Herran rukous - Johdanto

Laitan seuraavaksi teille tähän blogiini esitelmäni Isä meidän - rukouksesta. Tätä on käyty läpi Nurmeksen raamattupiirissä ja Juuan tiistaiseurassa. Aiemmin kaikilla on ollut mahdollisuus tutustua tähän materiaaliin Ortodoksi.netin sivuilla, mutta ainakin toistaiseksi se on mahdotonta. Niinpä laitan tämän tänne pienissä osissa ja tätä kautta myös edes tässä muodossa päivitän blogiani hieman useammin.


JOHDANTO

Isä meidän – rukous (Herran rukous) on Kristuksen omille opetuslapsilleen ja myös meille kaikille Hänen seuraajilleen antama rukous, jota meidän tulisi käyttää. Tämä rukous löytyy sekä Matteuksen että Luukkaan mukaisesta evankeliumista. Matteuksesta se löytyy Vuorisaarnan yhteydestä (Matt. 6:9-13). Ennen kuin Kristus opettaa tämän rukouksen, niin hän varoittaa siitä, että hänen opetuslapsensa eivät rukoillessaan olisi ulkokultaisia tai hokisi tyhjää pakanain tavoin (kts. Matt. 6:5-8).

Ulkokultaisuudessa kysymys on siitä, että ihminen tekeytyy sellaiseksi, mitä hän ei todellisuudessa ole. Jeesukseen aikaan fariseuksilla oli mahdollisuus toteuttaa tätä erityisellä tavalla. Juutalaisuudessa vuorokaudessa oli tiettyjä hetkiä jolloin piti rukoilla, oli ihminen sitten missä paikassa tahansa. Fariseukset ottivat tämän säännön vakavasti (kuten monet muutkin säännöt) ja he toimivat usein niin, että he menivät näkyville paikoille, esimerkiksi katujen ja torien varsiin juuri sellaiseen aikaan, jolloin rukouksen oli määrä alkaa. Näin he saattoivat antaa itsestään hurskaan kuvan mahdollisimman monelle ohikulkijalle. Tämän vuoksi Kristus antoi ohjeen siitä, että rukoillessa tulisi vetäytyä yksinäisyyteen. Kristus ei siis halunnut kumota yhteisen rukouksen tärkeyttä, vaan Hän halusi tällä tavoin kritisoida tätä tiettyä tilannetta, jota jotkut käyttivät hyväkseen. Meidän tulee olla siis tarkkana, ettemme erota jotain Kristuksen opetusta siitä tilanteesta ja asiakokonaisuudesta missä se on lausuttu. Ulkokultaisuudesta meidän päivinämme voidaan sanoa, että vaikka ortodoksisuudessa ei olekaan mahdollista sitä tuolla tavoin toteuttaa, niin edelleen on sellaisia erityisiä tilanteita, joissa esimerkiksi jumalanpalvelukseen saatetaan hakeutua juuri suuren näkyvyyden vuoksi.

Kristus viittaa myös pakanoiden tyhjänhokemiseen. Esimerkin siitä löydämme vaikkapa profeetta Elian taistelussa Baalin palvojia vastaan, jotka aamusta iltapäivään (kolmeen) asti huusivat Baalia avukseen. (1.Kun. 18: 26-29) Samankaltainen maininta löytyy myös Apostolien tekojen kirjasta, jossa kerrotaan Efesoksen mellakasta, jossa väkijoukko huusi parin tunnin ajan Artemista avuksi (Ap.t. 19:34). Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kristityn rukous saisi kestää pitkään ja etteikö siinä saa toistua samojakin asioita. Pakanauskonnoissa kyse oli enemmänkin heidän jumaliensa uuvuttamisesta jatkuvalla hokemisella, jotta nämä huomaisivat mitättömät ihmiset ja toteuttaisivat heidän toiveensa. Pakanallisuudessa korostui enemmänkin sanojen määrä ja äänenvoimakkuus kuin rukouksen puhutteleva sisältö. Kristus on kuitenkin muistuttanut, että pelkkä Jumalan puhuttelu ei itsessään riitä: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.” (Matt. 7:21) Isä meidän – rukouksessakaan  kyse ei ole vain sanoista, vaan niiden tarkoituksena on saattaa meidät myös toimimaan oikealla tavalla. Rukous on ihmisen ja Jumalan välistä yhteyttä, mutta sen tarkoituksena on myös opettaa meidät toimimaan Jumalan tahdon mukaan.

