Raha!

Tarvitsemme rahaa kaikkialla, sillä elämälle välttämätöntä ei voi saada ilman rahaa.
Raha ei ole pelkästään kahisevaa ja kilisevää taskussa tai lompakossa, vaan se on myös joukko numeroita, jotka esimerkiksi yhdellä kortinvingutuksella siirtyvät tililtä toiselle. Rahanarvoista on  myös kaikki omaisuus, joka voi olla irtaimistoa, osakkeita, metsää, keräilyesineitä, tai käytännössä ihan mitä tahansa.

Rahaa tarvitaan kaikkeen elämälle välttämättömään ja myös niihin hetkiin, jolloin ihminen haluaa hieman hemmotella itseään.

Raha ei itsessään ole pahaa, vaan pahaa on ihmisen asenne ja suhde rahaan. Millaiseksi me miellämme rahan ja omaisuuden ja sen, että miten sitä pitäisi käyttää?
Mikä tahansa on tietysti vaarallista ja suoraan sanottuna pahaa, jos siihen syntyy kieroutunut riippuvaisuussuhde.
Jos tuhannesta ihmisestä yksi on rahanahne, niin silloin ongelma on jo olemassa. Tämä yksi ihminen ei näet luovuta, ennen kuin hän saa itselleen kaikkien muiden rahat. Ja kyllä tähän maailmaan näitä rahanahneita ihmisiä mahtuu. Tilaisuus tekee varkaan ja yhtä lailla valta ja asema saa ihmisestä ahneen. Toki ihminen voi olla luonnostaan pihi, vaikka hänellä ei olisikaan valtaa, mutta sitten kyse on enemmän näistä "laihialaisvitseihin" liittyvästä toiminnasta.

Raha ja hyvinvointi mielletään pariksi, jossa toista ei voi olla ilman toista. Mutta onko todella näin? Yksilön hyvinvoinnista ei voi olla lopulta kysymys, jos katsotaan tätä jatkuvaa irtisanomisten määrää. Ja irtisanominen on tietysti välttämätöntä kannattavuuden vuoksi. Yli puolet uutisista taitaa tätä nykyä liittyä jollain tavalla talouteen ja yritysten kannattavuuteen. Jatkuvasti joko voivotellaan tai sitten kehutaan sitä, että kuinka monta prosenttia jonkin yrityksen tulos on muuttunut edelliskauteen verrattuna. Ja oikeutettuahan on potkia ihmisiä pois, jos homma ei kannata. Kilpailu on niin kovaa, että tämä on ainoa vaihtoehto yrittää muuttaa toiminta kannattavaksi.

Kilpailu! - Se yrittää olla hieman kauniimpi nimi rahanahneudelle, mutta samasta asiastahan siinä on kysymys. Mutta tämä kilpailu ja kannattavuuden maksimointi ovat suoraan sanottuna neuroottista touhua, jossa ei ole olemassa rajoja.
Mutta kyllä rajat ovat olemassa, vaikkei niitä heti näy. Luonto pystyy antamaan vain tietyn määrän luonnonvaroja ja kantamaan vain tiettyyn pisteeseen saakka saasteita ja myrkkyjä. Myöskään ihmisen jaksaminen ja työkyky on tietyssä mielessä rajallista. Tällä nykyisellä touhulla meillä on parinkymmenen vuoden kuluttua suunnaton määrä ihmisiä sairaseläkkeellä loppuunpalamisen vuoksi. Tietysti silloin eläkeikä on jo varmaan 70 vuoden paremmalla puolella, jolloin voidaan puristaa viimeiset mehut pois niiltä, jotka vielä jostain kumman syystä kykenevät työskentelemään.

Mitä pieni ihminen voi sitten tehdä näiden suurien voimien edessä? Suomalaiset ovat sen verran passiivista sakkia, että suuria mielenosoituksia taloudellisten epäoikeudenmukaisuuksien vuoksi on turha odottaa. Jos sitä taas pieni yksilö heittäytyy höveliksi rahan suhteen, niin aina löytyy niitä, jotka käyttävät tilaisuutta hyväksi ja lypsävät pois turhat rahat.

Mutta omaa asennetta voi kuitenkin muuttaa. Mikä on lopulta meille tärkeää ja tarpeellista ja mikä taas ei? Mittaammeko kaiken rahassa ja pihistelemme jossain asiassa, kun taas johonkin muuhun sitä voi kaataa loputtomasti?
Mieleeni palautuu muutaman vuoden takainen tapaus ostosreissusta. Vaimoni halusi tehdä lapsille pannukakkuja, joihin tulisi vaahterasiirappia päälle. Katsoin vaahterasiirapin hintaa ja totesin, että noin kallista tuotetta emme kyllä laita ostoskärryymme. Hetken kuluttua kuljin oluthyllylle ja nakkasin pari isoa tölkkiä olutta ostoskärryyn miettimättä asiaa sen enempää. En tiedä mikä minuun tuli, mutta hetken kuluttua pysähdyin ja totesin, että aikuisten olueeseen näemmä aina riittää rahaa, mutta lasten oli tyytyminen sokeriin pannukakkujen kanssa. Oluet vaihtuivat vaahterasiirappiin. Tästä teosta olen edelleen ylpeä, sillä ainakin kerran elämässä on todeistettavasti lasten edut käyneet omien etujen edelle.

