Halloween - ilmiö

Palmusunnuntaina noidat pomppivat ovelta ovelle  ja pyhäinpäivänä melkeinpä samalla verukkeella harjoitetaan leikkimielistä noituutta, käydäänpä joissakin paikoissa taas samalla tavoin ovelta ovelle kerjäämässä karkkia. Eihän se mitään muuta ole kuin kerjäämistä, sillä ei näiltä noidilta mitään siunattuja virpomavitsojakaan ole taloon lahjaksi jätetty. Jotta vellit ja puurot olisi varmasti kunnolla sekaisin, niin Jyväskylässä Kristuksen syntymäjuhlaan valmistaudutaan mitä ilmeisimmin nyt loitsujen kyydittämänä (Keskisuomalaisen uutinen). Jyväskylän ev. lut. seurakunnan kirkkoherra reagoi tähän asiaan ihan oikealla tavalla (Kotimaa24 uutinen).

Tämä pistää miettimään, että mikä tässä kaikessa nyt oikein mättää?  Meillä Suomessa moniin kristillisiin juhliin on saatu tätä nykyä sotkettua Harry Potter ja muut noidat. Kaupallisuuden piikkiin voi pistää tietysti paljon. Ja hyvinhän olemme tämän amerikanmeiningin sisäistäneetkin. Kyllä kristillisissä juhlissa saa nyt vähän noituutta olla mukana, jos se saa lapset ostamaan kaikenmaailman asiaankuuluvaa tilkettä ja sälää. Sehän lisää myyntiä ja sehän ei voi olla pahasta. Lisäksi lapsilla on hauskaa.

Mutta miksi ihmiset sitten hiljaa hyväksyvät näiden perinteiden kaupallistumisen ja monessa suhteessa myös niiden sisällön täydellisen vesittymisen?
Ehkä taas siitä tutusta syystä, että kaikki on niin hyvin maallistunutta. Kristillisten juhlien merkitystä ei enää ymmärrettä ja uskonnolliset asiat niputetaan nyt samaan kategoriaan luudalla lentävien noitien kanssa. Kristus on jotain yhtä epämääräisen yliluonnollista kuin taikatemppuja tekevät noidat, joten hyvinhän niitä nyt voi hieman keskenään sotkea.

Kun perinteitä ja niiden merkitystä ei enää tunneta, niin kaikki on silloin sallittua. Ja sitten tässä vielä kehdataan vähentää koulujen uskontotunteja, jotta seuraavat sukupolvet eivät varmaan kohta tiedä joulunkaan todellista merkitystä! - No sehän on se päivä, jolloin joulupukki syntyi. Eikös niin?

Me olemme murentamassa pyhien kalenteria juhlapäivä juhlapäivältä. Kohta kaikkiin juhliin valmistaudutaan pakollisella ostoskeskusreissulla. Juhlien todellista merkitystä ei ymmärretä, eikä se ihmisiä oikestaan kiinnosta. Kaikki on sisällöltään kuin häkää: väritöntä, mautonta ja hajutonta. Ulkoisesti kaikki voi olla hyvinkin hienoa ja toinen toistaan loistavammat jouluvalot vilkkuvat talojen ikkunoissa. Ne eivät kuitenkaan juhlista enää maailmaan syntynyttä Vapahtajaa, vaan sitä, että taas voimme muutaman päivän porsastella ihan hyvällä omallatunnolla ja nauttia siitä hetken hurmasta kun satoja euroja on kaadettu taas kerran kaupallisuuden pohjattomaan kaivoon. Jouluna enemmän kiinteässä muodossa ja uutena vuotena raketteina ilmaan ja loput nestemäisenä kurkusta alas. Sitten voidaankin alkuvuodesta krapulassa tehdä lupauksia siitä, että ei enää koskaan mitään tällaista.

Mutta palataanpa takaisin alkuun ja joulukauden aloittavaan loitsuun. En tiedä miten kristitty ihminen voisi rautakangesta vääntää näille kaupallisuuden ja maallistuneisuuden kyllästämille ihmisille sen miltä tuntuu, kun itselle tärkeät juhlat käytännössä turmellaan kokonaan.
Miltä teistä tuntuisi jos itsenäisyyspäivänä voisimmekin ennemmin muistella Josef Stalinia ja hänen panostaan maamme hyvinvoinnin kannalta.
Varmaan pahuksen kärjistetty vertaus monen mielestä, mutta yhtä paljon minä löydän yhtäläisyyksiä Jeesuksen ja noituuden välillä.

