Kriparin päätösliturgiassa (opetuspuhe parin vuoden takaa)

Päivän evankeliumissa Kristus antaa meille selkeän ohjeen suhteestamme toisiin ihmisiin. Hän sanoo: ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.” (Matt. 7:1) Meidän suhtautumisemme toisiin ihmisiin ratkaisee sen, että miten Jumala suhtautuu meihin.

Miten voimme pyytää Jumalalta armahtavaisuutta, jos me emme armahda lähimmäisiämme? Tai odotammeko Jumalan antavan meille kaikkea yllin kyllin, jos samanaikaisesti me kieltäydymme antamasta mitään lähimmäisillemme. Kristushan jatkaa: ”Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan.” (Matt. 7:2)

Tämä edellä luettu Kristuksen opetus ja monet muut asiat on pyritty käymään läpi viimeisten päivien aikana kristinoppileirillä. Vajaa kymmenen päivää on lopulta hyvin lyhyt aika siihen, että siinä pitäisi oppia monia kristillisyyden perusasioita. Lopulta, kysymys ei olekaan asioiden ulkoa opettelemisesta.

Mikä sitten on kristinoppileirin perimmäinen tarkoitus? Sehän ei ole pakollinen, eikä sen suorittaminen anna ulkoisesti mitään uusia oikeuksia. Jokainen, joka on kastettu ja mirhallavoideltu on jo täysivaltainen seurakunnan jäsen. Hän voi toimia kummina ja täysi-ikäisenä avioitua kirkossa.

Ehkä pitäisi pohtia ensin sitä, että millainen ihminen on kristitty? Jos palaamme aivan alkuun, eli kasteeseen, niin huomaamme, että kasteen yhteydessä ihminen antaa tiettyjä lupauksia. Lapsikasteessa kummi vastaa kastettavan puolesta siihen, että tämä luopuu kiusaajasta, on Kristuksen puolella ja uskoo Häneen.

Nämä edellä mainitut ovat suuria ja tärkeitä lupauksia, joita on punnittu myös kristinoppileirillä. Itse asiassa kummin velvollisuus päättyy osittain tähän hetkeen, jolloin nuori itse pystyy vastaamaan näihin kysymyksiin.

Olenko luopunut kiusaajasta?

Kristinoppileirin tarkoituksena on ensinnäkin osoittaa se, että miten paha vaikuttaa tässä maailmassa ja mitä on synti. Leiriin kuluu olennaisena osana katumuksen sakramentti, jossa jokainen tarkastelee omia tekojaan ja löytää samalla omasta elämästä asioita, jotka ovat väärin.

Suuri harhaoppi on se, että me pitäisimme itseämme synnittöminä, sillä ainoastaan Kristus yksin on synnitön. Voimme pitää syntejämme usein mitättöminä, mutta ajan mittaan niistä voi muotoutua todellinen elämäntapa, joka ei välttämättä kanna kovinkaan hyvää hedelmää. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi toisesta ihmisestä pahaa ajatteleminen, valehtelu tai ulkoiset asiat, kuten tietokone ja televisio, jotka liiallisesti käytettynä sitovat meidät pois todellisesta elämästä ja ihmisistä.

Monet asiat eivät siis itsessään ole pahoja. Meidän tulee vain huomata se, että mikä on kohtuullista ja mikä taas liikaa, jolloin se on turhaa ja jopa haitallista.

Oletko Kristuksen puolella?

Kristinoppileirillä on käsitelty myös sitä, että mitä merkitsee se, että ihminen on ”Kristuksen puolella”. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että millaiseksi ihminen kehittyy, kun hän noudattaa Kristuksen opetusta. Kastekäskyssä Kristus on kehottanut meitä välittämään Hänen omakohtaista opetusta eteenpäin tuleville sukupolville. Tämä on yksi syy miksi näitä leirejä järjestetään; toteutetaan tuota Kristuksen kastekäskyä.

Evankeliumi on se, joka välittää meille tuon Kristuksen opetuksen. Sen lopullisena tarkoituksena ei ole antaa meille kirjaviisautta tai hienoja vertauksia. Kristus haluaa tehdä meistä hyviä ihmisiä ja tätä tehtävää Kirkko toteuttaa.

On jossain mielessä surullista, että tänä päivänä Kirkkoa pidetään jotenkin jälkeenjääneenä, joka ei kuulu enää tähän päivään. Miten sanoma lähimmäisen rakastamisesta voi vanhentua? Löydämmekö Evankeliumista jotain, mikä niin suuresti sotii omia käsityksiämme vastaan? Lähimmäistä tulisi rakastaa samalla tavoin tänään, kuin Kristuksen aikana.

