Yleisesti voidaan sanoa, että juuri uskonto on usein hyvin otollista maaperää mustavalkoiselle ajattelulle. Monet uudet uskonnolliset suunnat voivat olla yhtä alttiita fundamentalismille verrattuna vaikkapa vanhempiin kirkkokuntiin. Itsekriittisyyden nimissä tarkastelun kohteeksi on hyvä ottaa juuri ortodoksisuus. Vaikka ortodoksista kirkkoa monesti kuvataankin vanhoilliseksi, niin terve ortodoksisuus ei missään nimessä ole paikalleen jämähtänyttä. Tästä huolimatta mustavalkoista ajattelua esiintyy ortodoksisessa kirkossakin melko paljon. Monissa asioissa uskonnollinen ehdottomuus ja yksinkertaiset Kyllä / Ei - vaihtoehdot toimivat äärimmäisen hyvin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin ”kyllä kaikelle entiselle” ja ”ei kaikelle uudelle”. Kuitenkin, ortodoksisessakin kirkossa muutosvastarintaisuus tuntuu olevan välillä suoranainen tavaramerkki.
Terve uskonto ei voi kääntää selkäänsä tämän ajan haasteille. Tämä ei tarkoita oikeasta uskosta luopumista, vaan kirkon elävän tradition esilletuomista uusin keinoin. Tämä taas tapahtuu niin, että tiedetään ja kunnioitetaan sitä opillista ja raamatullista perustaa, jonka varassa koko kristillinen usko lepää. Paikallaan oleminen on käytännössä sama asia kuin kuolema, sillä uskonmukaisessa elämässä täytyy aina olla liikettä ja uudistumiskykyä. Löydämme biologiasta hyvän esimerkin, sillä solujenkin täytyy uudistua jatkuvasti. Mikäli solut eivät uusiutuisi, niin siitä seuraisi väistämättä kuolema. Solutkaan eivät kuitenkaan ole täysin immuuneja ulkopuolisille ärsykkeille. Esimerkiksi karsinogeenit voivat aiheuttaa epätoivottuja solumuutoksia (eli syöpää), jonka seuraukset ovat äärimmäisen epätoivottuja.
Onko terve uskonto sitten kultaisella keskitiellä kulkemista? Uskoa ja siihen liittyvää totuutta tulisi varjella, mutta samanaikaisesti yhteisö ei voi muuttua täysin sulkeutuneeksi. Eräs harhakuvitelma on se, että kirkko eristäytyy tämän maailman menosta, vaikka todellisuudessa sen päämääränä on tuoda Jumalan kirkkaus julki tässä maailmassa. Kyse on siis aivan muusta kuin eristäytymisestä. Tämä asettaa kuitenkin kirkon toiminnalle tietyt ehdot. Jumalan valtakunnan kirkkautta tulee tuoda esille aina Tradition hengessä, mutta samanaikaisesti keinoja täytyy muuttaa, jotta nykyihminen voi parhaalla mahdollisella tavalla vastaanottaa. Hyvänä esimerkkinä on jumalanpalveluksissa käytetty kieli. Tekstien sisältöä ei tule muuttaa, mutta kieltä tulee pystyä uudistamaan. Sisällön muuttaminen turmelisi sanoman, mutta kielen uudistamatta jättäminen taas ajan myötä turmelisi sen ymmärrettävyyden.
Mustavalkoinen ajattelu on ominaista monelle ihmiselle ja itsessään se ei ole vielä ongelmallista. Äärimmäisyyteen viety mustavalkoinen ajattelu taas on fundamentalismia, joka estää kaiken uskon liittyvän kehityksen, niin hyvän kuin huonon. Kristuksen aikana fariseukset ja lainopettajat edustivat tuota äärimmäisyyteen vietyä uskoa. Sapatin viettäminen on todellakin varoittava esimerkki siitä, kuinka ihmisten hyvinvointiin liittyvä sääntö muuttui kahleeksi, joka monessa tilanteessa toimi suoranaisena esteenä hyvinvoinnille. Sapatin tarkoituksena on taata ihmiselle edes yksi päivä viikossa, jolloin hänen ei tarvitse rasittaa itseään. Sapatista luotiin kuitenkin lopulta todellinen sääntöviidakko, jossa ihmisen hyvinvoinnista tuli lopulta sivuseikka. Kristus paransi monia sairaita sapattina. Hän pyrki perustelemaan tekonsa ja sapatin perimmäisen merkityksen. Valitettavasti fariseuksilla ja lainopettajilla ei ollut halua muuttaa omia käsityksiään asiasta. Heiltä puuttui siis kyky ajatella luovasti ja nähdä asiaa laajemman kokonaisuuden kannalta.
