KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

lauantai 12. syyskuuta 2009

Inglourious Basterds

Inglourious Basterds Germany Premiere - Red Carpet Arrivals

Kävin tuossa eilen katsomassa Tarantinon elokuvan Inglourious Basterds. Ensimmäinen hämmästyttävä seikka oli varmasti se, että vaimoni oli mukana katsomassa sitä. Toisaalta, Tarantinon elokuvat eivät ole tusinakamaa, joten se osaltaan houkutteli hänet varmasti mukaan.

Jos tämä olisi kenen tahansa muun ohjaama elokuva, niin vastaanotto olisi ollut enemmän kuin ristiriitainen. Tarantinon kohdalla vidaan kuitenkin tehdä enemmän kuin yksi poikkeus. Ensinnäkin hänen elokuvissa väkivallan näyttäminen hyvinkin yksityiskohtaisesti ei ole ihmetyksen aihe.

Toinen erityinen seikka on se, että tarinoissa voi olla periaattellinen "happy end", mutta koska porukkaa on lahdattu niin paljon, niin ei tiedä, että pitäisikö itkeä vai nauraa. Paha saa kyllä palkaansa, mutta millä hinnalla?

Kertomusten pahat tyypit voivat joskus olla sankareita kiinnostavampia hahmoja. Natsieverstiä näytellyt itävaltalainen Christoph Waltz teki upean roolisuorituksen ja oli tätä kautta kenties elokuvan värikkäin persoona. Toinen mielenkiintoinen hahmo oli suhteellisen lyhyen roolisuorituksen brittikenraalina näytellyt Mike Myers, joka on tuttu mm Austin Powers elokuvista. Minua rupesi hymyilyttämään nimenomaan muistot hänen aikaisemmista elokuvistaan.

Elokuva muutti sodan historian hieman toisenlaiseksi. Tarantinon elokuvista tuttu raakuus pääsi elokuvissa oikeuksiinsa. Miksi Näin? Koska uskon, että sota oli nimenomaan raakaa. Moni katsoja käänsi päätään elokuvan aikana pelkästä puistatuksesta ja oikein on. Raakuus ei ole sodassa fiktiota, vaan totisinta totta. Sodassa ihmisellä menee todellisuuden taju ja kohta huomaa, että sota on nimenomaan sitä, että pitää tappaa ja mahdollisimman paljon.

Sota ei todellakaan ole ihannoitavaa ja kyllä siinä saa päätään kääntääkin pelkästä puistatuksesta. Elokuva on siis ristiriitainen, mutta hyvin mielenkiintoinen kokemus. Kuten olen aikaisemminkin sanonut, hyvä elokuva jää mieleen. Tästä jäi taas paljon mieleen... asioita, jotka eivät kaikki ole niin ihailtavia.