Nyt on ollut aika paljonkin tapetilla otsikot, joissa on kauhisteltu henkilöitä, jotka ovat onnistuneet toimimaan lääkäreinä ilman minkäänlaista tutkintoa. Hiljattain löytyi myös eläinlääkäri, jolla ei ollut vaadittavaa koulutusta. Lääkärin kohdalla homma todella tuntuu pelottavalta, mutta monissa muissahan ammateissa työtä monesti tekevät henkilöt, jotka ovat vailla "muodollista pätevyyttä".
On aivan oikein, että esimerkiksi kirkon piirissä vaaditaan asianmukaista tutkintoa, jotta pystyy hoitamaan vaikkapa kirkkoherran tai kanttorin toimea. Ulkoisesti papillisia tehtäviä pystytään varmasti hoitamaan kunnolla ilman sen pitämpää koulutusta, mutta luonnistuuko esimerkiksi uskonopin terve soveltaminen ja siulenhoitotyö tuosta vain?
Kärjistettynä voisi kysyä vanhaa sananlaskua soveltaen, että "voiko kauhalla ottaa, jos on lusikalla annettu?" Asialla on myös kääntöpuolensa, sillä onhan mahdollista, että ilman pätevää koulutusta saanut henkilö pystyy hoitamaan työnsä moitteettomasti ja sen sijaan koulutuksen saanut henkilö toimiikin huonosti.
Eräs mielipidekirjoitus (en valitettavasti muista, että missä) pohti lääkäreitä tässä asiassa. Siinä pohdittiin sitä, että ovatko vakuutuslääkärit aina potilaan puolella ja hoitavatko he työnsä moitteettomasti? Suuri vaarahan on siinä, että sairaskin potilas leimataan terveeksi, koska tämä on vakuutusfirman etujen mukaista. Onko itseoppinut ja työnsä ainakin päällisin puolin onnistuneesti hoitanut puoskari tässä suhteessa sen huonompi, jos hän kaikessa toimii potilaan etujen mukaisesti?
Entäs kirkon piirissä sitten? Tiedämme varsin hyvin sen, että meillä on monia pappeja ja kanttoreita, jotka ilman minkäänlaista muodollista pätevyyttä ovat hoitaneet seurakunnallisen perustyön. Hyvä niin, mutta pidetään edelleen huolta siitä, että toimia täytettäessä olisi henkilöllä se vaadittava teologinen tutkinto.
Mutta voiko olla tutkinnon suorittanutta ja kuitenkin työnsä surkeasti hoitavaa kirkon työntekijää olemassa? Vastaus: KYLLÄ VOI!
Valitettava tosiasia on se, että edelleen monet psyykkisistä ongelmista kärsivät ihmiset kuvittelevat kaikkien ongelmiensa ratkeavan sillä, että ryhdytään opiskelemaan teologiaa. Meillä ei ole pääsykokeissa psykologista testiä, jolloin periaatteessa opiskelemaan voi tulla minkälainen henkilö tahansa, jos hän vain pystyy lukemaan pääskoekirjat ja muutoinkin käyttäytymään siivosti haastattelussa. Ei ole sanottu, että piispakaan ryhtyy sen kummemmin henkilön taustoja selvittelemään ehdokasasettelussa, jolloin periaatteessa kirkon työhön voi päästä melkein kuka tahansa.
Pastoraalipsykologiaan erikoistunut tohtori Konstantinos Kenanidis on sanonut, että sielunhoitaja pystyy auttamaan ihmistä ainoastaan sille tasolle saakka, jossa hän itse on hengellisessä elämässään. Tämän vuoksi ei sokea todellakaan voi taluttaa toista sokeaa, kuten Kristus itse on sanonut.
Kuka meistä nyt olisi täyspäinen, mutta luulisi kirkossakin vallitsevan sen ajattelun, jossa panostettaisiin siihen, että kirkon työhön pyrkivien sahajauhot tarkistettaisiin psykologin avustuksella jo heti haastattelutilanteessa.
