Monen joulutervehdykseen liittyy sana rauha ja sitä kautta toivomus kiireettömyydestä. Vaikka Joulu on taas takanapäin, niin suotavaa olisi, että rauhallinen elämänmeno voisi silti jatkua.
Kiireettömyys on enemmän kuin tärkeä asia, sillä hyvin monen elämä on käytännössä pelkkää kiirettä. On kiire viedä lapset hoitoon ja yhtä lailla hakea heidät hoidosta. Työelämää leimaa monesti kiire, sillä sähköpostia satelee ja puhelimeen on vastattava lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Kännykkä on korvassa monella esimerkiksi silloin, kun ajellaan autolla tai hoidetaan ostoksia. Joku saattaa olla keskustelemassa ystäviensä kanssa ja kännykän soidessa, hän toteaa muille: ”Anteeksi, mutta minun on ihan pakko vastata tähän”.
Kaupassakin on monesti muuten kova kiire ja on hyvin turhauttavaa huomata, kun joku kassalla tipauttaa kolikoita lattialle. Kyllähän siinä taas tulee 10 sekuntia lisää jonotusaikaa, ennen kuin tuo onneton edellä oleva on nostanut rahansa ylös. Liikenteessäkin on kova kiire ja monet riskit ja onnettomuudet liittyvät kiirehtimiseen. Nurmeksen ainokaiset liikennevalotkin aiheuttavat varmasti hetkellisen verenpaineen nousun hyvin monelle autoilijalle.
Näitä päivittäiseen kiireellisyyteen liittyviä asioita voisi mainita paljon enemmänkin, mutta ehkä voisi kysyä, että mitä ihmettä me oikein teemme? Minne meillä on niin pakottava kiire? Ensin on kiire töihin ja sitten töissä on kiire. Kun töistä pääsee niin kiire kauppaan ja sitten kiire laittamaan ruokaa ja syömään kiireesti. Ja ensimmäinen kiireetön hetki koittaa, kun ihminen istahtaa illalla television ääreen. Loistava hetki rauhoittua, mutta samalla se kielii eräästä vakavasta epäkohdasta, joka on kiireellisen elämänmenon tuotosta. Toisen ihmisen persoonallinen kohtaaminen on muuttunut aina vain vähäisemmäksi. Erään tutkimuksen mukaan puolisot keskustelevat toistensa kanssa keskimäärin 15 minuuttia päivässä. Toisen tutkimuksen mukaan vanhempien ja lasten välinen todellinen persoonallinen kohtaaminen voi olla vielä tuota 15 minuuttiakin lyhyempi. Sen sijaan televisiota katsotaan lähes 2 tuntia päivässä. Kaikki ei voi olla kohdallaan, jos näihin lukuihin on uskominen.
Sama ongelma ulottuu myös lähipiiriin. Enää ei uskalleta poiketa kylässä, sillä kyläilemiseen tai toisten ihmisten kohtaamiseenkin ladataan aivan liian suuria odotuksia. Sana ”vierailu” on alkanut tarkoittaa juhla-ateriaa ja sivistynyttä seurustelua viinilasi kädessä. Kyllä sen jutustelun luulisi onnistuvan vaatimattomissakin puitteissa, ihan vain kahvimuki kourassa. Elämänmeno on muuttunut rajusti parissa vuosikymmenessä. On oikeastaan aika pelottavaa ajatella, että mihin me olemmekaan menossa...
