meille hyväksi. Ne ovat siis asioita, jotka vievät meitä pois Jumalasta ja lähimmäisistämme. Kolmantena tavoitteena on oppia korjaamaan asioita ja katsomaan myös tulevaisuuteen, jolloin syntiä pystyy välttämään.

Kaiken opetuksen on tapahduttava sillä tavoin, että toimituksesta jää hyvä käsitys nuorelle. Koko kristinoppileirin tarkoituksena on osoittaa uskon ja kirkon positiivinen voima. Siihen kuuluu myös se, että ihminen oppii jo nuorena käsittämään sen suuren avun, jota hänelle tarjotaan katumuksessa.

Monesti kristinoppileiriläisen ikäisen elämässä ei välttämättä ole vielä tapahtunut mitään todella suurta ja järisyttävää. Tiedämme kuitenkin, että vuosien karttuessa elämän lankaan voi tulla helpommin solmuja. Yleensä ihmissuhteet alkavat mutkistua ja kiintymys maallisiin asioihin voi saada epäterveitä piirteitä. Tällöin olisi hyvä, että mieleen palautuvat kristinoppileirin opetukset katumuksen eli mielenmuutoksen merkityksestä ja siitä, että se todellakin auttaa meitä elämässä ja sielun pelastuksessa. Ihanteellista olisi että säännöllinen osallistuminen katumukseen alkaisi jo kristinoppileiristä.

Jälleen kerran korostan, että tavoitteena on tuoda esille kirkon pyhien toimitusten todellinen merkitys meille ihmisille. Tapauskovaisuuden nimissä nuoria ei voi kannustaa osallistumaan kirkon elämään.

Kristinoppileiri (3.päivä)

Kristinoppileirin yhtenä tavoitteena on opettaa nuorille se, että millainen on hyvä ihminen. Tämän luulisi olevan sen luontoinen asia, että ateistikin näkisi sen myönteisessä valossa.

Kristinoppileirin muihin tärkeisiin tavoitteisiin kuuluu myös se, että meidän ei tarvitsisi tarpeettomasti pelätä kuolemaa. Tällä en tarkoita sitä, etteikö kuolema meitä kuitenkin jossain mielessä pelota tai saata surulliseksi. Tarkoitan sitä, että ihminen ei kadottaisi täydellisesti toivoa ja elämänmyönteisyyttään, kun esimerkiksi joku läheinen ihminen kuolee.

Hautajaisissa pystyy aika nopeasti aistimaan sen, että millainen on saattoväen suhde kuolemaan ja iankaikkiseen elämään. Suunnaton kuolemanpelko ja toivottomuus paistavat äkkiä läpi ja silloin hautajaisissa voi helposti aistia tuo synkän tunnelman, vaikka ortodoksinen hautaustoimitus kaavaltaan onkin äärimmäisen valoisa. Sen sijaan terveellä ja elämänmyönteisemmällä tavalla kuolemaan suhtautuvien kasvoilta paistaa myös hautajaisissa levollisempi ilme ja hymykin voi olla keskusteltaessa herkemmässä. Kuolema ei ole kaiken loppu, vaan se on uuden alku!

Kuoleman kieltäminen ja esimerkiksi siihen liittyen arkun kannen visusti kiinni pitäminen (ilman näkyvää syytä) saavat aikaa pahan kuolemanpelon kierteen, joka voimistuu entisestään joka sukupolvessa. Kristinoppileirillä opetetaan kuitenkin se, että kuoleman kanssa ei tavitse olla sujut, mutta meidän ei tarvitse kuitenkaan lakaista kuolemaa maton alle tai sananmukaisesti sulkea arkun kannella vainajan pois omista hautajaisista.

Monet nuoret ja vanhemmatkin käyttävät mielellään sanontaa "jos minä kuolen", vaikka oikeampi ilmaisu onkin "kun minä kuolen". Me emme ortodoksisessa kirkossa maalaile maailmanlopun päivämääriä. Elämme niin, että jokainen päivä voi olla viimeinen, mutta emme kuitenkaan niin kuin viimeistä päivää.

