Paaston avulla tämän maailman himoja vastaan

Miten kristillistä paastoa voisi kuvata lyhyesti? Kenties voimme sanoa, että paaston tarkoituksena on saattaa elämässämme olevat asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen. Paasto on taistelua maallistumista vastaan.

Mutta mitä sitten on tuo maallistuminen?

Tässä kohden on hyvä tarkastella sitä, että mitä tarkoitetaan sillä maailmalla, johon Kristus monissa kohdin viittaa kielteisessä sävyssä. Esimerkiksi jäähyväisrukouksessaan Kristus sanoo seuraavasti: “Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle. - -  Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu”. (Joh. 17: 9,14). Eli maailmalla ei tässä yhteydessä tarkoiteta maailmaa luomakuntana, sillä Jumala luodessaan maailmaan näki, että se on hyvä. Maailmalla tarkoitetaan tässä kohden sitä ihmisten luomaa elämänjärjestystä, joka haluaa elää itseriittoisesti ja omia himojaan seuraten. Lyhyesti voisi sanoa, että “tämä maailma” tarkoittaa sellaista elämää, jossa Jumala on jätetty kaiken ulkopuolelle. Tässä valossa sana “maallistuminen” tarkoittaa sitä, että ihmiset pyrkivät joko tietoisesti tai joskus tietämättään elämään sellaista elämää, jossa ei ole Jumalaa ja jota ohjaavat itsekkäät himot. Hyvin harva ihminen olisi kuitenkaan valmis myöntämään, että omaa elämää ohjaavat himot. Mutta pohjimmiltaan tästä on kysymys.

Yksinkertaisimillaan kyse voi olla ruuanhimosta, joka ylittää sen mikä on ihmiselle tarpeellista. Herran rukouksessa Jumalalta pyydetään “jokapäiväistä leipää”, jonka osuvampi käännös voisi olla nimenomaan “elämälle tarpeellista leipää”. Mikä on kohtuullista ja tarpeellista ja mikä taas on turhaa? Eikö juuri himo aja meitä kasaamaan ostoskärryt täyteen sellaista mikä ei kuitenkaan ole tarpeellista? Ruokapaasto nähdään lähtökohtana koko paastolle, sillä se on kaikkein arkipäiväisin ja helpoin asia, missä ihminen monesti seuraa omia himojaan. Tämä maailma yrittää parhaansa mukaan yllyttää meitä kuluttamaan yli omien tarpeiden. Lähes kaikki vastaantulevat mainokset eivät pidä sisällään asioita, jotka ovat meille ehdottoman välttämättömiä, vaan lähes aina ne ovat juuri kaikkea sellaista, mikä on lopulta ylenpalttista.

Eivätkö himot aja ihmistä myöskin loukkaamaan lähimmäisiään? Eikö juuri kunnian- ja vallanhimo aja meitä panettelemaan toista ihmistä? Eikö juuri vallanhimo ole sitä, mikä yhä uudestaan ja uudestaan aiheuttaa maailmassa sotia, terroritekoja ja levottomuuksia. Sen seurauksena luvuton joukko viattomia ihmisiä joutuu kärsimään.

Kunnian- ja vallanhimon vierellä kulkee rahanhimo. Kuinka helposti juuri rahanhimo ajaa ihmisen toimimaan avoimesti toista ihmistä vastaan. Rahasta taisteleminen voi tehdä hyvinkin vaatimattomasta ja nöyrästä ihmisestä suoranaisen hirviön, joka rahanhimossaan on valmis tuhoamaan toisen ihmisen. Kyse ei aina ole edes vieraasta ihmisestä, vaan monesti perintöriidat saavat lapset taistelemaan toinen toisiaan vastaan. Ja kuitenkin kyse on vain rahasta. Se on vain kaupanteon väline. Kuinka paljon sitä pitäisi olla, että sitä olisi riittävästi? Eikö juuri rahan ja omaisuuden himoitseminen ole asioita, jotka yltyvät aina vain pahemmaksi. Juuri tämän vuoksi vaatimattomien ja vähäosaisten oli helpompi seurata ja noudattaa Kristuksen opetusta, sillä heillä ei ollut tuota omaisuuden tuomaa taakkaa kannettavanaan? Rikkaus ja suuren omaisuuden omistaminen ei itsessään ole syntiä, mutta se todellakin voi tehdä pelastumisesta huomattavasti vaikeampaa, jos sitä käyttää ainoastaan omien himojen ruokkimiseen ja itsekkääseen elämään.

Maallistumisen kantavana voimana on himo. Jumalan tahdon mukainen elämä on juuri tuota taistelua himoja vastaan. Siksi monet haluavatkin kieltää Jumalan, sillä silloin himoja voi seurata huomattavasti vapaammin. Ja todellakin, sielunvihollinen ei myöskään vaivaa niitä ihmisiä, jotka ovat kieltäneet Jumalan tahdon ja seuraavat vain omia himojaan. Maallistunut elämä on todellakin vaivattomampaa ja helpompaa. Varjopuolena on se, että himoja seuratessaan ihminen kieltää myös todellisen rakkauden. Ja juuri rakkaus on se ainut asia, jonka me kannamme mukanamme tästä ajasta iankaikkisuuteen.