Uskotko Häneen?

Viimeinen kysymys koskee uskoa. Kuinka moni voi sanoa, että omaa tuon lapsen uskon, jossa uskomme on niin vahvalla kalliolla, että emme epäile mitään? Lapsen uskossa Jumalan olemassaolo ja huolenpito on yhtä itsestään selvää kuin se, että päivällä on valoisaa ja yöllä on hämärää tai pimeää.

15-vuotiaana mieleen herää kuitenkin epäilyksiä. Nuori yrittää yhä enemmän ja enemmän järjellä selittää uskonasioita. Tässä ei itsessään ole mitään ihmeellistä. Järki ei näet ole lopulta uskon vastakohta.

Uskonasioiden punnitseminen on ennemmin terveen ihmisen merkki. Uskossa tulee siis edelleen käyttää järkeä ja huomata, että ihminen kasvaa hitaasti, mutta varmasti omassa uskossaan, jos hän haluaa näin tehdä.

Kristinoppileirin tarkoitus on siis osoittaa, että omien virheiden tunnistaminen, Kristuksen seuraaminen ja Häneen uskominen eivät ole lopulta niin outoja asioita. Niiden tarkoituksena on tehdä meistä hyviä ja elämänmyönteisiä ihmisiä. Sellaisia ihmisiä, jotka osaavat erottaa hyvän ja pahan. Ihmisiä, jotka osaavat osoittaa rakkautta ja huolenpitoa muita kohtaan. Ihmisiä, jotka ovat niin hengellisesti kuin henkisesti tasapainoisempia. Nämä ovat suuria ihanteita joihin jokaisen kristityn tulisi pyrkiä päivittäin.

Kunnia olkoon Sinulle Kristus Jumala, kunnia Sinulle!

Leirinohjaajat - kirkkokunnan toivo

Olen kirjoittanut paljon kristinoppileiristä, mutta ohjaajat ovat jääneet tässä kaikessa vähemmälle huomiolle. Voisi äkkiseltään ajatella, että leirinohjaajana oleminen on nuorelle kesätyötä siinä missä ruohonleikkuu tai myyjänä toimiminen. Kristinoppileiri on luonteeltaan kuitenkin kutsumustyötä. Keskeinen osa leiriä ovat jumalanpalvelukset ja muut hengelliset asiat. Ilman rakkautta kirkkoa kohtaan työ muuttuu hyvin pinnalliseksi ja heijastuu kaikkeen.

Vaikka raha on tärkeä asia kaikissa kesätöissä, niin leirinohjaajalta vaaditaan tuota rakkautta kirkkoa lähimmäisiä kohtaan. Ohjaaja on esikuva ja esimerkki nuorelle niin monessa asiassa. Vastentahtoisesti kirkkoon suhtautuva ohjaaja on hyödytön ohjaaja, oli hän kuinka pätevä muutoin.

Jos kristinoppileirin alkupäivinä leiriläisiltä kysyttäisiin, että kuinka moni haluaisi ohjaajaksi, niin tuskinpa monikaan vastaisi myöntävästi. Leirin toiseksi viimeisenä päivänä esitin tämän kysymyksen ja lähes puolet leiriläisistä ilmaisi olevansa kiinnostunut leirinohjaajan työstä. Voi siis sanoa, että leiri on onnistunut kaikin puolin hyvin, koska nuoret kokivat asian niin myönteisenä.

Eivät läheskään kaikki nuoret lähde lopulta mukaan toimintaan, mutta aina löytyy niitä joilla on palava halu toimia useitakin vuosia ohjaajana leireillä. Työ ei ole suinkaan vähäpätöinen, koska ohjaajat ovat aina esimerkkejä. Huonosti toteutunut kristinoppileiri on suoranaista myrkkyä kirkon mission kannalta. Jos nuori kokee leirin ja siellä työskentelevät ihmiset kielteisesti, niin pahimmassa tapauksessa hän eroaa kirkosta heti kun se vain on mahdollista.

Ohjaaja on esikuva. Elämänmyönteisyys, huumorintaju, sosiaalisuus, avoimuus ja tietenkin usko ovat tärkeitä piirteitä ohjaajassa. Luonteeltaan hieman hiljainenkin ihminen voi olla hyvä ohjaaja. Äänekkyys ja puheliaisuus eivät ole välttämättömyys siinä työssä. Ohjaajan täytyy olla aito. Lapsilla ja nuorilla on harvinaisen hyvä kyky aistia teeskentely ja hurskastelu. Uskoa, rakkautta ja välittämästä ei voi esittää tai näytellä. Nämä piirteet täytyy olla olemassa.