  

Isä meidän - rukoukseen liittyen on huomionarvoista se, että hyvin suurella todennäköisyydellä Kristus opetti sen kansankielellä, eli arameaksi, vaikka juutalaiset muutoin käyttivät rukouksissaan hepreaa. Tämä itsessään avaa meille ovet sille tosiasialle, että rukouksen täytyy olla kaikille ymmärrettävää. Me emme lausu rukouksia mekaanisesti jollain meille käsittämättömällä tai vaikeasti ymmärrettävällä kielellä, jonka samalla virheellisesti kuvitellemme olevan Jumalalle mieluisampaa, tai sellaista jonka Hän kuulee ja ymmärtää paremmin. Me lausumme rukoukset siksi selkeästi ja ymmärrettävällä kielellä, että me voisimme paremmin olla yhteydessä Jumalaan ja toimia omassa elämässämme rukouksen sanojen mukaisesti. Sanotaanhan erään rukouksen johdannossakin: ”Lausukaamme kaikki täydestä sydämestämme ja täydellä ymmärryksellämme.”

Isä meidän – rukous on vakiintunut moniin luettaviin kohtiin jumalanpalveluksissamme ja esimerkiksi III hetken palveluksessa ennen liturgiaa se luetaan kahteen otteeseen. Kuitenkin itse liturgiassa tämä rukous veisataan yhteisesti vähän ennen Ehtoollista. Rukousta edeltävät sanat: ”Ja tee, Herra, meidät kelvollisiksi, että uskalluksella ja nuhteettomasti rohkenisimme avuksihuutaa Sinua, taivaallista Jumalaa, Isää, ja lausua.” Nämä sanat jo itsessään muistuttavat siitä, että rukousta ei ole tarkoitus lausua kevyin mielin, vaan se on eräänlainen rukouksellinen huipentuma, johon ottivat osaa Kirkon ensimmäisinä vuosisatoina ainoastaan kirkon jäsenet (uskovaiset), jotka olivat pelkästään läsnä tuossa vaiheessa liturgiaa. 

Mistä nyt tietoa?

Moni on varmasti huomannut, että Ortodoksi.netin sivut ovat olleet nurin jo jonkin aikaa. Tämä on tietysti sääli monestakin syystä. Ehkä suurin menetys on siinä, että sieltä ovat löytyneet lähes kaikki tarpeelliset jumalanpalvelustekstit, joita esimerkiksi ortodoksisella seminaarilla on käytetty päivittäin. Lisäksi opetuksellisessa mielessä meiltä on kadonnut hyvin suuri ortodoksisuuteen liittyvä tietopankki (ainakin hetkellisesti).

Tietysti minulla on tässä asiassa hieman oma lehmä ojassa, koska minunkin opetuskirjoituksia on julkaistu kyseisillä sivuilla hyvin paljon. Linkittämisen myötä olen voinut ohjata raamattupiiriläiseni ja muut ortodoksisuudesta ja kiinnostuneet oppimateriaalin ääreen. Toki voin omat juttuni laittaa uudelleen tänne blogiini ja myös seurakuntamme sivuille.

Mutta mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

Toivon tietysti, että ortodoksi.netin sivut palautuisivat meidän kaikkien käyttöön. Ehkä seurakunnissa pitäisi pohtia myös sivujen pienimuotoista rahoittamista, koska tämä on ollut liturgisten tekstien, oppimateriaalin ja uutisten välittämisen tehokas kanava. Se on palvellut myös kirkon lähetystyötä. Olisi todellakin suuri sääli jos tätä materiaalia ei olisi enää meidän yhteisessä käytössä.

Evankeliumia laajemmin selitettynä - mikäli olisi aikaa ja voimia

Olen joskus aiemminkin valitellut sitä, että seurakunnissamme kuulemme evankeliumin teksteistä ainostaan pienen osan. Sunnuntaipäivien lukukappaleet seuraavat tiettyä järjestystä ja ne toistuvat samankaltaisesti joka vuosi. Tämä “lukujärjestys” (käytän tässä yhteydessä sanaa lukujärjestys, vaikka sana perikooppi olisi varmasti oikeaoppisempi) on tietysti laadittu jo suhteellisen varhain sillä perusteella, että oleelliset luvut sijoittuvat sunnuntai- ja lauantaipäiville. Itse asiassa vasta myöhemmin laadittiin evankeliumitekstien lukujärjestys myös arkipäiville.