Maallistunut, omia himojaan seuraava ihminen haluaa kaiken juuri tässä ja nyt. Ja kunhan hän se on saanut, niin silloin toteutuvat myös Kristuksen vuorisaarnassaan esille tuomat sanat: “Totisesti, he ovat jo palkkansa saaneet”. Tämän maailman ihanteiden mukaan elänyt ihminen on saanut tässä jo kaiken haluamansa. Mitään palkkaa tai aarretta ei ole silloin enää luvassa iankaikkisuudessa. Onko se todellakin sen arvoista?

Paasto on aikaa, jonka on tarkoitus herättää meidät. Se ei ole lopulta tavallisuudesta poikkeavaa aikaa, vaan sen on tarkoitus muistuttaa siitä, että millaista kristityn elämän tulisi olla koko ajan. Siksi paasto on meille aina loistava mahdollisuus. - Mahdollisuus palata siihen elämään, jossa me noudatamme Jumalan tahtoa ja jätämme taaksemme sen mihin tämä maailma yrittää meitä vetää.

Tarpeettomasta luopumista vai hurskastelua?

Presidentti Sauli Niinistön ilmoitus oman palkkionsa mahdollisesta leikkaamisesta on kirvoittanut aikamoisen keskustelun. Olen oikeastaan hyvin hämmästynyt siitä, että negetiivisia kommentteja on niin paljon. Tätä ilmoitusta on nimitetty populistiseksi ja jopa vahingolliseksi esikuvaksi, jonka laajamittaisempi noudattaminen ajaisi maamme entistä suurempaan ahdinkoon. Mutta näinhän se tahtoo olla, että teit asioita niin taikka näin, niin aina siitä joku kaivaa esille jotain kielteistä.

Kristillisessä ajattelussa omaisuuteen kiintyminen on tarpeetonta ja sen sijaan hyväntekeväisyys on oikein. Asian tekee hieman ongelmallisemmaksi se, että hyväntekeväisyyden suurieleinen esilletuominen on huono asia, koska se helposti muuttuu ulkokultaisuudeksi ja hurskasteluksi. Tällöin se kääntyy ihmistä itseään vastaan. Kaikesta huolimatta tekopyhyyden nimissäkin annettu almu auttaa sitä jolle se on annettu, vaikka itse antaja ei tällä tavoin keräisikään aarteita taivaalliseen aarreaittaansa.

Pelko mahdollisesta hurskastelusta ajaakin meidät toimimaan Kristuksen opetuksen mukaisesti sillä tavoin, että almua antaessa vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee. En kuitenkaan usko että Kristuksen tarkoittaneen tämän kaiken olevan niin mustavalkoista. Yhtä laillahan kristityn ihmisen pitäisi olla esikuvana muille ja tällöin tulee varmasti niitä hetkiä, jolloin pitää uskaltaa julkisesti tehdä hyvää.

Presidentti Niinistön tapauksessa kyse ei ole edes suoraan hyväntekeväisyydestä, vaan hän on valmis luopumaan osasta palkkiostaan. Hän siis tarkalleen ottaen haluaa vuotuisen palkkionsa olevan 126.000 euroa tuon 160.000 euron sijaan, jolloin se olisi siis samalla tasolla mitä se oli presidentti Tarja Halosen aikana. Joku enemmän politiikkaan paneutunut voi varmasti selittää tähän liittyvät vahingolliset seuraukset. Itse näen tämän ainoastaan eleenä jossa yksittäinen ihminen toteaa, että "vähempikin riittää" (vaikka onhan tuo kokonaispalkkio monen silmissä edelleen todella suuri).

Ottamatta enää sen enempää kantaa itse Niinistöön ja tähän keskusteluun, niin muutaman sanan voisi sanoa rahasta ja omaisuudesta. Erästä vanhaa sananlaskua soveltaen ihmisellä on tapana oppia ahneeksi hyvin lyhyessä ajassa. Lisäksi ihminen oppii kuluttamaan tulojen nousun myötä yhä enemmän, jonka jälkeen taas tuntuu siltä että rahaa on liian vähän. Esimerkiksi palkankorotuksen motivoiva hyöty katoaa jo parin viikon sisällä, jonka jälkeen ihminen on valmis taas haluamaan lisää.

Mikä on tarpeellista ja välttämätöntä ja mikä taas ei ole? Onhan meillä tietysti se mahdollisuus, että otamme kaikki palkkiot ja niiden korotukset kiltisti vastaan ja sitten annamme siitä meille tarpeettoman osan hyväntekeväisyyteen. Haasteellista on vain luopua rahasta siinä vaiheessa, kun se on jo ojennettu meidän käteemme.