KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

tiistai 7. elokuuta 2012

Kriparin päätösliturgiassa (opetuspuhe parin vuoden takaa)


Päivän evankeliumissa Kristus antaa meille selkeän ohjeen suhteestamme toisiin ihmisiin. Hän sanoo: ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.” (Matt. 7:1) Meidän suhtautumisemme toisiin ihmisiin ratkaisee sen, että miten Jumala suhtautuu meihin.
Miten voimme pyytää Jumalalta armahtavaisuutta, jos me emme armahda lähimmäisiämme? Tai odotammeko Jumalan antavan meille kaikkea yllin kyllin, jos samanaikaisesti me kieltäydymme antamasta mitään lähimmäisillemme. Kristushan jatkaa: ”Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan.” (Matt. 7:2)

Tämä edellä luettu Kristuksen opetus ja monet muut asiat on pyritty käymään läpi viimeisten päivien aikana kristinoppileirillä. Vajaa kymmenen päivää on lopulta hyvin lyhyt aika siihen, että siinä pitäisi oppia monia kristillisyyden perusasioita. Lopulta, kysymys ei olekaan asioiden ulkoa opettelemisesta.

Mikä sitten on kristinoppileirin perimmäinen tarkoitus? Sehän ei ole pakollinen, eikä sen suorittaminen anna ulkoisesti mitään uusia oikeuksia. Jokainen, joka on kastettu ja mirhallavoideltu on jo täysivaltainen seurakunnan jäsen. Hän voi toimia kummina ja täysi-ikäisenä avioitua kirkossa.

Ehkä pitäisi pohtia ensin sitä, että millainen ihminen on kristitty? Jos palaamme aivan alkuun, eli kasteeseen, niin huomaamme, että kasteen yhteydessä ihminen antaa tiettyjä lupauksia. Lapsikasteessa kummi vastaa kastettavan puolesta siihen, että tämä luopuu kiusaajasta, on Kristuksen puolella ja uskoo Häneen.
Nämä edellä mainitut ovat suuria ja tärkeitä lupauksia, joita on punnittu myös kristinoppileirillä. Itse asiassa kummin velvollisuus päättyy osittain tähän hetkeen, jolloin nuori itse pystyy vastaamaan näihin kysymyksiin.

Olenko luopunut kiusaajasta?
Kristinoppileirin tarkoituksena on ensinnäkin osoittaa se, että miten paha vaikuttaa tässä maailmassa ja mitä on synti. Leiriin kuluu olennaisena osana katumuksen sakramentti, jossa jokainen tarkastelee omia tekojaan ja löytää samalla omasta elämästä asioita, jotka ovat väärin.

Suuri harhaoppi on se, että me pitäisimme itseämme synnittöminä, sillä ainoastaan Kristus yksin on synnitön. Voimme pitää syntejämme usein mitättöminä, mutta ajan mittaan niistä voi muotoutua todellinen elämäntapa, joka ei välttämättä kanna kovinkaan hyvää hedelmää. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi toisesta ihmisestä pahaa ajatteleminen, valehtelu tai ulkoiset asiat, kuten tietokone ja televisio, jotka liiallisesti käytettynä sitovat meidät pois todellisesta elämästä ja ihmisistä.

Monet asiat eivät siis itsessään ole pahoja. Meidän tulee vain huomata se, että mikä on kohtuullista ja mikä taas liikaa, jolloin se on turhaa ja jopa haitallista.

Oletko Kristuksen puolella?
Kristinoppileirillä on käsitelty myös sitä, että mitä merkitsee se, että ihminen on ”Kristuksen puolella”. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että millaiseksi ihminen kehittyy, kun hän noudattaa Kristuksen opetusta. Kastekäskyssä Kristus on kehottanut meitä välittämään Hänen omakohtaista opetusta eteenpäin tuleville sukupolville. Tämä on yksi syy miksi näitä leirejä järjestetään; toteutetaan tuota Kristuksen kastekäskyä.

Evankeliumi on se, joka välittää meille tuon Kristuksen opetuksen. Sen lopullisena tarkoituksena ei ole antaa meille kirjaviisautta tai hienoja vertauksia. Kristus haluaa tehdä meistä hyviä ihmisiä ja tätä tehtävää Kirkko toteuttaa.

On jossain mielessä surullista, että tänä päivänä Kirkkoa pidetään jotenkin jälkeenjääneenä, joka ei kuulu enää tähän päivään. Miten sanoma lähimmäisen rakastamisesta voi vanhentua? Löydämmekö Evankeliumista jotain, mikä niin suuresti sotii omia käsityksiämme vastaan? Lähimmäistä tulisi rakastaa samalla tavoin tänään, kuin Kristuksen aikana.

Uskotko Häneen?
Viimeinen kysymys koskee uskoa. Kuinka moni voi sanoa, että omaa tuon lapsen uskon, jossa uskomme on niin vahvalla kalliolla, että emme epäile mitään? Lapsen uskossa Jumalan olemassaolo ja huolenpito on yhtä itsestään selvää kuin se, että päivällä on valoisaa ja yöllä on hämärää tai pimeää.

15-vuotiaana mieleen herää kuitenkin epäilyksiä. Nuori yrittää yhä enemmän ja enemmän järjellä selittää uskonasioita. Tässä ei itsessään ole mitään ihmeellistä. Järki ei näet ole lopulta uskon vastakohta.
Uskonasioiden punnitseminen on ennemmin terveen ihmisen merkki. Uskossa tulee siis edelleen käyttää järkeä ja huomata, että ihminen kasvaa hitaasti, mutta varmasti omassa uskossaan, jos hän haluaa näin tehdä.

Kristinoppileirin tarkoitus on siis osoittaa, että omien virheiden tunnistaminen, Kristuksen seuraaminen ja Häneen uskominen eivät ole lopulta niin outoja asioita. Niiden tarkoituksena on tehdä meistä hyviä ja elämänmyönteisiä ihmisiä. Sellaisia ihmisiä, jotka osaavat erottaa hyvän ja pahan. Ihmisiä, jotka osaavat osoittaa rakkautta ja huolenpitoa muita kohtaan. Ihmisiä, jotka ovat niin hengellisesti kuin henkisesti tasapainoisempia. Nämä ovat suuria ihanteita joihin jokaisen kristityn tulisi pyrkiä päivittäin.

Kunnia olkoon Sinulle Kristus Jumala, kunnia Sinulle!