Olen vastannut siihen kysymykseen sillä tavoin, että kriparin merkitys selviää leirin aikana. On turha edes yrittää heti leirin alussa vastata tuohon kysymykseen.
Kristinoppileiri on ennenkaikkea kohtaamista. Se on uusien ihmisten kohtaamista ja uusien ystävien löytämistä. Minä en ole yksin, vaan olen ihminen ja ortodoksi monen muun joukossa. Tästä huolimatta olen ainutlaatuinen ihminen.
Kristinoppileiri on myös Jumalan kohtaamista. Nuori ihminen on siinä elämänvaiheessa, että uskonasiat epäilyttävät, mutta ne myös kiinnostavat. Miten ihminen voi oppia ymmärtämään tätä kaikkea, jollei hänelle edes kerran elämässä tarjota kymmentä päivää, jolloin hän voi osallistua päivittäin jumalanpalveluksiin.
Jumalanpalvelukset ja hengelliset asiat eivät ole rasitteita tai taakkoja, vaikka julkisuudessa uskontoa pyritäänkin monessa suhteessa parjaamaan. Ketään ei kuitenkaan pakoteta pysymään kirkon jäsenenä. Meillä on vapaa tahto ja vapaus lähteä yhteisöstä, jota emme koe omaksemme. Mutta kuinka turhia ovatkaan ne kirkosta eroamiset, joissa ihminen ei ole todellisuudessa tiennyt, että mistä hän on edes eronnut?
Kristinoppileiri on tutustumismatkaa. Sillä on kuitenkin tavoitteita. Ensimmäinen tavoite on se, että nuori oppii ymmärtämään rakkauden merkityksen. Me kohtaamme jatkuvasti ihmisiä ja jokainen kohtaaminen jättää jäljen. Suurin synti tapahtuu silloin, jos me olemme välinpitämättömiä emmekä näe lähimmäisiämme. Tässä maailmassa on ihan tarpeeksi itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä. Jos pystymme edes yhden asian opettamaan tämän tutkimusmatkan aikana, niin olkoon se silloin välittämisen ja rakastamisen opetus. Niillä pääsee elämän tiellä hyvin pitkälle.
