Jälleen kerran olemme päässeet kirkkovuodessa tähän hetkeen, jossa meitä nostatetaan lähemmäksi Jumalaa ja lähimmäisiämme. Todellakin. Paasto ei ole laskeutumista, vaan se on pikemminkin nousemista. Ja jos pystymme paastoamaan hyvällä tavalla, niin se nostaa meitä yhä korkeammalle ja korkeammalle.
Ensimmäinen hyvä lähtökohta oikealle paaston tielle on meidän oma asenteemme. Kysymys kuuluu, että “joudummeko” paastoamaan, vai “saammeko” paastota?
- Jos paastosta tulee pakko tai suoritus jonka joudumme tekemään tiettynä kirkkovuoden aikana, niin mitä se silloin antaa meille? Oikeastaan se ei anna paljoa mitään. Siitä tulee muodollisuus, mikä ei kasvata meitä millään tavoin. Hengellisen parantumisen lähde muuttuu turhautumisen lähteeksi.
Mutta jos sen sijaan näemme paaston sellaisena asian joka hyödyttää meitä monin tavoin ja joka auttaa meitä laittamaan elämässä olevat asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen, niin silloinhan me ilolla ja riemulla otamme sen vastaan. Silloin me todellakin SAAMME paastoa ja silloin siitä on meille paljon apua.
Kristus varoitti rukouksen, paaston ja almujen antamisen kohdalla siitä, että siitä ei saa tulla ulkokultaista suoritusta. Sen välttämiseksi olisi näitä parempi tehdä salassa. (kts. Matt. 6:1-16)
Mutta mitä on ulkokultaisuus? - Siinä ihminen ei ole todella oma itsensä, vaan hän tekee roolisuoritusta, eli käytännössä näyttelee. Tuon näyttelemisen tarkoituksena on antaa omasta itsestään tietynlainen vaikutelma muille ihmisille. Sellaisesta toiminnasta ei voi olla todellista hyötyä ihmisen sielulle. Jos ihminen esimerkiksi ulkokultaisuuden periaatteella antaa rahaa hyväntekeväisyyteen, niin hän kylläkin auttaa tarpeessa olevia ihmisiä, mutta oman sielun pelastuminen ei sen toimesta mene yhtään sen parempaan suuntaan. Jos ihminen paastoaa ulkokultaisuuden periaatteella, niin hän saattaa ruumiillisesti tietyssä suhteessa tervehtyä ja esimerkiksi laihtua, mutta sielultaan hän ei muutu paremmaksi.
Tätä ulkokultaisuuden välttämistä ei saa kuitenkaan kääntää sellaiseksi, että peitämme tarpeettomasti hyvät ja esimerkilliset tekomme. Juuri nyt elämme sellaista aikaa, jossa kristillisyyttä vähätellään ja jopati hävetään. Kuinka helppoa onkaan poimia Kristuksen opetuksesta se kohta, että näitä asioita on parempi tehdä salassa. Ei Kristus kuitenkaan sitä niin tarkoittanut.
Nimenomaan tällaisena aikana meidän tulisi mennä vastavirtaan ja osoittaa se, että olemme kristittyjä ja toimimme myös sen mukaisesti. Meidän ei tule lokeroida elämässä asioita sellaiseksi, että yhtenä päivänä olemme kristittyjä ja toisena päivänä taas maallistuneita (maallisten ihanteiden mukaan eläviä) ihmisiä. Sellainen kaksoiselämä on mahdotonta. Jos olemme koko ajan sitä mitä olemme, niin silloin pystymme tuomaan myöskin luontevalla tavalla esille oman kristillisyytemme. Jos olemme aitoja ja elämme vilpittömästi uskonmukaista elämää, niin silloin emme voi myöskään syyllistyä niin helposti tuohon Kristuksen varoittamaan ulkokultaisuuteen.
Miten sitten paastoamme?
Paastossa on hyvä muistaa se, että se ei ole pelkästään ruokapaastoa, vaikka se onkin hyvä lähtökohta kaikelle. Meillä tulisi olla kykyä muuttaa ulkoisia ja ruumiillisia tapojamme, jotta pystyisimme siitä siirtymään enemmän aineettomiin hengellisiin hyveisiin. Miten me kuvittelemme pystyvämme pidättäytymään esimerkiksi pahoista ajatuksista, jos meillä ei ole kykyä pidättäytyä tietynlaisesta ruokavaliosta? Ruokapaasto tukee meidän hengellistä paastoa. Sitä voidaan pitää paastoamisen ensiaskeleena.
Paaston liittyy läheisesti myös toisen ihmisen huomioiminen ja omassa rukouselämässä kunnostautuminen. Monesti kuulee kysyttävän, että ”miten kasvissyöjä voi paastota?”
– Hän voi paastota nimenomaan sillä, että hän tekee esimerkiksi enemmän hyväntekeväisyyttä, jota meidän kaikkien tulisi tietenkin tehdä mahdollisuuksiemme mukaan. Samalla tavoin meidän kaikkien tulisi kunnostautua myös rukouselämässä.
Meille on annettu paastoamiseen liittyen tietyt ohjesäännöt. Paasto on kuitenkin myös hyvin henkilökohtainen asia, jossa jokainen paastoaa omien kykyjen ja edellytystensä mukaan. Tässä kaikessa voi pyytää neuvoa omalta rippi-isältä tai seurakunnan papilta.
Paastosta voidaan poiketa suuntaan jos toiseen tarvittaessa. Tähän ei kannata kuitenkaan ryhtyä omavaltaisesti. Neuvoa ja apua voi siis koska tahansa pyytää. Tällöin emme tarpeettomasti vaaranna omaa terveyttä liian ankaralla paastolla, emmekä toisaalta laske rimaa liian alas puhtaasta laiskuudesta.
Älkäämme ottako tätä paastoa vastaan rasitteena tai ylimääräisenä asiana jota taas on pakko noudattaa. Ottakaamme se vastaan uutena mahdollisuutena, joka johdattaa meitä kohti Jumalaa ja lähimmäisiämme. Me emme nyt joudu paastoamaan, vaan me SAAMME paastota.
