KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Suuren yleisön toiveesta huolimatta...

Olen tässä hieman tutkaillut blogini tilastoja. Opetuspuheet ja hartauskirjoitukset eivät ole komeilleet luetumpien listalla. Joku joskus sanoi minulle ihan suoraan, että hän jättää suosiolla väliin nuo blogissani olevat opetuspuheet. Niinpä niin. Onko se saarnojen lukeminen nyt niin mieluisaa puuhaa?

Kaikesta huolimatta aion julkaista näitä opetuspuheita ja hartauskirjoituksia blogissani vastaisuudessakin. Ihan jo siitäkin syystä, etten ryhdy kirjoittelemaan pelkästään sellaista, joka olisi kaikkien mieleen. Meillähän on paha tapa muokata ulosantia sen mukaiseksi, että se kohauttaa mahdollisimman monia ja olisi samalla mahdollisimman monen ihmisen mieleen. Kyllähän sellaiset jutut näkyvät heti piikkinä tilastoissa.

Mutta mitä siitä sitten seuraa jos kaikki jutut mukaillaan yleisön toiveiden mukaan? Siitä taitaa olla aika montakin surullista esimerkkiä. Minun pääasiallista työtä on pitää opetuspuheita ja kirjoittaa hartauskirjoituksia...ja joskus tietenkin suutuspäissäni kirjoittaa blogiini sitä ja tätä. Tuo "sitä ja tätä" taitaa vain olla kiinnostavampaa luettavaa, vaikka se saattaa antaa minusta hieman yltiönegatiivisen kuva.

Kaikesta huolimatta laitan tähän loppuun hartauskirjoituksen. (Sitä ei ole tietenkään pakko lukea).


Sanonta ”kultaisesta keskitiestä” on varmasti kaikille tuttu. Kultaisen keskitien ideaa ei voi kuitenkaan aivan suoraan soveltaa kristityn elämään, sillä periaatteessa jokainen teko vie meitä joko kohti Jumalaa tai sitten Jumalasta pois. Lyhyesti sanottuna kaikki Jumalasta loitontava on syntiä, jota meidän luonnollisesti tulisi välttää.
Mutta miten me sitten voimme välttää syntiä?
Keinoja on varmasti monenlaisia, joista yksi tärkeimmistä on harkitsevaisuus. Se on viisautta, joka toivon mukaan lisääntyy vuosien myötä. Lapsi ja nuori ei aina osaa olla harkitsevainen ja hän ei aina kykene ennakoimaan tekojensa seurauksia. Monesti vasta virheiden kautta hän oppii tekemään oikeita valintoja. Aikuisten pitäisi jo osata olla harkitsevaisia.
Harkitsevaisuutta on siis se, että me näemme tekojemme seuraukset jo etukäteen ja osaamme toimia oikein. Otan tästä harkitsevaisuudesta ainoastaan yhden esimerkin. Monet ihmissuhteet ovat kariutuneet kiivastumiseen ja sopimattomiin sanoihin. Kiivastumistahan seuraa viha ja vihaa taas seuraa katkeruus, josta on hyvin vaikea palata takaisin.
Meillä on luonnollisesti oikeus sanoa sanottavamme toiselle ihmiselle, mutta pystymmekö tekemään sen harkitsevaisesti?
Harkitsevainen ihminen osaa sanoa asiansa oikealla hetkellä, oikeassa paikassa ja oikealla tavalla. Saman asian voi jopa sanasta sanaan sanoa monella eri tavalla vain ilmeitä ja äänensävyjä muuttamalla. Niin moni harkitsematon sana tai pelkkä ele on tuhonnut ihmissuhteita ja muuttanut ne lopulta jopa katkeruudeksi ja vihanpidoksi.
Kun siis haluamme tehdä elämässämme oikeita valintoja, niin meidän pitää oppia olemaan harkitsevaisia. Kyse on todellisesta hyveestä, jonka liian usein unohdamme. Harkitsevaisuus ei ole pelkkää ennakointia, sillä harkitsevainen ihminen osaa myös pyytää anteeksi ja antaa anteeksi, jolloin hän voi korjata sen mitä on harkitsemattomuudessaan rikkonut.