Sana reformaatio tarkoittaa uskonpuhdistusta, jonka ortodoksit ja roomalaiskatoliset liittävät mielellään samaan listaan muiden kirosanojen kanssa. En aio ottaa kantaa uskonpuhdistukseen tai siihen, mitä siitä ajatellaan. Minulla on kuitenkin virinnyt mielessä ajatuksia, jotka joku voisi kärjistetysti liittää tähän. Kysymys ei oikeastaan ole uskonpuhdistuksesta, vaan siitä, että liturgisesta elämästä löydettäisiin sen todellinen merkitys, joka on aikojen saatossa hautautunut esimerkiksi monimutkaisten symbolien ja selitysten alle.
Nämä ajatukset eivät itse asiassa ole omia, vaan olen lukenut isä Alexander Schmemannin kirjaa "Johdatus liturgiseen teologiaan". Tämä kirja tuli luettua opiskeluaikojen alussa, mutta rehellisesti sanottuna yli puolet koko tekstistä meni aivan ohi. Syy ei ollut niinkään omassa laiskuudessa tai välinpitämättömyydessä, vaan siinä, että kirja ei yksinkertaisesti ole täydellisesti avautunut ennen kuin käytännön liturgista kokemusta on kertynyt sen verran, mitä sitä nyt on.
Isä Alexander Schemann (1921-1983) oli yksi aikamme liturgisen teologian valveutuneimmista henkilöistä. Hän näki selvän ristiriidan siinä, jumalanpalvelus ei avautunut kaikille. Hän siis korosti ymmärrettävyyttä ja avoimuutta palveluksessa. Onneksi edesmennyt arkkipiispa Paavali ymmärsi tämän saman asian ja meille ainakin joissakin paikoissa on vakiintunut käytäntö siinä, että ns. salaiset rukoukset luetaan ääneen.
Liturginen uudistus on tervetullut asia, mutta se herättää hyvin paljon vastustusta. Edelleen on paljon niitä, jotka elävät siinä uskomuksessa, että jumalanpalveluskäsikirja on tipahtanut Helluntaina opetuslasten käteen ja kaikki siihen liittyvä on pyhää ja muuttamatonta. Isä Alexander sanoo tästä seuraavasti:
"Joillekuille kaikki typikoniin tai mihin tahansa jumalanplavelussääntöön painettu on ehdotonta lakia, ja siihen puuttuminen tai sen muuttaminen miten tahansa merkitsee heille ortodoksian turmelemista. Heistä kaikki, mikä milloin tai miksi tahansa on päässyt liturgisiin kirjoihimme, on yksin tästä syystä perinteen muuttumaton osa ja säilytettävä mihin hintaan hyvänsä." (Schemann, s.34. Johdatus liturgiseen teologiaan, 1994.)
Toinen ääripää edellä mainitusta on taas se, että jumalanpalvelusta muokataan mieltymysten mukaan. Tähän voi liittyä joidenkin asioiden tarpeeton korostaminen ja toisaalta tekstien lyhentäminen ymmärrettävyyden kustannuksella. Kirkkolaulu on esimerkiksi kärsinyt tämän seurauksesta.
Uskon, että liturgisen teologian perimmäinen tarkoitus on avata liturginen elämä ihmisille. Kaikkien tulisi täysipainoisesti osallistua ja toimittaa tuota liturgiaa. Jumalanpalveluksissa ei saisi olla yhtään sivusta seuraajaa ja palveluksen tulisi olla kaikille ymmärrettävää. Haaste on itse asiassa hyvin suuri.
Paljon olisi tästä vielä sanottavaa, joten palaan asiaan myöhemmin...
