Joulua edeltävä sunnuntai (opetuspuhe)

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,

Kuulimme päivän evankeliumilukuna Kristuksen sukuluettelon. Tämän kohdan löydämme heti Uuden Testamentin alusta, jonka evankelista Matteus on meille kuvannut. Tämä on varmasti yksi niistä evankeliumin luvuista, jotka monesti sivuutetaan ilman sen kummempia ajatuksia. Olemme varmasti kuulleet sanottavan, että ensivaikutelma on tärkein. Esimerkiksi kirjan alun pitäisi olla mahdollisimman mukaansatempaava, jotta lukija innostuisi siitä. Nimilistan luettelointi kyllä tuntuu aivan muulta kuin kiinnostavalta. Vaikutus on lähestulkoon päinvastainen.

Evankelista Matteus kirjoitti kuitenkin juutalaisista lähtökohdista ja juutalaisuudessa ihmisen taustoilla ja suvulla oli hyvin suuri merkitys. Se osoitti käytännössä osoitti ihmisen paikan. Ja kyllähän meidän aikanammekin monilla on suuri kiinnostus omia sukujuuriaan kohtaan. Kukapa ei haluaisi selvittää omia taustojaan kymmeniä sukupolvia taaksepäin.

Kristuksen kohdalla kysymys oli tietysti paljon suuremmasta asiasta, sillä Hänen sukuluettelostaan käy ilmi myös se, että hän todellakin oli Daavidin sukua, josta odotettiin tulevaa Messiasta. Sukuluettelo toimii meille ikään kuin vahvistuksena siitä, että Kristus on Kuningas ja Vapahtaja, johon Vanhan Testamentin profetiat viittaavat.

Tämä sukuluettelo ei pelkästään pidä sisällään hurskaita ja muuten esimerkillisiä ihmisiä. Sieltä löytyy myös sellaisia henkilöitä, jotka eivät edes olleet juutalaisia, vaan pakanoita. Sieltä löytyy henkilöitä, jotka eivät todellakaan kulkeneet hyveellisen ihmisen tietä. Siitä huolimatta heidät on tässä mainittu.

Nämä kaikki edellä mainitut henkilöt ovat ihmisiä kaikkine hyveineen ja heikkouksineen. Ennen kaikkea tämä muistuttaa siitä, että Kristus on kaikkien Vapahtaja. Ei ainoastaan hurskaiden juutalaisten, vaan myös synnintekijöiden ja pakanoiden, jotka ovat vaikuttaneet kautta koko pelastushistorian.

Sukuluettelon jälkeen evankeliumiluku kertoo meille ne vaiheet, jotka edelsivät Kristuksen syntymää. Evankeliumiluku päättyy seuraavasti: ”Hän ei kuitenkaan koskenut vaimoonsa ennen kuin tämä oli synnyttänyt pojan. Joosef antoi pojalle nimen Jeesus.” (Matt. 1:25)

Tämä saattaa jättää meidän mieliimme epäilyksen siitä, että Neitsyt Maria ei ollutkaan neitsyt enää myöhemmin. Mutta edellä olleen huomautuksen tarkoituksena on ainoastaan vakuuttaa se, että Joosef ei koskenut Mariaan ennen Kristuksen syntymää. Siinä ei oteta kantaa eikä viitata mitenkään siihen, että mitä tämä jälkeen tapahtui.

Me emme myöskään tähän liittyen löydä todisteita siitä, että Marialla olisi ollut muita lapsia. Evankeliumista löytyy mainintoja ”Herran veljistä”, kuten Jaakobista, mutta nämä olivat kaikki mitä ilmeisimmin Joosefin ensimmäisestä avioliitosta.

Me voisimmekin tässä yhteydessä kiinnittää huomiomme Joosefiin, jonka me helposti sivuutamme Kristuksen syntymäjuhlan yhteydessä lähes täydellisesti. On tietysti totta, että emme Joosefin kohdalla voi puhua minkäänlaisesta verisukulaisuudesta suhteessa Kristukseen. Mutta Jeesuksesta tuli Joosefin ja tätä kautta myös Daavidin perillinen. Tämä tapahtui nimenannossa, jossa Joosef käytännössä lopullisesti otti lapsen omakseen ja teki hänestä tätä kautta myös perillisen. Muistammehan myös sen, että Jeesus toimi Nasaretissa Joosefin apuna harjoittaen kirvesmiehen ammattia ennen julkisen julistustyönsä aloittamista, joka tapahtui vasta Jeesuksen ollessa noin 30-vuotias.

Me kunnioitamme Joosefia pyhänä ihmisenä. Ei pelkästään sen vuoksi, että hän oli Kristuksen lähellä, vaan ennemmin sen vuoksi, että hän omassa elämässään käänsi vihan armoksi. Tämä tarkoittaa siis sitä kohtaa, jossa hän luulee tulleensa petetyksi, mutta ei kuitenkaan halua vahingoittaa Mariaa.

Voimme tietysti pohtia, että miksi arkkienkeli Gabriel ei sitten voinut ilmestyä samaan aikaan Joosefille kuin Marialle, jolle ilmoitettiin ilosanoma. Pitikö Joosefin todellakin riutua epäilystensä myrskyssä?

Ehkä Jumala tahtoi koetella myös Joosefin armahtavaisuutta. Joosefilla olisi ollut Mooseksen lain mukaan täysi oikeus ottaa asia julkisesti esille ja sääntöjen mukaan Maria olisi joutunut kivitettäväksi. Joosef kuitenkin luopui tästä lain suomasta oikeudestaan.

Jumala siis antoi Joosefille täydellisen valinnan vapauden. Hän antoi tälle mahdollisuuden omasta vapaasta tahdosta punnita mahdollisuuksiaan. Sokaistuisiko Joosef vihassaan ja katkeruudessaan ja toimittaisi Marian kivitettäväksi, vai antaisiko hän tälle mahdollisuuden elää?

Kuten huomasimme Joosef käänsi vihan armoksi. Se on hänen hyvä esimerkkinsä myös meille. Me voimme tuhota suhteitamme lähimmäisiimme ja sanomme, että meillä on kaikki oikeus siihen. Mutta oikeudenmukaisuus ei ole aina sama kun lain sokea noudattaminen ja lopulta juuri armahtavaisuutta meiltä odotetaan. Juuri tätä me pyydämme Jumalalta joka päivä:

”Anna meille anteeksi velkamme, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.” Amen!