Mutta tästähän lopulta on kysymys myös rahassa. Mikä on tärkeää ja mikä ei? Kenen eduista on kysymys. Onko kysymys minun oluesta ja "hyvinvoinnista" vai siitä, että lapsilla olisi mukavampaa. Saavatko firmoissa johtohenkilöt tyydytyksen bonuksista, vai tulisiko heille lopulta parempi mieli siitä, että työntekijät saisivat jotain hyvää (kuten vaahterasiirappia) pannukakkujen päälle?

Ja jos tätä kaikkea ajattelee laajemmin, niin paljonko me olemme lopulta valmiita laittamaan hyväntekeväisyyteen, jossa muiden etu käy omien etujemme edelle.
Veronpalautukset maksetaan taktisesti joulun alla, jotta käyttäisimme ne mahdollisimman itsekkäästi (paremman kansantalouden tähden tietenkin).
Mitä jos siinäkin pohtisimme asioiden tärkeysjärjestystä hieman tarkemmin?
Mitä tarvitsemme ja mitä emme?
Mistä olemme lopulta riippuvaisia?

Siinäpä pohdittavaa myös alkaneeseen joulupaastoon.

Meidät on opetettu kuluttamaan

Nykyinen länsimainen maailmanmeno ja koko talouselämä rakentuu pitkälti rahan liikkuvutteen ja siihen, että ihmisiä yllytetään kuluttamaan entistä enemmän. Ihmisten kulutuskäyttäytymistä ohjataan yhä kuluttavampaan suuntaan, jonka taustalla on tietysti yhä suuremman taloudellisen hyödyn tavoittelu.

Ja kyllähän tätä ainaista kulutusjuhlaa osataan viettääkin jo ihan kiitettävällä tavalla. Siinä missä ihmiselle ennen riitti 20 neliön kyläpuoti, niin tänä päivänä 14.000 neliön ostoskeskuksen myyntipinta-ala ei näytä riittävän. Kaikki ostoskeskuksessa on huolella suunniteltua. Jos lähdet ostamaan maitoa, niin saat kävellä satojen metrien matkan läpi monen kiusauksen (ja nyt en tarkoita Janssonin kiusausta). Harva välttää kiusaukset ja lähtee pelkästään se maitopurkki mukanaan kaupasta. Parhaimmassa tapauksessa mukana on kaikkea muuta paitsi sitä maitoa, jota lähdettiin alunperin ostamaan.

Ennen sitä ihminen osasi sen verran tehdä ennakoivia ostoksia, että hän selvisi viikonlopun yli ilman kauppareissua. Tänä päivänä pitää kauppojen olla auki myös viikonloppuisin, jotta emme vahingossakaan lopettaisi tätä kulutusta. Veronpalautukset ovat kohta tulossa joillekin onnellisille. Onneksi ne "sattuvat" tulemaan juuri joulukuun alussa, jolloin meillä on hyvä tilaisuus tehdä sellaisiakin jouluostoksia, jotka ovat täysin hyödyttömiä.

Me kulutamme ja ostamme kaikkea mahdollista vailla selkeää päämäärää. Mikään ei tahdo riittävän ja siksi kauppareissujen lisäksi netistä on syytä tilata jotain mukavaa. Surffaillaan eri sivuilla ja lähes väenväkisin koetetaan keksiä jokin kirja tai DVD, joka olisi syytä tilata. Jos ei mitään muuta syytä ostokselle keksitä, niin ainakin se on jo riittävä motiivi, että yli 25 euron ostokset postitetaan ilmaiseksi. Kyllähän sillä "etuudella" kannattaa tilata hyllyihin kaikkea turhaa tavaraa keräämään pölyä.

Pitää tässä rehellisesti myöntää, että kyllä meitä osataan hyvin vedättää. Tietysti itsekeskeinen ihminen osaa nauttia tästä kaikesta turhasta, mutta se ei meitä kuitenkaan paljoa pitkässä juoksussa hyödytä. Tekevätkö tietyt hyödykkeet meistä muka niin onnellisia, että sen takia me uhraamme elinaikaamme ravaamalla arkena ja pyhänä noissa tuhansien neliömetrien paratiisissa, tai klikkaamme itsellemme nettikaupasta kaikkea mukavaa.

