Markus - projekti

Olen aika ajoin yrittänyt keksiä itselleni sellaisia kirjallisia projektitöitä, jotka hyödyttäisivät niin minua kuin myös seurakuntalaisia (esimerkiksi raamattupiirin yms. muodossa). Ehkä taustalla on myös kunnianhimoinen ajatus siitä, että jostakin tällaisesta työstä voisi tehdä vaikka kirjan, jolloin siitä voisi olla hyötyä myös muillekin. Toisaalta, en haluaisi tuottaa mitään sellaista, mikä lopulta jää täysin hyödyttömäksi tekeleeksi. Sellaiseksi kirjaksi, joka kerää pölyjä niiden ihmisparkojen kirjahyllyissä joille olen onnistunut sen myymään.

Mutta kuten otsikkokin kertoo, niin työn alla on tällä kertaa evankelista Markus. En muista milloin aloin tätä tarkalleen tehdä. Haaveena oli kirjoittaa sellainen kevyesti luettava kommentaari, joka lähtisi liikkeelle ortodoksisesta näkökulmasta. Olen itse asiassa ollut omaa projektia tehdessäni täysin tietämätön mobiililaitteille suunnatusta “Digi-Markuksesta”, joka julkaistiin jokin aika takaperin. Se on siis uusin käännös Markuksen mukaisesta evankeliumista. En aio kuitenkaan lukea sitä, ennen kuin olen saanut oman työni valmiiksi. Tähän voi siis mennä vuosia…

Oma työni ei kuitenkaan perustu itse tekstin kieliopillisen ymmärrettävyyden lisäämiseen, vaan sen on tarkoitus selittää tarkemmin auki evankeliumin eri kohtia. Ja tämän selittämisen lähtökohta on tunnustuksellinen ja ortodoksinen. Ehkä lähimpänä esikuvana tällä työlle on ollut isä Aleksandr Menin kirja “Ihmisen Poika”, joka on hyvin mukaansatempaavasti käynyt läpi evankeliumin tapahtumia.

Evankelista Markuksen halusin valita siksi, että se on meillä ortodoksisessa liturgisessa elämässä vähiten käytetty. Syitä voi olla monia: Markus on pituudeltaan lyhyin ja Matteus ja Luukas ovat pitkälti sanoneet kaiken sen mitä Markus on sanonut. Lisäksi Matteus ja Luukas ovat varmasti olleet paljon huolitellumpia itse tekstin suhteen. Mutta tuo Markuksen tietynlainen yksinkertaisuus ja jopa lapsenomainen suorasukaisuus ovat kuitenkin hyvä lähtökohta sille, kun lähdetään tutustumaan evankeliumiin.

Heitän tähän lopuksi malliksi yhden kohdan siitä, mitä olen saanut kirjoitetuksi. Tarkoitus on käydä siis koko evankeliumi Markuksen mukaan läpi tietyissä kokonaisuuksissa. Olen päässyt kuudenteen lukuun saakka, joten matkaa on vielä reilusti.

Markus 4:26 - 29 

Jeesus sanoi: "Tällainen on Jumalan valtakunta. Mies kylvää siemenen maahan. Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään, ja siemen orastaa ja kasvaa, eikä hän tiedä, miten. Maa tuottaa sadon aivan itsestään, ensin korren, sitten tähkän, sitten täydet jyvät tähkään. Ja heti kun sato on kypsynyt, hän lähettää sirppinsä, sillä korjuun aika on tullut."

Varmasti me ihmiset haluaisimme tyhjentävän kuvauksen siitä, että millainen on Jumalan valtakunta. Se on kuitenkin jotain, mitä ei voi helposti selittää. Tässäkin tapauksessa Kristus kuvaa sen vertauksen avulla, joka liittyy maanviljelykseen. Ihminen voi tietyllä tavalla vaikuttaa tiettyihin olosuhteisiin, mutta tästäkään huolimatta hän ei pysty luomaan itse elämää tai sanella kasvua sillä tavoin, että se hän voisi saada sadon korjattua ennen aikojaan. Me pystymme tietyssä määrin näkemään ja tarkkailemaan asioita niitä asioita, jotka liittyvät Jumalan valtakuntaan, mutta siitäkään huolimatta emme voi omin ehdoin sanella Jumalan valtakunnan ilmentymistä ja Pyhän Hengen toimintaa täällä maan päällä. Kirkon pyhiä toimituksia kutsutaan mysteerioiksi myös sen vuoksi, että me ihmiset emme voi pakottaa tai edes määritellä tarkkaan sitä, että miten Pyhä Henki niissä vaikuttaa. Joskus teologista tutkimusta ja pohdintaa on jopa viety liian pitkälle, jolloin on yritetty tarpeettoman tarkkaan selittää pyhiin mysteerioihin liittyviä asioita.