Haluan omalta osaltani osoittaa kiitoksen kaikille niille, jotka jaksavat vuodesta toiseen tehdä tätä arvokasta työtä. Heidän työnsä panos vaikuttaa nuorien elämään monesti vuosien päähän, jopa läpi koko heidän elämänsä. Olen aivan varma siitä, että ilman hyviä ohjaajia kirkkomme jäsenluku olisi tälläkin hetkellä paljon pienempi.

Ohjaajana oleminen on siis todella tärkeää. Lisäksi monen ihmisen tie seurakunnan työntekijäksi on saanut alkusysäyksen juuri kristinoppileirillä ja myöhemmin ohjaajan tehtävissä. Ohjaajia voisi kutsua todellakin myös kirkkokuntamme toivoksi.

Kristinoppileiri - Tutustumismatka ortodoksisuuteen

Monet nuoret ovat kristinoppileirin alussa esittäneet sen kysymyksen, että miksi täällä pitää olla?
Olen vastannut siihen kysymykseen sillä tavoin, että kriparin merkitys selviää leirin aikana. On turha edes yrittää heti leirin alussa vastata tuohon kysymykseen.

Kristinoppileiri on ennenkaikkea kohtaamista. Se on uusien ihmisten kohtaamista ja uusien ystävien löytämistä. Minä en ole yksin, vaan olen ihminen ja ortodoksi monen muun joukossa. Tästä huolimatta olen ainutlaatuinen ihminen.

Kristinoppileiri on myös Jumalan kohtaamista. Nuori ihminen on siinä elämänvaiheessa, että uskonasiat epäilyttävät, mutta ne myös kiinnostavat. Miten ihminen voi oppia ymmärtämään tätä kaikkea, jollei hänelle edes kerran elämässä tarjota kymmentä päivää, jolloin hän voi osallistua päivittäin jumalanpalveluksiin.

Jumalanpalvelukset ja hengelliset asiat eivät ole rasitteita tai taakkoja, vaikka julkisuudessa uskontoa pyritäänkin monessa suhteessa parjaamaan. Ketään ei kuitenkaan pakoteta pysymään kirkon jäsenenä. Meillä on vapaa tahto ja vapaus lähteä yhteisöstä, jota emme koe omaksemme. Mutta kuinka turhia ovatkaan ne kirkosta eroamiset, joissa ihminen ei ole todellisuudessa tiennyt, että mistä hän on edes eronnut?

Kristinoppileiri on tutustumismatkaa. Sillä on kuitenkin tavoitteita. Ensimmäinen tavoite on se, että nuori oppii ymmärtämään rakkauden merkityksen. Me kohtaamme jatkuvasti ihmisiä ja jokainen kohtaaminen jättää jäljen. Suurin synti tapahtuu silloin, jos me olemme välinpitämättömiä emmekä näe lähimmäisiämme. Tässä maailmassa on ihan tarpeeksi itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä. Jos pystymme edes yhden asian opettamaan tämän tutkimusmatkan aikana, niin olkoon se silloin välittämisen ja rakastamisen opetus. Niillä pääsee elämän tiellä hyvin pitkälle.

Taas ajatuksia kriparista osa 2

Kenties kristinoppileirin tulisi vastata ainakin yhteen kysymykseen, joka pomppaa nuoren ihmisen mieleen ennemmin tai myöhemmin, eli: "Miksi minun pitäisi kuulua ortodoksiseen kirkkoon?"

Kysymys on äärettömän hyvä ja tärkeä, sillä ainakin vapaa-ajattelijat ovat yrittäneet keksiä roppakaupalla syitä siihen, että miksi ihmisen ei kannata kuulua kirkkoon. Oikeastaan pitää ihmetellä sitä, että miksi kirkossamme ei osata mainostaa niitä myönteisiä asioita, joita meillä ilmiselvästi on olemassa hyvin paljon.

Kirkon jäsenyydestä saatava hyöty ei tule silloin kunnolla esille, jos ihminen istuu ainoastaan neljän seinän sisällä. Ehkä koskettavin esimerkki kirkon hyvästä tarjonnasta on nimenomaan katumuksen sakramentti (tai mukavammin sanottuna "mielenmuutoksen mysteerio"). Kuinka moni on lopulta oivaltanut, että se on tarkoitettu meille hyväksi avuksi ja uudeksi mahdollisuudeksi.

