KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

perjantai 27. helmikuuta 2009

"Aja nuo karvat pois"

Otsikko saattaa olla hieman harhaanjohtava. Kysymys on lopulta ainoastaan minun viiksistäni ja pienistä leukakarvoista. Joka tapauksessa vaimollani on selkeästi jotain minun kauniita karvojani vastaan. Erityisesti loman lähestyessä edellä mainittu lausahdus soi usein korvissani.
Miksi sitten pitää naamassa karvoja? Vaikea sanoa. Luulen, että se on jo osa minun tyyliäni. Minulla taitaa edelleen olla myös hieman alkukantainen käsitys siitä, että täytyyhän ortodoksipapilla olla karvoja naamassa. Paljas naama veisi pastoraalista uskottavuuttani pois. Vai veisikö?
Joka tapauksessa vaimoni arvostaisi naamakarvojen poistamista edes hetkellisesti. Liittyykö asia suutelemiseen? Kenties. Minun on vaikea tehdä siitä arvioita, koska en oli ikinä suudellut naista jolla on viikset (olen kylläkin matkustellut Välimeren alueella, mutta minulla ei ole ollut etuoikeutta tätä käytännössä testata).
Viikset löytyvät myös suurelta esikuvaltani...joka ei kuitenkaan tässä tapauksessa ole Kristus, vaan Groucho Marx (kuva). Olin pitkään kuvitellut, että hänellä on tuuheat viikset, mutta olinkin väärässä. Seuraavana lainaus kirjasta "Groucho ja minä":
"Siihen aikaan olin aina näyttämöllä pitänyt tuuheita irtoviiksiä, jotka olin kiinnittänyt ylähuuleen liimalla. Ne oli helppo kiinnittää mutta tuskallista repiä pois. Ehkä vain kuvittelin, mutta minusta alkoi tuntua että aikaa myöten tekoviiksieni alituinen liimaaminen ja irrottaminen alkoi kuluttaa ylähuultani yhä ohuemmaksi ja ohuemmaksi. --kohtalo tuli viimein avukseni. --Olimme ilmeisesti viivytelleet liikaa ruokapöydän ääressä, sillä kun saavuimme teatteriin, kuulimme jo aloitusmusiikin sävelet. Koska minulla ei ollut aikaa eikä halua liimata sitä karvaista töpästä naamaani, otin äkkiä purkista mustaa ihomaalia, levitin sitä hupenevaan ylähuuleeni ja riensin näyttämölle hauskuuttamaan yleisöän. Yllätyksekseni katsoja eivät huomanneet viiksissä mitään ihmeellistä, tai jos huomasivat, eivät välittäneet." (Marx G., Groucho ja minä, 1991, s.149-150)
Siitä lähtien Groucho käytti maalia irtoviiksien sijaan.
Idea on itse asiassa hyvä. Taidanpa ottaa heti loman jälkeen kenkäplankkia ja marssia kirkkoon. Saas nähdä huomaako kukaan eroa...