Tämä Kristuksen vertaus voidaan liittyy myös Jumalan valtakunnan lopulliseen täyttymykseen ja Kristuksen toiseen tulemiseen. Jumala on kylvänyt siemenen maahan ja nyt elämme sitä aikaa joka edeltää sadonkorjuuta. Päällisin puolin vaikuttaisi siltä, että mitään erityistä ei tapahdu. Moni ihminen saattaa päätyä jopa sellaiseen johtopäätökseen, että Jumalaa ei ole olemassa, koska mitään silminnähden järisyttäviä ihmeitä ei ole täällä maan päällä tapahtunut. Mutta kasvua tapahtuu koko ajan ja sadonkorjuu tulee tapahtumaan ajallaan.

On olemassa myös niitä ihmisiä, jotka uskovat Jumalan valtakunnan tulemiseen, mutta he eivät ole tyytyväisiä aikatauluun. Tämän vuoksi he yrittävät nimenomaisesti väkivallan avulla saattaa valtakunnan esille, kuitenkaan tässä onnistumatta. Historia pitää sisällään toinen toistaan järjettömämpiä kuvauksia siitä, kuinka sortoa, väkivaltaa ja surmaamista on toteutettu “Jumalan tahdosta” ja siksi, että Jumalan valtakunta tulisi nopeammin esille. Näemme myös oman aikakautemme väkivaltaisuuksien ja terrorismin taustalla tämän saman syyn, jossa nämä pahasti eksytetyt ihmiset kuvittelevat teoillaan nopeuttavan Jumalan valtakunnan täyttymystä.

Me voimme todellakin pitää viisaana sanontana sitä, että tietyt asiat pitäisi jättää “Herran haltuun”. Se ei tarkoita sitä, että meidän ei tarvitsisi tehdä mitään. Pikemmin se tarkoittaa sitä, että tiettyihin asioihin me emme voi vaikuttaa meidän omilla ehdoillamme, vaan meidän tulisi elää yksinkertaisesti Jumalan tahdon mukaista elämää. Monesti käy siten, että jos yritämme noudattaa omia mielihalujamme ja sanella omia ehtojamme Jumalalle, niin seuraukset tulevat olemaan kielteisiä. Tästä on oikeastaan kysymys syntiinlankeemuksessa. Ihminen johdateltiin kuvittelemaan, että hän pystyy itse olemaan itsensä jumala ja että hän pystyy hallitsemaan kaikkea ja tietämään kaiken. Mutta juuri tämä väärä kuvitelma aiheutti sen, että ihminen ajautui ulos Jumalan yhteydestä ja Jumalan valtakunnasta. Eli aina kun ihminen kuvittelee tietävänsä Jumalaa paremmin, mikä on hänelle hyväksi, niin silloin seuraukset tulevat olemaan huonoja. Monesti ortodoksisessa kirkossa toistuvan rukouksen sanojen mukaisesti meidän tulisi noudattaa Jumalan tahtoa ja antaa “itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme Kristuksen, Jumalan, haltuun.”

