Tietyn kaavan mukaan toimiminen on tuttua ja turvallista. Joku voisi sanoa, että kysymyshän on tavasta, jota on hyvä noudattaa. Tällainen totutun kaavan mukaan toimiminen voi tapahtua kotona, työpaikalla tai oikeastaan ihan missä tahansa.
Käytännössä kysymys on siitä, että ihminen on oppinut toimimaan tietyllä tavalla ja tämä toiminta sujuu lähes rutiininomaisesti tätä samaa kaavaa noudattaen. Totutusta kaavasta poikkeaminen voi monesti pelottaa, koska seuraukset eivät ole niin ennalta arvattavissa. Suuri kynnys totutusta poikkeamiseen on myös se, että uuden asian omaksuminen kysyy vaivannäköä ja sen suorittamiseen voi kulua tavanomaista enemmän aikaa. Tällöin kysymys on pelon sijaan enemmänkin laiskuudesta.
Lapsen ja nuoren on aikuista helpompi muuttaa omia käsityksiä ja totuttuja toimintatapoja. Kuitenkin, joissain tilanteissa totusta poikkeaminen on enemmän kuin välttämätöntä. Jos ihmisellä ei olisi kykyä omaksua uusia asioita, niin käytännössä eläisimme edelleen kivikautisella tasolla.
Miksi tämä asia sitten askarruttaa minua?
Ehkä sisälläni elää pelko siitä, että jossain vaiheessa jämähdän omalle "kivikaudelleni", enkä kykene tai halua omaksua uusia asioita. Tällöin suustani kuuluvat sanat: "Meillä on totuttu tekemään asiat näin..."
Kirkon työssä vanhoihin toimintatapoihin jämähtäminen tapahtuu oikestaan tavanomaista helpommin. Asia nähdään ikään kuin oikeutetumpana, koska "eihän kirkossa tarvitse asioita muuttaa miksikään". Pyhyyden varjolla ratsastaen voimme hyvin omintunnoin juuttua vaikka minkälaiseen malliin. Kysymys voi olla esimerkiksi sellaisista asioista kuin ikonin tai tuolin paikasta kirkkosalissa tai sitten kirkkomusiikin tyylistä tai rukousten ääneen lukemisesta. Vaarallisen esimerkin meille tarjoavat myös maat, joissa liturginen kieli on jotain, mistä tavallinen kansa ei tajua paljoa yhtään mitään.
Kuitenkin, kirkon piirissäkin tulisi pystyä käyttämään järkeä ja omaksumaan sellaisia asioita, jotka palvelevat perimmäistä tarkoitusta paremmin. Monesti kysymys ei ole edes uusien asioiden luomisesta, vaan palaamisesta vanhempaan malliin, josta ollaan syystä tai toisesta aikojen saatossa vieraannuttu. Tästä on kysymys esimerkiksi joidenkin rukousten ääneen lukemisessa tai yksiäänisen kirkkolaulun käyttämisestä. Näissä yhteinen nimittäjä on se, että kirkossa tapahtuva rukous on aina yhteistä ja selkeää!
Toivon hartaasti, että en ikinä ryhdy ummistamaan silmiä asioilta, jotka ovat minulle hyödyksi ja jotka voivat käytännössä helpottaa elämää suunnattomasti. Asioita ei todallakaan tarvitse tehdä aina vaikeamman kautta, vaikka siihen olisi kuinka vuosien saatossa totuttu!
