Jos kristinoppileirin alkupäivinä leiriläisiltä kysyttäisiin, että kuinka moni haluaisi ohjaajaksi, niin tuskinpa monikaan vastaisi myöntävästi. Leirin toiseksi viimeisenä päivänä esitin tämän kysymyksen ja lähes puolet leiriläisistä ilmaisi olevansa kiinnostunut leirinohjaajan työstä. Voi siis sanoa, että leiri on onnistunut kaikin puolin hyvin, koska nuoret kokivat asian niin myönteisenä.
Eivät läheskään kaikki nuoret lähde lopulta mukaan toimintaan, mutta aina löytyy niitä joilla on palava halu toimia useitakin vuosia ohjaajana leireillä. Työ ei ole suinkaan vähäpätöinen, koska ohjaajat ovat aina esimerkkejä. Huonosti toteutunut kristinoppileiri on suoranaista myrkkyä kirkon mission kannalta. Jos nuori kokee leirin ja siellä työskentelevät ihmiset kielteisesti, niin pahimmassa tapauksessa hän eroaa kirkosta heti kun se vain on mahdollista.
Ohjaaja on esikuva. Elämänmyönteisyys, huumorintaju, sosiaalisuus, avoimuus ja tietenkin usko ovat tärkeitä piirteitä ohjaajassa. Luonteeltaan hieman hiljainenkin ihminen voi olla hyvä ohjaaja. Äänekkyys ja puheliaisuus eivät ole välttämättömyys siinä työssä. Ohjaajan täytyy olla aito. Lapsilla ja nuorilla on harvinaisen hyvä kyky aistia teeskentely ja hurskastelu. Uskoa, rakkautta ja välittämästä ei voi esittää tai näytellä. Nämä piirteet täytyy olla olemassa.
Haluan omalta osaltani osoittaa kiitoksen kaikille niille, jotka jaksavat vuodesta toiseen tehdä tätä arvokasta työtä. Heidän työnsä panos vaikuttaa nuorien elämään monesti vuosien päähän, jopa läpi koko heidän elämänsä. Olen aivan varma siitä, että ilman hyviä ohjaajia kirkkomme jäsenluku olisi tälläkin hetkellä paljon pienempi.
Ohjaajana oleminen on siis todella tärkeää. Lisäksi monen ihmisen tie seurakunnan työntekijäksi on saanut alkusysäyksen juuri kristinoppileirillä ja myöhemmin ohjaajan tehtävissä. Ohjaajia voisi kutsua todellakin myös kirkkokuntamme toivoksi.