Voimme olla varmoja siitä, että Kristuksen sanat tulevat toteutumaan ja “sadonkorjuun aika” tulee vielä tapahtumaan. Kristuksen toinen tuleminen ja viimeinen tuomio on yhtäaikaa lohduttava ja pelottava asia. Lohduttava se on niille, jotka ovat toimineet Jumalan tahdon mukaan, sillä nyt he saavat sen palkan, jonka he ovat ansainneet ja jota ei voi maallisten mittapuiden mukaan millään tavoin mitata. Pelottava se on niille, jotka ovat eläneet välinpitämättömyydessä ja jotka ovat rakentaneet koko elämänsä itsekkäästi maallisten ihanteiden ja asioiden varaan. Heille viimeinen tuomio tulee olemaan pelottava asia. Ehkä surullisinta tässä on se, että he eivät vielä osaa tätä hetkeä edes pelätä, koska he elävät siinä harhakuvitelmassa, jossa Jumalaa ei ole olemassa. Tai mikäli he Jumalaan jossain muodossa uskovatkin, niin siihen ei sisälly uskoa Kristuksen toiseen tulemiseen ja viimeiseen tuomioon.

Evankeliumia laajemmin selitettynä - mikäli olisi aikaa ja voimia

Olen joskus aiemminkin valitellut sitä, että seurakunnissamme kuulemme evankeliumin teksteistä ainostaan pienen osan. Sunnuntaipäivien lukukappaleet seuraavat tiettyä järjestystä ja ne toistuvat samankaltaisesti joka vuosi. Tämä “lukujärjestys” (käytän tässä yhteydessä sanaa lukujärjestys, vaikka sana perikooppi olisi varmasti oikeaoppisempi) on tietysti laadittu jo suhteellisen varhain sillä perusteella, että oleelliset luvut sijoittuvat sunnuntai- ja lauantaipäiville. Itse asiassa vasta myöhemmin laadittiin evankeliumitekstien lukujärjestys myös arkipäiville.

Mutta olkoot sunnuntaipäivien tekstit kuinka oleellisia tahansa, niin on sääli, että meillä jää kuulematta hyvin paljon sitä muuta evankeliumin opetusta, joka ei missään nimessä ole vähäpätöistä. Hieman jo urautuneena pappina tämä koko asia tietysti herättää kahdenlaisia tuntemuksia. Ensinnäkin, kun tismalleen samat sunnuntaipäivien tekstit toistuvat vuodesta toiseen, niin jossain vaiheessa on alkanut tuntua siltä, että mitä minä tästä nimenomaisesta asiasta voisin vielä kertoa jotenkin uudella tavalla? Hienojen ideoitten pajatso on alkanut tyhjentyä tietyistä aiheista. En näet halua kierrättää sanasta sanaan samoja opetuspuheita vuodesta toiseen, mutta kuinka monella uudella eri tavalla voit vielä selittää esimerkiksi sapattina parantamisesta tai pahojen henkien karkoittamisesta? Aasinsiltoja voi tietysti rakentaa aiheeseen kuin aiheeseen, joten kyllä varmasti aina jotain uutta pystyy puhumaan.

Toinen kysymys onkin sitten se, että jos meille annettaisiinkin yhtäkkiä aivan uudet sunnuntaipäivien tekstit, niin olisiko minulla voimia, haluja ja aikaa laatia uusia opetuspuheita, vai haikailisinko takaisin niiden tuttujen ja turvallisten aiheiden perään?

Voimia ja aikaa. - Siinäpä hyvä kysymys. Varmasti jokaisella papilla on tiettyjä asioita ja päämääriä, jotka haluaisi omassa työssään toteuttaa. Itselläni on edelleen sellainen ajatus, että tietyt ortodoksisuuteen liittyvät asiat pitäisi osata ymmärrettävästi opettaa kaikelle kansalle. Liturgiaa olen yrittänyt pintaraapaisun verran selittää ja samoin joitakin muita asioita, mutta ehkä suurin haaste olisi selittää evankeliumin tekstejä laajemmin, kuin vain sunnuntaipäivien tekstien verran.

Tämä ei oikeastaan ole edes ylimääräinen asia, sillä meidän kaikkien tulisi kuulla, ymmärtää ja noudattaa Kristuksen opetusta. Ja ymmärtäminen edellyttää nimenomaan sitä, että asia opetetaan selkokielellä. Olisi tietysti mukavaa jos kirjahyllystä voisi ottaa sellaisen kirjan, jossa evankeliumi olisi luku luvulta selitetty meille selkein sanoin (jonka nyt 12-vuotiaskin voi ymmärtää). Sellaista ei valitettavasti löydy suomeksi ja esimerkiksi englanninkielisetkin eepokset ovat sisällöltään hieman vaihtelevia.