Kristinoppileiri (2.päivä)

Kristinoppileiri kestää vajaat 10 päivää. Tänä aikana pitäisi opettaa keskeisimmät asiat liittyen ortodoksiseen uskoon ja elämäntapaan. Eräänä kompastuskivenä on yrittää opettaa asioita leirillä aivan liian laajasti. Tämän seurauksena opetus muuttuu suoranaiseksi tankkaukseksi, jotka muistuttavat tuttuja kalvosulkeisia ja saneluja, joissa käsi kipeänä yritetään kirjoittaa mahdollisimman paljon muistiinpanoja ylös.

Leirin toisena päivänä on käyty läpi Ehtoollisen ja katumuksen mysteerioita. Opetus on tapahtunut ilman muistiinpanovälineitä. Tärkeimpänä tavoitteena on ollut selventää sitä, että miksi Ehtoollinen on kirkossamme niin keskeisessä asemassa. Samalla tavoin on pyritty avaamaan katumuksen mysteeriota. Muistiinpanovälineitä ei ole käytetty, sillä suurin osa niistä ei tule näkemään päivänvaloa enää leirin jälkeen. Parempi on perustella asiat mahdollisimman yksinkertaisesti kaikille, jotta nuoret vielä aikuisenakin muistavat, että mistä tässä kaikessa on oikein kysymys.

Eräs tämä päivän haasteista on juuri se, että ihmiset eivät tiedä perusteita kirkon keskeisimmille toimituksille. Kun perusteet puuttuvat, niin kaikki alkaa vaikuttaa tapauskovaisuudelta. Tämä tapauskovaisuus ei saa enää tänä päivän minkäänlaista tukea tai hyväksyntää ympäröivästä maailmasta, jolloin monet luopuvat kirkon jäsenyydestä, koska eivät näe sen toimintaa enää mielekkäänä. Terve uskonto ei ole kuitenkaan koskaan tapauskovaisuutta, sillä sen jäsenet tietävät mitä he tekevät ja mihin he osallistuvat.

Suurin sääli tässä kaikessa on oikeastaan se, että tänä päivänä ei osata enää hyödyntää kaikkea sitä, mitä kirkko pystyisi tarjoamaan. Tätä aihetta sivuttiin puhuttaessa katumuksesta, johon hyvin harva seurakuntalainen enää osallistuu.

Toisen päivän teemana on ollut selvittää näiden toimitusten merkitystä meillä. Illalla sitten tehdään muistelukirjoja ja puhutaan esirukouksista.

Kristinoppileiri (1.päivä)

Tervehdys kaikille!

Olen tällä hetkellä Sikrenvaaran leirikeskuksessa Enossa kristinoppileirillä. Tavallisuudesta poiketen leiri alkoi periaatteessa sillä tavoin, miten se yleensä päättyy. Normaalisti leirin lopussa on ollut lopputentti, jossa on kysytty ortodoksisuuteen liittyviä asioita. Tällä kertaa leiri alkoi "alkutentillä".

Tässä tapauksessa nuorilta tiedusteltiin, että mitkä asiat heitä kiinnostavat ortodoksisuudessa ja mihin kysymyksiin he haluaisivat leirin aikana vastauksen. Nuoret saivat vastata tähän tenttiin täysin nimettöminä.
Tällä kyselyllä haluttiin varmistaa se, että kysyntä ja tarjonta vastaisivat mahdollisimman hyvin toisiaan. Toki leirillä tullaan käsittelemään myös niitä asioita, jotka eivät ainakaan heti kättelyssä tunnu nuortyen mielestä kovin kiinnostavilta. Opetuksen painopistettä pystytään kuitenkin säätelemään hieman kiinnostuksen mukaan.

Laitan seuraavana muutamia heidän esittämiään kysymyksiä:

- Miksi me ollaan täällä leirillä?
- Miksi tää leiri on niin pitkä?
- Miksi ei ole naispappeja?
- Miksi kirkossa on paljon ikoneja?
- Miksi kirkko ja tiede mollaavat toisiaan?
- Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?
- Miksi kripari pitää käydä?
- Miksi kirkossa on niin vähän penkkejä?
- Miksi kirkolle kerätään veroja jos maallinen on pahasta?
- Mikä merkitys ehtoollisella on?
- Onko Jumala olemassa?
- Miksi täytyy olla uskonto?