Mutta olkoot sunnuntaipäivien tekstit kuinka oleellisia tahansa, niin on sääli, että meillä jää kuulematta hyvin paljon sitä muuta evankeliumin opetusta, joka ei missään nimessä ole vähäpätöistä. Hieman jo urautuneena pappina tämä koko asia tietysti herättää kahdenlaisia tuntemuksia. Ensinnäkin, kun tismalleen samat sunnuntaipäivien tekstit toistuvat vuodesta toiseen, niin jossain vaiheessa on alkanut tuntua siltä, että mitä minä tästä nimenomaisesta asiasta voisin vielä kertoa jotenkin uudella tavalla? Hienojen ideoitten pajatso on alkanut tyhjentyä tietyistä aiheista. En näet halua kierrättää sanasta sanaan samoja opetuspuheita vuodesta toiseen, mutta kuinka monella uudella eri tavalla voit vielä selittää esimerkiksi sapattina parantamisesta tai pahojen henkien karkoittamisesta? Aasinsiltoja voi tietysti rakentaa aiheeseen kuin aiheeseen, joten kyllä varmasti aina jotain uutta pystyy puhumaan.

Toinen kysymys onkin sitten se, että jos meille annettaisiinkin yhtäkkiä aivan uudet sunnuntaipäivien tekstit, niin olisiko minulla voimia, haluja ja aikaa laatia uusia opetuspuheita, vai haikailisinko takaisin niiden tuttujen ja turvallisten aiheiden perään?

Voimia ja aikaa. - Siinäpä hyvä kysymys. Varmasti jokaisella papilla on tiettyjä asioita ja päämääriä, jotka haluaisi omassa työssään toteuttaa. Itselläni on edelleen sellainen ajatus, että tietyt ortodoksisuuteen liittyvät asiat pitäisi osata ymmärrettävästi opettaa kaikelle kansalle. Liturgiaa olen yrittänyt pintaraapaisun verran selittää ja samoin joitakin muita asioita, mutta ehkä suurin haaste olisi selittää evankeliumin tekstejä laajemmin, kuin vain sunnuntaipäivien tekstien verran.

Tämä ei oikeastaan ole edes ylimääräinen asia, sillä meidän kaikkien tulisi kuulla, ymmärtää ja noudattaa Kristuksen opetusta. Ja ymmärtäminen edellyttää nimenomaan sitä, että asia opetetaan selkokielellä. Olisi tietysti mukavaa jos kirjahyllystä voisi ottaa sellaisen kirjan, jossa evankeliumi olisi luku luvulta selitetty meille selkein sanoin (jonka nyt 12-vuotiaskin voi ymmärtää). Sellaista ei valitettavasti löydy suomeksi ja esimerkiksi englanninkielisetkin eepokset ovat sisällöltään hieman vaihtelevia.

Tässähän olisi siis oikeasta jollekin kunnon työsarkaa, jos edes yhden evankelistan tekstit olisi selitetty alusta loppuun ymmärrettävästi ja nimenomaan ortodoksisen tradition valossa. Korostan nyt tätä uskoon liittyvää tulkintaa, sillä olen kyllä nähnyt kommentaareja (englanniksi), joissa tradition valo on ollut hyvin tieteellistä. Näissä kommentaareissa 90% Kristuksen ihmeistä on pyritty selittämään auki järkeilemällä. Milloin on vedottu siihen, että Jairuksen tytär on ollut vain tajuton eikä kuollut, milloin taas halvaantumisesta parantuminen on perustunut puhtaasti psykologiaan ja milloin taas selitetty kuinka Kristus on yksinkertaisesti nähnyt omin silmin kalaparven järvessä ja pyytänyt väsyneen Pietaria heittämään verkon oikealle puolelle. Tällainen tieteellisen järkeilyn raamatuntulkinta on ollut hyvin masentavaa luettavaa. Oikeastaan tämä tulkinta käy kyllä varsin hyvin yksiin sen vallitsevan “kristillisen” ajattelutavan kanssa. Meillä Suomessa ainoastaan 20-30% ihmisistä (joitakin vuosia sitten tehdyn gallupin perusteella) ylipäätänsä uskoo Kristuksen ihmeisiin tai edes ylösnousemukseen. Voisi oikeastaan kysyä, että mitä evankeliumi antaa sellaiselle ihmiselle, joka ei lähtökohtaisesti usko sen keskeisimpään sanomaan, eli ylösnousemukseen ja toisaalta myös Kristuksen voimatekoihin?

Mutta takaisin tuohon selkokieliseen ortodoksiseen kommentaariin. Mistä me sen teemme? Kuulen jo korvissani, jonkun sanovan: “Tee sinä se, kun kerran sellaisen perään haikailet”. - Niin. Voisin yrittää. Tosin, puuttellisella kielitaidollani en pystyisi edes ammentamaan kreikan- tai venäjänkielisestä kirjallisuudesta mitään, joten käytännössä sen täytyisi olla olla valmiiksi pureskellun englanninkielisen kirjallisuuden kääntämistä ja suodattamista sellaiseksi, että tulkinta perustuu uskoon, eikä siihen että kaikki pitäisi järkeilemällä selittää auki. Niin. Kyllä sellaista voisin tehdä, mutta mistä saan aikaa ja voimia?