Tässähän olisi siis oikeasta jollekin kunnon työsarkaa, jos edes yhden evankelistan tekstit olisi selitetty alusta loppuun ymmärrettävästi ja nimenomaan ortodoksisen tradition valossa. Korostan nyt tätä uskoon liittyvää tulkintaa, sillä olen kyllä nähnyt kommentaareja (englanniksi), joissa tradition valo on ollut hyvin tieteellistä. Näissä kommentaareissa 90% Kristuksen ihmeistä on pyritty selittämään auki järkeilemällä. Milloin on vedottu siihen, että Jairuksen tytär on ollut vain tajuton eikä kuollut, milloin taas halvaantumisesta parantuminen on perustunut puhtaasti psykologiaan ja milloin taas selitetty kuinka Kristus on yksinkertaisesti nähnyt omin silmin kalaparven järvessä ja pyytänyt väsyneen Pietaria heittämään verkon oikealle puolelle. Tällainen tieteellisen järkeilyn raamatuntulkinta on ollut hyvin masentavaa luettavaa. Oikeastaan tämä tulkinta käy kyllä varsin hyvin yksiin sen vallitsevan “kristillisen” ajattelutavan kanssa. Meillä Suomessa ainoastaan 20-30% ihmisistä (joitakin vuosia sitten tehdyn gallupin perusteella) ylipäätänsä uskoo Kristuksen ihmeisiin tai edes ylösnousemukseen. Voisi oikeastaan kysyä, että mitä evankeliumi antaa sellaiselle ihmiselle, joka ei lähtökohtaisesti usko sen keskeisimpään sanomaan, eli ylösnousemukseen ja toisaalta myös Kristuksen voimatekoihin?

Mutta takaisin tuohon selkokieliseen ortodoksiseen kommentaariin. Mistä me sen teemme? Kuulen jo korvissani, jonkun sanovan: “Tee sinä se, kun kerran sellaisen perään haikailet”. - Niin. Voisin yrittää. Tosin, puuttellisella kielitaidollani en pystyisi edes ammentamaan kreikan- tai venäjänkielisestä kirjallisuudesta mitään, joten käytännössä sen täytyisi olla olla valmiiksi pureskellun englanninkielisen kirjallisuuden kääntämistä ja suodattamista sellaiseksi, että tulkinta perustuu uskoon, eikä siihen että kaikki pitäisi järkeilemällä selittää auki. Niin. Kyllä sellaista voisin tehdä, mutta mistä saan aikaa ja voimia?

Raamattu - Kirkon oma kirja

"Jeesus lähti synagogasta ja meni Simonin kotiin. Simonin anoppi oli kovassa kuumeessa, ja Jeesusta pyydettiin auttamaan häntä. Jeesus kumartui hänen ylleen ja käski kuumetta, ja se lähti hänestä."
-- "(Pietari) meni ulos ja itki katkerasti." (Luuk. 4:38-39; 22:62)

Edellä oleva raamatunlainaus on tietysti sidottu yhteen kahdesta aivan eri kohdasta, mutta ne muodostavat aika humoristisen kokonaisuuden. Ehkä tällä haluan muistuttaa siitä, että irrallisten kohtien lainaaminen ja soveltaminen voi olla aika vaarallista ja samalla myös todellisen sanoman vääristämistä.

Raamattu on kirkon oma kirja ja se ei voi alkuperäisellä ja täydellisellä tavalla avautua ihmisille jotka haluavat pysyä kirkon ulkopuolella ja käyttää näitä kirjoituksia itsekkäisiin tai sellaisiin tarkoituksiin, joilla halutaan vahingoittaa kirkkoa.

Tällaisia irrallisia lainauksia olen nähnyt esimerkiksi netin keskustelupalstoissa, joissa kristittyjä on syytetty siitä, että jos he haluavat noudattaa Raamattua kirjaimellisesti, niin silloinhan heidän tulisi noudattaa myös kaikkia Mooseksen lain puhtaussäännöksiä. Raamattua ei kuitenkaan tutkita ja lueta niin mustavalkoisesti, että VT:n puhtaussäännöksiä sovellettasiin 1:1 meidän päivinämme. Kaiken tulee kummuta Tradition kautta.

