KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Sallikaa lasten tulla luokseni (opetuspuhe)

Arkipäivien evankeliumiluvut jäävät valitettavasti hyvin vähälle käytölle kirkossamme. Nämä luvut eivät kuitenkaan lopulta ole vähemmän tärkeitä, joten laitan tähän seuraavaksi opetuspuheen liittyen nimenomaan arkipäivän lukukappaleeseen, jossa kerrotaan kuinka Jeesus vastaanottaa lapset luokseen.

Lasten pääsiäinen Juuassa. Kuva: Kalervo Konttinen


 
-->
Juuri luettu evankeliumi kertoo meille siitä, kuinka Jeesus ottaa vastaan lapsia siunatakseen heitä, vaikka opetuslapset aluksi yrittivätkin estää tämän. Kuitenkin Kristus sanoo, että meidän tulisi olla lasten kaltaisia, jotta me pääsisimme Jumalan valtakuntaan.



Heti alkuun meistä varmasti saattaa tuntua siltä, että opetuslapset toimivat tuossa tilanteessa hyvin julmalla tavalla. Miksi he yrittivät estää ihmisiä tuomasta lapsiaan Kristuksen luokse?



Mutta tuossa tilanteessa opetuslapsilla ei varmasti ollut mitään lapsia vastaan, vaan kenties he vilpittömästi halusivat että heidän opettajallaan olisi mahdollisuus hetken hengähdykseen. Kyse oli siis opetuslasten kohdalla enemmänkin ylisuojelusta kuin lapsivihasta.



Mehän tiedämme evankeliumista sen, että Jeesuksen ympärillä oli lähes tauotta suuri joukko ihmisiä, jotka halusivat siunauksen ja parannuksen sairauksiinsa. Yhtä lailla vanhemmat ja erityisesti äidit halusivat siunauksen lapsilleen.



Mutta Kristus antoi aikaansa kaikille ihmisille ja tässä tapauksessa erityisesti lapsille. Lisäksi hän opetti, että lapset ovat juuri niitä joista meidän kaikkien ihmisten tulisi nimenomaan ottaa mallia.



Tämä samainen tilanne on varmasti toistunut useaan otteeseen myös meidän aikanamme. Lapset koetaan monesti häiritsevänä tekijänä, jotka sitten pyritään vaientamaan tai jättämään taka-alalle. Tutut toteamukset: ”Lasten täytyy olla hiljaa kun aikuiset puhuvat” tai ”Lapset syövät sitten eri pöydässä” ovat edelleen aika tavanomaisia. Tietysti tällaisen toiminnan taustalla on se ajatus, että lasten puheet ja käytös häiritsevät aikuisia jotka haluavat tehdä ja keskustella aikuisten asioita.



Vaikka tämän edellä mainitun voi nähdä jossain valossa oikeutettuna, niin kirkossa lapsia ei saa täydellisesti vaientaa tai työntää taka-alalle. Jos lapsi kokee että hän ei saa olla oma itsensä jumalanpalveluksissa, niin millä mielellä hän lopulta suhtautuu koko kirkkoon? Tuleeko siitä paikka minne on ikävä mennä?



On tietenkin selvää, että vaikka lapset saavat olla lapsia kirkossa, niin räikeää käyttäytymistä tai vaaratilanteita ei tarvitse olla. Palavat tuohukset ja kiikkerät lampukanjalat voivat luoda monenlaisia vaaratilanteita lapselle itselleen tai muille. Vahinkoja sattuu näiden esineiden kanssa myös aikuisille.



Mutta lapset ovat kuitenkin niitä jotka ovat erityisen tervetulleita kirkkoon ja he myös ensimmäisten joukossa osallistuvat Ehtoollisen sakramenttiin, noudattaen näin Kristuksen kehotusta jossa lasten täytyy saada tulla Hänen luokseen, sillä heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta.



Mitä Kristus sitten tarkoittaa tällä?

Lasten yksinkertaisuus, luottavaisuus, vilpittömyys ja kyky anteeksiantoon ovat esimerkiksi sellaisia asioita, jotka näyttävät monesti haihtuvan meiltä ihmisiltä juuri iän myötä. Voisiko sanoa, että ihmisessä oleva Jumalan kuva alkaa tässä langenneessa maailmassa hopean tavoin tummumaan.



- Lapsen yksinkertaisuus ei tarkoita vähä-älyisyyttä, vaan sitä, että ihminen ei jatkuvasti suhtaudu kaikkeen epäilevällä järkeilyllä, joka kyseenalaistaa kaiken sellaisen mitä ei voi käsin koskettaa tai tieteellisesti todistaa.



- Lapsi on luottavainen ja käytännössä kaikissa asioissa hän epäröimättä seuraa vanhempiansa. Meillä ihmisillä tulisi olla samanlainen ennakkoluuloton suhde Jumalaan. Meillä toistuu lähes kaikissa jumalanpalveluksissa rukouksen kohta, jossa me sanomme: --antakaamme itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme, Kristuksen, Jumalan haltuun.” Miten me voimme antaa Pyhän Hengen auttaa ja toimia meissä jos me emme luota Häneen.



- Lapsi on vilpitön. Tunnettu sanonta ”totuus tulee lapsen suusta” pitää osuvasti paikkansa. Lapsi ei suunsa avatessaan useinkaan mieti että mitä muut ihmiset nyt ajattelevat, vaan sanoo suoraan sanottavansa. Mitä tapahtuisi jos me aikuiset olisimme yhtä suoranaisia? Varmasti tapahtuisi paljon välirikkoja ja muuta ikävää, mutta ongelman ydin ei ole siinä että me sanomme totuuden, vaan siinä, että meidän päässä liikkuu ikäviä ja pahoja asioita. Jos me pystymme puhdistamaan mielemme ja tunteemme, niin silloin me voisimme myöskin olla lapsen kaltaisia tässä asiassa.



Ehkä eräs vaikuttavimmista lapsen piirteistä on se, että lapset eivät ole pitkävihaisia. Tämän lisäksi lapsilla on kyky pyytää ja antaa anteeksi. Heillä on siis olemassa luontainen nöyryys joka mahdollistaa tämän. Aikuisillehan on monesti kehittynyt sellainen ylpeys, että se ei kerta kaikkiaan mahdollista sitä, että joltakulta pitäisi pyytää anteeksi tai jollekin pitäisi antaa anteeksi. Lapsilla tätä ongelmaa ei ole.



Ei siis ihme, että Kristus ottaa lapsen esimerkiksi siinä, että millainen ihminen on otollinen taivasten valtakuntaan. Kyse ei ole siis lapsellisuudesta tai tietämättömyydestä, vaan hyveistä, jotka näkyvät näissä pienissä ihmisissä. Lapsissa, joiden jumalallista kirkkautta tämä langennut maailma ei ole vielä haalistanut.