Katumushan ei ole kuulustelu, jossa pitäisi luetella roppakaupalla pahoja asioita. Ja kuinka paljon lopulta 15-vuotiaalta tällaista voi vaatia? Ehkä tärkeintä on huomata, että teemme käytännössä joka päivä jotain joka vie meitä pois Jumalasta tai lähimmäisistämme, jonka voisimme tehdä sittenkin toisella tavoin.

Jos kristinoppileirin päätarkoitus on tuoda ortodoksisuuden syvin olemus ja rikkaus hyvällä tavalla esille, niin silloin saisimme unohtaa sen byrokraattisen mentaliteetin, jossa tiettyjä asioita on pakko suorittaa ainoastaan suorittamisen vuoksi.

Valitettavasti byrokratia ja suorituskeskeisyys on pesiytynyt syvälle myös meidän rakkaaseen kirkkokuntaamme. Monissa seurakunnissa viraston ylläpitämistä hoidetaan suuremmalla hartaudella kuin jumalanpalveluksia, mikä on mielestäni lähes irvokkuudeen huippu.

Ainakin leireillä voisimme unohtaa tämän typerän suorittamisen ja keskittyä oleellisiin asioihin, kuten jumalanpalveluksiin, yhdessäoloon ja muihin iloisiin asioihin, unohtamatta kaunista ympäröivää luontoa. Niissä kuitenkin heijastuu parhaimmalla tavalla kaikki se, mikä liittyy omaan uskoomme. Se on elämää!!!

Taas ajatuksia kriparista osa 1

Olen täällä taas jokseenkin pitkän tauon jälkeen. Reilu viikko meni taas leirillä ja sitä ennen olen ollut puhtaasti saamaton tämän blogini kanssa.

Mutta aiheena jälleen kerran kristinoppileiri, elikkä kripari kirvoitti mieleeni taas muutamia ajatuksia. Ehkä suurin kysymys on se, että MIKÄ ON KRIPARIN TODELLINEN TARKOITUS?

Liian helposti homma karkaa siihen, että me luomme hirmun tiukat puitteet sille, että mitä kaikkia asioita pitää ehtiä käsitellä leirin aikana. Opetuksen kannalta oleellisia asioita ovat tietysti sakramentit, Raamattu, etiikka, ortodoksinen ihmiskäsitys, parisuhdejutut jne.

Leirin lukujärjestyksestäkin tehdään monesti sellainen, että sitä pitää orjallisesti noudattaa, vaikka sen hetkinen tilanne vaatisi jotain aivan muuta.

Olen iloinen siitä, että viime kripari toteutui hieman toisella tavalla. Oppituntien suhteen ei otettu suurtakaan stressiä ja lukujärjestystäkin kyettiin soveltamaan juostavasti aina tilanteen mukaan. Itse asiassa oppituntien aiheetkin päätettiin vasta edellisenä päivänä.

Ehkä edellä mainitut asiat kuulostavat siltä, että leiriä on ajattu läpi "hällä väliä" - periaattella. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Palataanpa näet oleellisimman kysymyksen ääreen, jonka jo mainitsin.

Mikä on kristinoppileirin todellinen tarkoitus?
Onko se sitä, että reilussa viikossa pitäisi opettaa tiettyjä asioita, joista suurin osa olisi pitänyt oppia jo uskontotunnilla? Haluammeko todella antaa nuorelle ortodoksisuudesta sellaisen kuvan, että ortodoksisuus on suhteellisen lyhyessä ajassa ulkoa opeteltuja asioita?

Vaikka kristinoppileiristä on olemassa ihan viralliset sisältöohjeetkin, niin uskallan väittää, että leirin tarkoitus on hyvin yksinkertainen: NUOREN IHMISEN MOTIVOIMINEN!

Tuleeko nuoresta hyvä ortodoksi, jos hän osaa uskontunnustuksen tai 10 käskyä ulkoa? Tuleeko hänestä hyvä ortodoksi jos hän osaa kaikkien liturgisten esineiden ja papinpukujen oudot nimet ulkoa?

Edellä mainitut asiat ovat ihan kivaa lisätietoa, mutta eivät välttämättömiä asioita. Itse asiassa viime leirillä ainakin esineiden nimet yms. sivuutettiin ihan kokonaan. Jos aikaa olisi ollut enemmän, niin niihinkin asioihin olisi varmaan tartuttu. Nyt keskityttiinh vain oleelliseen...

(jatkuu)