Raamattu ja Traditio kulkevat käsi kädessä. Siksi Raamatun tutkiminen vailla Traditiota muuttuu äkkiä tieteelliseksi tutkimukseksi, joka yrittää löytää järkeviä selityksiä jokaiselle ihmeelle tai sitten se on vain mukavien tarinoiden ja vertausten lukemista, joissa ei ymmärretä opetusta kokonaisuuden kannalta. Raamatunlukutaito ei ole sama asia kuin tavallinen lukutaito.

Mutta miten sitten voisimme yksinkertaisella tavalla tutustua Raamattuun?

Meillä ei ole suomenkielisenä käytännössä laisinkaan ortodoksisesta perinteestä kumpuavaa kirjallisuutta, jossa Raamattua avattaisiin ja tulkittaisiin selkokielellä. Oikeastaan tilanne on juuri päinvastainen. Meillä on hengellistä kirjallisuutta, jonka oletusarvona on se, että lukija tuntee pyhät kirjoitukset jo varsin hyvin. Tämä taas johtuu siitä, että hengellistä kirjallisuutta käännettään ja tulkitaan luostareissa joiden asukeille Raamattu on paljon tutumpi (jo pelkästään päivittäisten jumalanpalvelusten kautta).
Tässä yhteydessä en esitä tätä toteamusta missään nimessä kielteisessä sävyssä, sillä olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että luostariemme kasvatit ja nykyiset asukkaat ovat näin suuren työn tehneet.
Me maailmassa asuvatko sitten ongelman ratkaisemme?
Varmaan jokaisella seurakuntapapilla on salaisena haaveena julkaista oma saarnakokoelmakirja. En tiedä onko sekään yhtään sen parempi, sillä meillä jokaisella papilla on omat omat fiksaatiot, joidenka ansiosta saarnat sitten vaihtelevat korkealentoisesta teologista ja tarpeettomien sivistyssanojen kylvämisestä historiallisten ja kulttuuristen yksityiskohtien selittelyyn. Opetuspuheiden merkitys on kuitenkin suuri ja sitä ei sovi vähätellä.

Jumalanpalvelusperinteen kautta Raamattu tulee paikoitellen hyvinkin tutuksi, mutta korostan sanaa paikoitellen. Tämä esimerkiksi siksi, että suurimmalla osalla ihmisistä on mahdollista osallistua vain pyhäpäivien jumalanpalveluksiin, joissa vuodesta toiseen toistuvat samat lukukappaleet. Paljon tekstiä jää siis kuulematta.

Jumalanpalvelusveisut avaat Raamattua, mutta toisaalta monet veisut myös edellyttävät pyhien tekstien tuntemusta. Hyvänä esimerkkinä on Andreas Kreetalaisen katumuskanoni, joka on äärimmäisen kaunis ja koskettava kokonaisuus. Se on varmasti vielä koskettavampi ja puhuttelevampi niille, jotka tietävät ja tuntevat niiden henkilöiden ja tapahtumien taustat joidenka nimiä kanonissa mainitaan.
Nyt nostan käteni pystyyn ja tunnustan, että en itsekään muista kuin pienen osa kaikista niistä, jotka katumuskanonissa mainitaan. Monesti olenkin palannut katumuskanonista kotiin kaivaen ensitöikseni esille Raamatun sanakirjan. Ei ole helppoa muistaa esimerkiksi sitä, että mistä Absalom tai Ahitofel tulivat tunnetuksi.

Kuka jaksaisikaan ottaa harteilleen urakan, jossa pyhiä kirjoituksia selitettäisiin kirjallisesti niin selkeästi, että 12-vuotiaskin sen tajuaisi? Tai olisihan se jo mukavaa, jos joku kirjoittaisi kommentaarin pelkästään Andreas Kreetalaisen katumuskanonista. Työtä on vielä paljon, mutta onko tekijöitä?