Edellä mainittiinkin jo siitä, kuinka Kristuksen seuraaminen voi aiheuttaa ristiriitoja tässä maailmassa ja jopa perheiden sisällä. Kristikunnan historiassa on oudoksuttu ja suoranaisesti väheksytty niitä, jotka ovat pyrkineet elämään Jumalan tahdon mukaista elämää. Kristus puhui siitä, kuinka ihmiset syyttivät sekä Johannes Kastajaa, että häntä itseään: ”Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja ihmiset sanovat: 'Hänessä on paha henki. Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja ihmiset sanovat: 'Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä!' Mutta Viisauden teoista Viisaus tunnetaan!" (Matt. 11:18-19)
Johannes Kastaja vietti hyvin askeettista elämää ja häntä
pidettiin tämän vuoksi jotenkin riivattuna tai vähintäänkin hulluna. Jeesus,
joka taas vietti aikaa syntisten ihmisten kanssa leimautui myös oudoksi ja
epähurskaaksi. Yhdistävänä seikka oli se, että tuomio ei tullut pakanoilta tai
toisuskoisilta, vaan oman kansan suusta. Itse asiassa Jumalan tahdon mukaan
elävää ihmistä harvemmin kunnioitetaan, teki hän asioita miten päin tahansa.
Kristuksen edellä oleva lainaus kuvaa hyvin sitä, että aina löytyy syitä,
joilla vanhurskasta voidaan jollain tavalla vainota. Sielunvihollinen yrittää
saada ihmiset kaikin keinoin taistelemaan vanhurskautta ja hyvyyttä vastaan. Se
esittää ihmisille näennäisiä tekosyitä, joilla hyvät teot voisi jättää
tekemättä. Kaiken lisäksi se yllyttää tuomitsemaan vanhurskaita, jotta nämäkään
eivät pystyisi toteuttamaan omaa uskonmukaista elämää.
Yhä edelleen on niitä tilanteita, joissa ihmisen
uskonmukaista elämää arvostellaan. Valitettavan usein tämä arvostelu saattaa
tulla nimenomaan omien joukosta. Kirkkoa koettelevat usein sisäiset ristiriidat
huomattavasti enemmän, kuin ulkoa päin tuleva arvostelu. Lisäksi totuuteen ja
hurskauteen pyrkivää ihmistä arvostellaan monesti ankarammin. Mutta Kristuksen
sanojen mukaisesti, juuri vanhurskaat saavat osakseen taivasten valtakunnan.
Tämä vanhurskaus ei ole kirjaviisautta, vaan nimenomaan sitä yksinkertaista
lapsen uskoa. Kristushan on sanonut: ”Antakaa lasten olla, älkää estäkö
heitä tulemasta minun luokseni. Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta”. (Matt. 19:14)
Vaikka lapsia joissakin tapauksissa nimitetäänkin hyvin
laskelmoiviksi, niin siitä huolimatta lapset ovat myös viattomia. Pienet lapset
eivät vielä tietoisesti tee pahaa ja kaiken lisäksi heillä on kyky antaa paljon
helpommin anteeksi. Lapset sanovat suoraan mitä ajattelevat, joka saattaa
monista aikuisista tuntua hyvinkin tukalalta. Tästä huolimatta on paljon
rehellisempää sanoa asiat suoraan, kuin puhua pahaa selän takana.
Muistamme varmasti, että vanhurskautta on juuri Jumalan
tahdon mukainen elämä. Ja Jumalan tahdon mukainen elämä taas tekee ihmisestä
hyvän. Miksi juuri hyvät ihmiset sitten joutuvat kärsimään niin paljon?
– Se johtuu siitä, että tämän maailman ihanteet yllyttävät
meitä ottamaan itsekkäästi täyden ilon irti tästä ajallisesti elämästä.
Kristillinen opetus taas tähtää iankaikkisuuteen. Maallisten ihanteiden mukaan
elävä kokee kristilliset ihanteet omia etujaan rajoittavina, koska hän ei saa
silloin täysin vapaasti ja hyvällä omallatunnolla nauttia itsekkäästä ja
yltäkylläisestä elämää.
Kuinka osuva onkaan Dostojevskin toteamus: ”ilman Jumalaa kaikki on sallittua”. Kristuksen opetus koetaan näennäistä maallista vapautta rajoittavana opetuksena ja siksi sitä vastaan halutaan taistella ja siksi vanhurskauteen pyrkiviä pilkataan ja suoranaisesti vainotaan. Vanhurskaus halutaan mitätöidä ja sitä vastaan suorastaan soditaan, koska se rajoittaa itsekkyyttä, ylpeyttä ja kaikkia muitakin paheita. Kaikki ne jotka haluavat taistella vanhurskautta vastaan, haluavat elää paheellista elämää, vaikka tätä he tuskinpa suostuvat suoraan myöntämään. Vanhurskauden vastustajat ovat niitä, jotka vastustavat Jumalan tahtoa. He luulevat Jumalan vastustamisen antavan heille täydellisen vapauden, vaikka todellisuudessa elämä Jumalan yhteydessä tekee ihmisestä vapaan. Kristitty ihminen osaa erottaa näennäisen ja todellisen vapauden toisistaan ja hänen palkkanaan on ”taivasten valtakunta”.
Kuinka osuva onkaan Dostojevskin toteamus: ”ilman Jumalaa kaikki on sallittua”. Kristuksen opetus koetaan näennäistä maallista vapautta rajoittavana opetuksena ja siksi sitä vastaan halutaan taistella ja siksi vanhurskauteen pyrkiviä pilkataan ja suoranaisesti vainotaan. Vanhurskaus halutaan mitätöidä ja sitä vastaan suorastaan soditaan, koska se rajoittaa itsekkyyttä, ylpeyttä ja kaikkia muitakin paheita. Kaikki ne jotka haluavat taistella vanhurskautta vastaan, haluavat elää paheellista elämää, vaikka tätä he tuskinpa suostuvat suoraan myöntämään. Vanhurskauden vastustajat ovat niitä, jotka vastustavat Jumalan tahtoa. He luulevat Jumalan vastustamisen antavan heille täydellisen vapauden, vaikka todellisuudessa elämä Jumalan yhteydessä tekee ihmisestä vapaan. Kristitty ihminen osaa erottaa näennäisen ja todellisen vapauden toisistaan ja hänen palkkanaan on ”taivasten valtakunta”.