KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

tiistai 19. toukokuuta 2009

Star Trekkiä

Jostain syystä avaruussarjat ovat aina viehättäneet. Pikkupoikana tuli katsottua sitä ainoata ja oikeata Galacticaa. Nyt kävin juuri katsomassa uusimman Star Trekin. Ja kyllä pitää sanoa, että se oli todella hyvä.
Hyvän elokuvan määre on se, että siitä jää jotain mieleen ja nyt kävi juuri niin.

Mikä avaruudessa on sitten niin kiinnostavaa. Kenties se, että se on niin rajaton. Meidän ymmärrys ei kertakaikkiaan riitä käsittämään sen laajuutta. Minussa varmaan elää sellainen pikkupoika, joka haluaisi ajella pitkin avaruutta omalla avaruusaluksella. Star Trekki nyt on paras keino saada tuota tuntumaa, tuosta "käymättömästä korpimaasta".

Ihmisen mielikuvitus on arvokas asia. Tällaiset hyvät sarjat ovat saaneet vauhtia juuri ihmisen hyvän mielikuvituksen ansiosta. Kannattaa käydä katsomassa...en sano tässä vaiheessa muuta.