Pukeutumisesta kirkossa

Kesä lähestyy ja vaatetus kevenee... Kirkkoa esitellessä ja katekumeeniopetuksessa törmää usein siihen kysymykseen, että millaisessa vaatetuksessa on soveliasta tulla kirkkoon?
Pukeutumissääntöjä tulkitaan monella tavalla ja monesti luostareissa niistä pidetään vielä tarkemmin kiinni. Lyhyesti sanottuna pukeutumisen ei tulisi olla liian paljastavaa tai muutoin epäkunnioittavaa. Käytännössä naisilla tulisi olla ainakin polviin ulottuva hame ja miehillä housut, jotka yltävät yli polvien. Hartiat tulisi olla myöskin peitettynä, jolloin hihaton paita ei ole sovelias.

Joissakin paikoissa (esimerkiksi Venäjällä) korostetaan myöskin sitä, että naisilla tulisi olla pää peitettynä kirkossa. Suomessa seurakuntakäytännössä tätä ei ole erityisemmin korostettu, enkä itse asiassa näe mitään hyvää syytä sen säännön suureen painottamiseen. Pään peittämisen lisäksi näissä paikoissa hameen käyttöä pidetään samalla tavoin suotavana.

Meidän on hyvä kunnioittaa niitä paikallisia tapoja, joissa näitäkin sääntöjä korostetaan. Me emme voi esimerkiksi lähteä luostareihin tai ulkomailla omien sääntöjen kanssa, vaan me vieraana kunnioitamme silloin heidän tapojaan.


Pukeutumissäännöistä tulee puhtaasti tapauskovaisuutta, jollemme perustele näitä asioita. Tämän vuoksi lienee paikallaan kertoa syitä tähän. Ensinnäkin Jumalaa peläten tai häpeillen meidän ei tarvitse pukeutua tietyllä tavalla kirkkoon, sillä kuten jo luomiskertomuksesta käy ilmi, niin ihminen tuli tähän maailmaan alastomana. Kirkko tilana edellyttää ihmisiltä arvokasta käytöstä, johon pukeutuminenkin jossain mielessä kuuluu. Tästä asiasta voi kertoa enemmän myöhemmin.


Ensisijaisesti kunnioituksesta lähimmäisiä kohtaan meidän tulee pukeutua soveliaasti. Kirkko on paikka, joissa meidän tulisi keskittyä yhdessä rukoukseen. Ylikorostavan tai paljastavan pukeutumisen sekä voimakkaiden hajusteiden tarkoituksena on kiinnittää huomiota itseensä, jolloin ihminen asettaa lähimmäiselleen tarpeettomia kiusauksia.


Kirkon tulisi olla nimenomaan se paikka, jossa emme ryhdy asettamaan toinen toisillemme lihallisia kiusauksia. Tässä valossa on ymmärrettävää se, että luostareissa pukeutumissäännöistä pidetään tarkempaa huolta. Luostarissahan kilvoittelee ihmisiä, joiden tarkoituksena elää selibaatissa. Miksi ihmeessä tietoisesti haluaisimme kiusata heitä?


Pukeutumissäännöistä tulee helposti tapauskoivaisuutta, jolloin ihminen voi hyvässä uskossa toimia täysin käsittämättömällä tavalla. Minä en henkilökohtaisesti ymmärrä esimerkiksi sitä, että joissakin paikoissa huivi on tiukasti päässä, mutta hame on ainoastaan muutaman sentin pituinen? Mitä hyötyä yläpään peittämisestä silloin on, jos alapää on paljaana?!
Pukeutumissääntöön tavallaan yhdistyy se käytäntö, jossa kirkossa on erikseen miesten ja naisten puolet. Tarkoituksena on vähentää tälläkin tavoin turhia kiusauksia. Säännöillä ja tavoilla on (toivottavasti) aina hyvin perusteltu merkitys. Asianmukaisella pukeutumisella me ennenkaikkea kunnioitamme lähimmäisiämme, jotka ovat saapuneet kirkkoon meidän kanssamme rukoilemaan.