Me elämme siinä harhakuvassa, että juuri näin meidän täytyy tehdä. Meidän täytyy kuluttaa kaikkea mahdollisimman paljon ja siinä meitä myös autetaan kaikin eri keinoin. Nykyajan tulostimissa on esimerkiksi laskurit, jotka ilmoittavat, että nyt pitää vaihtaa jokin tietty osa, vaikka todellista tarvetta tähän ei olisi. Jotkin laitteet ovat sen verran fiksuja, että ne lakkaavat toimimasta, kunnes osa on vaihdettu. Kysymys on vähän samasta asiasta, että auto lakkaisi kertakaikkisesti toimimasta, kun mittarissa olisi 200.000 kilometriä täynnä.

Monet varmasti muistavat TV-dokumentin siitä, kuinka teollisuusfirmat aikoinaan sopivat sellaisesta säännöstä, että hehkulampun käyttöikä saa olla enintään 1000 tuntia, jotta niiden kulutus olisi taattu. Uskokaa huviksenne, tällaiset diilit eivät ole koskettaneet pelkästään hehkulamppuja!

Kuinka paljon me voimme vaikuttaa tähän kaikkeen? Varmasti aika paljon jo pelkästään omilla kulutustottumuksilla ja elämäntapamuutoksilla. Valitettavasti suurin osa ihmisistä pitää kulutustottumusten muuttamista viherpiipertäjien ja muiden elämäntapaintiaanien touhuna.

Mitä jos kuitenkin yrittäisimme katsella asioita omaa nenäämme pitemmälle? Sen seurauksena kyllä itsekäs elämänmenomme tulee kärsimään, mutta tällä tavoin me sentään säästämme luomakuntaa ja mahdollistamme myös jälkipolville paremman elämän. Sellaisen elämän, jossa osaamme osoittaa rakkautta toista ihmistä ja koko luomakuntaa kohtaan.

Hyvää alkavaa kulutusjuhlaa

Jaahas. Jo tuossa viime viikolla lapset kiinnittivät huomionsa kaupan hyllyllä olleisiin joulujuttuihin. Kannattaahan se jo lokakuun puolella ryhtyä julistamaan tulevaa talousjuhlaa. Lehdessä taisi kyllä olla jonkun kauppiaan haastattelu, jossa hän vakuutti, että ihmisistä vain tuntuu joulumyynnin alkavan joka vuosi hieman aiemmin. Näinhän ei kuitenkaan todellisuudessa ole.

Onpas kummaa... itse en kyllä huomannut, että esimerkiksi suklaajoulupukkeja yms. olisi myyty minun lapsuudessa jo lokakuussa!

Mutta kysymyshän on todellisuudessa vain ja ainoastaan rahasta... Onpas kummaa taas? Olen tainnut sivuta tätä samaista aihetta joskus aiemminkin.

Joulumyyntiä hilataan hiljalleen aikaisemmaksi, jotta ihmiset tuhlaisivat enemmän. Valtiovalta on ottanut tämän tuhlailua edistävä periaatteen ihan sydämen asiakseen, sillä niin vauhdilla ollaan uutta sunnuntaiaukiololainsäädäntöä korjaamassa. Siinä jäävät viinaveron ja mediamaksujenkin virittelyt toiseksi.

Eikä huolta jos ihmiset aloittavat tuhlailunsa jo lokakuun puolella. Onneksi on veronpalautus, jonka tarkka ajoittaminen joulukuun alulle takaa sen, että tuhlattavaa riittää myös joulukuun puolelle.

Kyllähän rahan syytäminen markkinataloudelle pitää näitä markkinatalouden rakenteita yllä, mutta touhu on saamassa hiljalleen neuroottisia piirteitä. Olen todella iloinen siitä, että asun maalla, jossa joulutouhotus tietysti näkyy, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa.

Joulu on yhä enemmän ja enemmän kaikkea muuta kuin Kristuksen syntymäjuhlaa. Jopa vanha kunnon joulupukkikin sai markkinavoimien vauhdittamana ameriikooista punavalkean asun, jotta kaikki varmasti muistaisivat ostaa kolaa myös talven pimeydessä.

Juhlan tuntu ja sen arvokkuus ja juhlavuus tulevat esille sen sisäisessä kauneudessa ja juhlan todellisen merkityksen ymmärtämisessä. Juhlaa eivät tee todeksi tuhannet hiluvitkuttimet, joita riippuu joka nurkassa. Sitä eivät tee todeksi kauppojen sunnuntaiaukiolot, eivätkä punavalkeisiin pukeutuneet joulupukit.

Paitsi kyllä tekevät, jos joulun sijaan olemmekin valmistautumussa johonkin toiseen juhlaan...

Hyvää alkavaa kulutusjuhlaa teille kaikille!