KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Kylväjävertaus (opetuspuhe)

Kuulimme erään tunnetuimmista Kristuksen vertauksista, jossa kerrotaan maahan kylvetyistä siemenistä. Monista muista vertauksista poiketen Kristus selittää tämän vertauksen merkityksen opetuslapsilleen. Vertaukset olivat opetuksen välineinä mitä parhaimpia. Ne jäävät aivan toisella tavalla ihmisten mieliin verrattuna tavalliseen opetukseen. Ei ihme, että juuri vertauksia käytetään edelleenkin opetuskeinona kouluissa ja seurakunnallisissa lastenkerhoissa. Monet vielä aikuisiälläkin muistavat nämä vertaukset.

Mutta mitä tässä kylväjävertauksessa tarkalleen tapahtuu? Me löydämme tästä neljä erilaista maaperää, joista jokainen vaikuttaa eri tavoin siemenen itämiseen ja sen kasvuun. Meidän on helppo ymmärtää tuo ensin mainittu tiukaksi tallattu polku, joka ei todellakaan tarjonnut hyvää kasvualustaa. Kallioinen maaperä ei välttämättä tarkoita paljasta kalliota, vaan sellaista maata, jossa on ainoastaan parin sentin kerros multaa ennen varsinaista kalliota. Sellaiseen maahan on vaikea tukevasti juurtua. Kolmas kohta oli maa, joka pitää sisällään ohdake- ja rikkakasvien siemeniä. Viljan noustessa nousivat myös rikkakasvit ja varmasti hyvin tiedämme, että ne helposti valloittavat elintilan kaikelta muulta. Moninkertaisen sadon tuottikin ainoastaan tuo viimeinen, hyvä maaperä.

Mutta millainen tämä vertaus oikeastaan on? Kuka on sellainen maanviljelijä, joka kylväisi siemeniä näin holtittomasti? Tuohon aikaan viljaa ei koskaan ollut niin paljoa, että sitä olisi voinut näin välinpitämättömästi käsitellä. Harkitsevainen ja huolellinen maanviljelijä olisi hyvin tarkkaan tutkinut ne paikat jonne hän olisi kylvänyt. Mitään ei saanut tarpeettomasti mennä hukkaan.

Mutta tämän vertauksen opetus onkin toisenlainen. Kaikki ei aina tapahdu niin kuin ihmiset odottaisivat asioiden tapahtuvan. Tuo siemen on Jumalan Sana ja Jumala kylväjänä ei ryhdy rajaamaan alueita mihin Hän haluaa pelastuksen sanoman ulottaa. Olisihan se tietysti helppoa kohdistaa evankeliumin ilosanoma ainoastaan harvoille ja valituille, jotka varmasti toimisivat odotetulla tavalla. Jumala ei kuitenkaan toimi niin. Kaikille tarjotaan tuota mahdollisuutta kuulla evankeliumin sanomaa. Monista paikoista löytyy aina sellaisiakin saarekkeita, joissa siemenen on hyvä kasvaa ja tuottaa tällä tavoin moninkertainen sato.

Me voimme pohtia tätä tutkimalla Kirkon vaiheita. Apostoli Paavalin ja monien muiden opetuslasten tehtävä näytti lähestulkoon mahdottomalta. Mitä järkeä oli lähteä viemään evankeliumin sanomaa epäuskoisille kreikkalaisille ja roomalaisille, jotka joko turvautuivat pakanajumaliin tai sitten antiikin filosofeihin. Tai yhtä lailla voisi ajatella, että miksi ihmeessä Kristuksesta olisi pitänyt saarnata juutalaisille, jotka juuri jokin aika takaperin olivat ristiinnaulinneet Kristuksen?

Me voimme tutkia myös lähialueidemme historiaa. Minkä ihmeen takia kilvoittelijat lähtivät Karjalan metsiin saarnaamaan Jumalasta? Minkä ihmeen takia he halusivat yrittää selittää Evankeliumia noille metsässä asuville ihmisille, jotka palvoivat puita ja muita luontokappaleita? Miksi esimerkiksi Herman Alaskalainen lähti hyiseen Alaskaan julistamaan Evankeliumia? Eikö otollisempaa paikkaa olisi löytynyt lähempääkin?

Mutta tässä kaikessa tulee esille Jumalan laupeus ja armo. Vaikka valtaosa ihmisistä ei olisi millään tavoin kiinnostunut Jumalasta, niin aina heidänkin joukostaan löytyy joku, joka on otollista maaperää Jumalan Sanalle.
Tämä on muistutuksena myös meille kaikille juuri tänä päivänä. Juuri tällä hetkellä alkaa näyttää siltä, että ihmiset eivät ole kiinnostuneet Kirkosta ja sen julistuksesta. Ihmisiä kiinnostavat niin monet muuta asiat. On niitä jotka avoimesti kieltävät kaiken Jumalaan ja uskontoon liittyvän. Näyttäisi suoraan sanottuna hulluudelta julistaa jostain sellaisesta, joka ei näytä kiinnostavan ihmisiä. Saman ilmiön huomaamme myös seurakunnassa. Ei kirkossa käy enää niin paljoa ihmisiä verrattuna aikaisempiin vuosiin. Joku voisi sanoa, että eikö tämän vuoksi olisi syytä vähentää jumalanpalveluksia, jos niiden tarve kerran myös vähenee? Mutta oikeastaan sitä suuremmalla syyllä meidän tulisi julistaa omaa uskoamme ja tuoda sitä esille. Meidän tulee yhä uusin keinoin tuoda Jumalan valtakuntaa eläväksi. Aina löytyy otollista ja hyvää maaperää, vaikka ohdakkeet ovat saattaneet vallata paljon elintilaa. Mitä enemmän me julistamme ja kylvämme Jumalan Sanaa, niin sitä suurempi todennäköisyys on sillä, että se löytää myös otollista maaperää.

Jumalan Sana ei voi kulua loppuun, vaikka kuinka paljon sitä kylvämme.
Ja mitä enemmän me rukoilemme, toimitamme Jumalalle palvelusta ja julistamme omaa uskoa kaikissa toimissamme, niin sitä suurempi mahdollisuus on sille, että se myös tavoittaa niitä ihmisiä, jotka ovat sitä kauan kaivanneet.

Kunnia olkoon Sinulle meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!