Kirja on alle 200 sivuinen, mutta siitä huolimatta siihen on kerätty kaikki oleellisimmat tiedot liturgian kehityksestä. Kaiken lisäksi kirja on helppolukuinen ja selkeä. Piispa Kallistos Ware kehuu tätä kirjaa sen esittelykirjoituksessa.
Hugh Wybrew on anglikaaninen pappi. Itse asiassa monet merkittävimmistä liturgian historian tutkijoista ovat muita kuin ortodokseja. Heistä mainittakoon esimerkiksi Gregory Dix, joka myös oli anglikaani. Mitä ilmeisimmin meitä itseämme vaivaa tuttu ongelma, että ei eroteta metsää puilta.
Joka tapauksessa lainaan nyt tuosta kirjasta erästä kohtaa, joka liittyy näihin rukouksiin:
"From the latter part of the sixth century the central prayer of the Liturgy passed out of the hearing, and therefore out of the knowledge, of the great majority of Byzantine Christians who had no service books in which they could at least read what they could not hear. Few changes in the Church's worship have been so farreaching tn their implications and consequences. The principal prayer of the service became a prayer for the clergy only, for those close enough to the altar to hear it. The exclusion of the laity from the common thanksgiving and offering of the gifts powerfully reinforced the already marked clericalization of the Liturgy". (Wybrew 2003, s.86-87)
Sitten toinen lainaus nykyiseltä metropoliitta Ilarion Alfejevilta, jonka hän esitti Kiovan teologisessa akatemiassa 20.9.2002:
"The active participation of lay people in the Liturgy presupposes the possibility of their responding to the exclamations of the priest and hearing the so-called “silent” prayers. In contemporary church practice these prayers, as a rule, are read by the priest silently, which creates an additional barrier between the priest and his flock. More importantly, this habit deprives the faithful since the main point of the Liturgy passes them by. I have heard many arguments in favour of the practice of silent prayers, but none has seemed convincing to me. The so-called “silent” prayers were originally read aloud by the celebrating clergy. I think that in our time the faithful should have the opportunity to hear these prayers in their entirety, not only their concluding subordinate clauses (these signify that the prayers have been read but do not give the least notion of their content: “That being always guarded by Thy might”, “Singing the triumphant hymn, crying…”, “Thine own of Thine own, we offer unto Thee…”). At least the prayer of the anaphora, which summarizes the essence of the Liturgy, should be read aloud."
http://orthodoxeurope.org/page/12/1.aspx (koko artikkeli täällä)
Metropoliitta Ilarionin teksti on monessa mielessä rohkaiseva, sillä nyt huomaamme, että Venäjälläkin on jo kiinnitetty huomiota "salaisten rukousten" tuomaan liturgiseen poikkeamaan.
Laitetaan tähän loppuun vielä kuva metropoliitta Ilarion Alfejevista ja parista muusta kirkonmiehestä.
