Ajat muuttuvat ja samoin pitäisi myös kirkon pystyä muuttumaan ja kehittymään. Tämähän on aika luonnollinen asia, sillä ilman uusiutumista ja kehittymistä seuraa kuolema. Mutta minkälaista on terve kehitys kirkossa, jonka pitäisi pystyä säilyttämään Raamatun opetus ja tulkitsemaan sitä oikealla tavalla kirkon Tradition hengessä?
Kysymys on hyvä, sillä usein näissä asioissa ajaudutaan äärimmäisyydestä toiseen. Aina löytyy niitä lakihenkisiä ihmisiä, joiden esikuvana voidaan pitää Kristuksen ajan fariseuksia ja lainopettajia. Nämä ihmiset osaavat lyödä tilanteessa kuin tilanteessa "Raamatulla päähän". Valitettavasti irrallisten raamatunlauseiden käyttäminen ei aina johda toivottuun tulokseen.
Toista ääripäätä edustavat ne ihmiset, jotka soveltavat poliittista ajattelumallia kirkkoon. "Me vaadimme tasa-arvoa!" Jonka ihanteena vaikuttaisi olevan ihminen vailla todellista sukupuolta. Mutta onko se todellista tasa-arvoa, että hylkäämme sen tosiasian, että mies ja nainen ovat erilaisia? Kysymys ei ole siitä, että joku on toista parempi, vaan siitä, että juuri sukupuolinen erilaisuus tekee meistä sellaisia kuin olemme.
Keskusteluyhteys näiden kahden äärimmäisyyden välillä on käytännössä mahdoton. Itse asiassa hyvin normaalilla tavalla ajatteleva ihminen ei kykene kummankaan kanssa normaaliin keskusteluun, koska tällaiset ihmiset ovat näkemyksissään ja asenteissaan kaivautuneet niin syvälle omiin poteroihinsa, etteivät he pääse sieltä enää omin avuin edes ylös.
Internetissä olevat keskustelupalstat ovat äärimmäisten ihmisten temmellyskenttiä. Heidän ainut päämääränsä on saada muut ajattelemaan samalla tavoin kuin he itse. Jos muut eivät mukaudu heidän ajatuksiinsa, niin silloin he ovat rasisteja, sovinesteja, feministejä ja yleensäkin suvaitsemattomia ihmisiä. Näin he unohtavat sen, että itse asiassa jokaisella ihmisellä tulisi olla vapaus omaan mielipiteeseen ja siihen, että mitä valintoja he tähän liittyen tekevät.
Äärimmäiset ihmiset osaavat provosoida ja provosoitua. Melkein uskaltaisi sanoa, että he tuntevat sadistista mielihyvää aina silloin, kun saavat jonkun kiihtymään jostakin asiasta. Toinen piirre on heidän argumentointinsa. Se on usein äärimmäisen monimutkaista ja sekavaa, mutta saattaa maallikon silmissä olla hyvinkin vakuuttavaa. Se on kuitenkin pohjaton suo, johon ei kannata lähteä rämpimään. Uskallan tässä yhteydessä lainata Raamattua ja sanoa ohjeeksi: "Vältä typeriä väittelyitä".
Mutta palataanpa alkuun, eli muutokseen ja kehitykseen. Eikö kirkon pitäisi siis pystyä muuttumaan ja mukautumaan? Kyllä varmasti, mutta tietyissä rajoissa. Jotta voisin selittää asian hyvin yksinkertaisesti, niin otan hyvin maallisen esimerkin:
Sähköasentaja tekee työtään. Hänellä on tietyt työkalut, joilla hän omaa työtänsä tekee. Ajat muuttuvat ja työkalut parantuvat ja hän itsekin kehittyy työssään. Ellei näin tapahtuisi, niin hän ei voisi enää tehdä omaa työtään.
Me emme voi kuitenkaan vaatia, että sähköasentaja korjaisi vuotavan vesiputken. Hänellä ei ole siihen koulutusta (eikä varmaan myöskään motivaatiota) ja hänellä ei ainakaan ole siihen tarvittavia työkaluja. Kaikki ymmärtävät tämän, eikä kukaan vaadi, että sähköasentajan pitäisi muuttua putkimieheksi. Vesiputki korjataan sillä, että käännytään sen tahon puoleen, joka niitä asioita tekee.
Mielestäni sama pätee ortodoksiseen kirkkoonkin. Kirkolta ja sen työntekijöiltä ei voi vaatia asioita, jotka eivät sille kuulu. Jumala ei ole antanut sellaisia työkaluja meille, että voisimme esimerkiksi vihkiä samaa sukupuolta olevia. Jos näin tekisimme, niin emme pelkästään saattaisi aiheuttaa suunnatonta vahinkoa, vaan myös tekisimme itsestämme Jumalan. Jokainen ymmärtää edellä olleen vertauksen sähköasentajasta ja putkimiehestä ja heidän työkaluistaan. Miksi on niin mahdottoman vaikea ymmärtää, että sama koskee kirkkoakin?
