Hyvin monesti ongelmia lähimmäistemme kanssa aiheuttaa se, että jollakin toisella näyttäisi olevan jotain enemmän kuin minulla itselläni. Kiukuttelu, välirikot, konfliktit ja suoranaiset sodat. Kaikki nämä ongelmat johtuvat useimmiten siitä, että jollakin toisella näyttäisi olevan (tai olisi edes mahdollisuus saada) jotain enemmän kuin itsellä on. Juuri noissa tilanteissa meiltä tahtoo unohtua, että kristillinen asenne kannustaisi meitä olemaan kiintymättä sellaiseen, mikä ei ole meidän omaamme.
Mutta mikä on meidän omaamme? Eikö meillä ole aika paljon sellaista minkä olemme tässä maailmassa oikeutetusti ansainneet ja se kuuluu meille?
Jos me ajattelemme kaiken kuuluvan meille itsellemme, niin se tulee vaikuttamaan meidän koko elämänasenteeseemme. Joku viisas on sanonut, että me viemme tästä ajallisesta elämästä tasan tarkkaan saman verran omaisuutta mukanamme mitä olemme tänne syntyessämme tuoneet. Eli pelastuksen mahdollisuutta ei mitata tavaroiden määrässä. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö aineellisilla asioilla olisi merkitystä. Kysymys onkin siitä, että mitä me niillä teemme ja miten olemme niihin kiintyneet.
Evankeliumi ja monet kirkon pyhät ovat muistuttaneet, että periaatteessa kaikki on meille annettu ainoastaan lainaan. Meille on uskottu talentteja, jotka meidän tulisi käyttää oikealla tavalla. Me olemme yhtä lailla palvelijoita, joille on uskottu taloudenhoito. Kummassakin tapauksessa tulee se hetki, jolloin isäntä saapuu ja pistää jokaisen vastuuseen siitä, että miten tuo tehtävä on onnistuttu hoitamaan. Mikään ei tässä maailmassa ole meidän ikiomaamme, vaan kaikki kuuluu lopulta Jumalalle.
Jos siis kykenisimme suhtautumaan esimerkiksi omaisuuteen sillä tavoin, että se on vain hetkellisesti annettu meidän vastuulle, niin emme kiintyisi siihen väärällä tavalla. Ja jos pystyisimme ajattelemaan koko elämäämme ikään kuin se on annettu meille vain lainaan, niin silloin osaisimme olla aivan eri tavalla kiitollisia jokaisesta elämämme päivästä, mutta pystyisimme myös suhtautumaan kuolemaan ja iankaikkisuuteen terveemmällä tavalla.
Meille on päivänselvää se, että kirjastosta lainatut kirjat pitää palauttaa ja vieläpä moitteettomassa kunnossa. Tiedämme sen, että vuokra-asunto ei ole meidän omamme, tai että ystävältä lainattu auto pitää palauttaa heti käytön jälkeen. Miksi emme osaisi suhtautua muihinkin asioihin yhtä järkevällä asenteella? Aineelliset asiat eivät ole meidän, mutta meidän tulisi käyttää niitä vastuullisesti. Koko luomakunta on meidän ihmisten käyttöön annettu, mutta meidän ei tule sitä väärällä tavalla turmella. Aivan kuten on oman elämämme. Tuo ajatus kiteytyy erääseen hautakiveen kirjoitettuihin sanoihin: “Kiitos lainasta.”
