Niinpä. Näyttää siltä, että kaupat voivat olla auki kohta sunnuntaisinkin ihan rehellisesti. Varmasti oletatte, että minulla näin pappina olisi vahvoja mielipiteitä asiasta. Nooh, jotain kyllä nousi mieleeni, joten kerronpa sen teillekin.
Se ei ole minulta millään lailla pois, vaikka kaupat olisivat ympäri vuorokauden auki. Saattaisin jopa käyttää hyödykseni moista mahdollisuutta. Mutta, mutta...
Pyhäpäivän pointti ei ole siinä, että silloin ei saa tehdä mitään, vaan siinä että ihmisellä on mahdollisuus levätä edes yhtenä päivänä viikossa. Oletan, että kauppojen aukeneminen sunnuntaina "vasta" klo 12 viittaisi siihen, että uskovaiset voivat sentään hyvin omintunnoin käydä kirkossa, murehtimatta, että ehtiikö joku muu ostamaan alennustuotteet sillä aikaa kun minä olen kirkossa.
Pidän kokonaisuuden kannalta kehitystä surullisena. Yhteiskuntamme on jo nyt hyvin suorituskeskeistä ja kiireellistä. Ihminen ei saa aikaa itselleen ja perheelleen. Ensin työelämä vaatii ihmistä suorittamaan tiettyjä asioita, jotta siitä saataisiin mahdollisimman suuri hyöty irti. Nyt sitten lisäksi vapaa-aikakin pitäisi käyttää niin, että markkinatalous saisi kaiken hyödyn irti ja ihmispoloinen hötkyy paikasta toiseen tajuamatta, että meidän psyykkeemme lähes huutaa sitä, että levähtäisimme hetken.
Meillä on luvuton määrä ihmisiä, jotka ovat palaneet työelämässä ja vapaa-ajassakin loppuun. Joku voisi kysyä, että, miksi vanhemmat sukupolvet eivät törmänneet tällaisiin haasteisiin. Miksi vanhempi sukupolvi jaksoi porskuttaa eteenpäin?
Uskaltaisin väittää, että vanhemmat sukupolvet eivät eläneet niin suorituskeskeisessä yhteiskunnassa, jossa olisi revitty yksittäisestä ihmisestä kaikki mahdollinen hyöty irti. Näille ihmisille annettiin aikaa itselleen ja perheelleen.
Kaikki hokevat yhteen ääneen sitä, että Jokelan ja Kauhajoen tragediat eivät saa enää toistua. Siitä huolimatta koko järjestelmä ajautuu hiljalleen yhä syvemmälle suorittamisen viidakkoon, jossa raha ratkaisee koko touhun. Yksittäistä ihmistä ei huomioida. Kaikki koulu- ja hoitolaitokset kootaan yhä suurempiin yksiköihin säästösyistä, jolloin yksittäinen ihminen jää yhä enemmän syrjään. Ja kukaanko ei mieti sitä, että mitäköhän tästä kaikesta seuraa?
Minä väitän, että taas on otettu yksi askel kohti sitä, jossa raha käy ylitse ihmisarvon. Joku voisi sanoa, että tässähän torjutaan lamaa ja tässä se pappi vain horisee periaateellisista syistä. Minä kuitenkin väitän, että edes yksi päivä viikossa ilman suorittamista voisi auttaa meitä henkisesti todella paljon. Mutta kuuleeko kukaan?
Kuinka paljon tuhoisampaa on henkinen lama verrattuna taloudelliseen lamaan? Minä vaan kysyn....