Voiko siunausta sekoittaa noituuteen?

Palmusunnuntai ja siihen liittyvä virpomisperinne ovat varmasti monelle lapselle mieluista aikaa. Pajunoksien hakeminen ja niiden koristelu ovat mukavaa puuhaa, josta vanhemmatkin pääsevät osallisiksi. Ortodoksiseen perinteeseen kuuluu olennaisena osana virpovitsojen siunaaminen launtai-illan jumalanpalveluksessa. Monesti virpomavitsoja siunataan myös kouluissa ja päiväkodeissakin Palmusunnuntaita edeltävällä viikolla.
Kaiken huipentumana on itse virpominen Palmusunnuntai aamuna. Virpojat pukeutuvat pyhävaatteisiin ja lähtevät jo aamulla varhain virpomaan sukulaisia, ystäviä ja naapureita, välittäen näin juhlan sanomaa ja siunausta koteihin. Juhlan sanomana julistetaan siis Kristuksen ratsastamista Jerusalemiin, jossa kansa otti hänet vastaan Vapahtajana ja kuninkaana. Alkuperäiseen virpomisperinteeseen kuuluu se, että virpojat tekevät useita virpomavitsoja, jotta jokaiseen kotiin on voitu jättää siunattu virpomavitsa lahjaksi. Virpojille on tapana antaa palkkio, mutta oikeaoppisesti itse palkanmaksu tapahtuu vasta viikkoa myöhemmin Pääsiäisenä, jolloin myös paasto päättyy. Palkan saaminen ei kuitenkaan saa olla virpomisen tärkein motiivi.

Läntisessä Suomessa on enemmän valloillaan nk. trulli-perinne, jossa Pääsiäistä edeltävänä launtaina noidiksi pukeutuneet lapset kiertelevät ovelta ovelle. Tämä tapa on muodostunut vanhasta kansanperinteestä, jossa uskottiin karjan olleen alttiita pahalle juuri Pitkäperjantaina ja Lankalauntaina. Kristillisessä mielessä tälle tavalle voi jollain tavoin hakea oikeutusta sillä, että paha on liikkeellä juuri silloin, kun Kristus lepäsi haudassa. Trullit edustivat tässä kansanperinteessä nimenomaan pahoja voimia. Trulleiksi eivät alkujaan pukeutuneet lapset, vaan vanhemmat naiset. Kiertelevät trullit saattoivat leikata kotielämistä karvatuppoja tai tehdä muita taikoja. Kysymys on ollut siis suoranaisesta kansanperinteeseen liittyneestä noituudesta. Lieneekö nykyisessä noitien ovelta ovelle kiertämissä kysymys olleen jonkinlaisesta pahan lepyytyspalkkiosta. Sen tietävät varmasti paremmin nykyiset kansanperinteen tutkijat.

Näiden kahden käytännön sekoittumista saattavat jotkut pitää täysin harmittoman ilmiönä. Kristilliseltä kannalta katsottuna asia ei tietenkään ole täysin samantekevä. Palmusunnuntain sanoma on puhtaasti kristillinen ja evankeliumiin perustuva. Virpomisen tarkoituksena on välittää siunausta ja juhlan sanomaa kaikille. Noitaperinteessä taas viitataan noituuteen ja pahan toimintaan ja sen oikea ajankohta on lähes viikkoa myöhemmin oleva lauantai. Miten me voimme välittää Palmusunnuntain jumalallista ja riemullista siunausta siten, että virpojien pukeutuminen viittaa johonkin aivan muuhun kuin kristillisyyteen ja siunaukseen? Voiko siunausta ja noituutta lopulta hyvällä omallatunnolla millään tavoin yhdistää toisiinsa?

Lapsille asia tulisi tietysti osata esittää hyvin perustellusti mutta silti yksinkertaisesti. Pukeutumisen ei tarvitse virpojilla olla kuitenkaan täysin arkinen. Kauniisiin pyhävaatteisiin pukeutuminen tuntuu lapsista varmasti omalla tavallaan erikoiselta ja arvokkaalta. Samalla pukeutuminen auttaa lasta ymmärtämään myös juhlan luonteen paremmalla tavalla. Lapsia voi muistuttaa siitäkin, että vuodessa on sellaisiakin päiviä jolloin hullunkurisesti pukeutuminen on täysin oikeutettua ja suotavaa. Kaksi viikkoa Palmusunnuntain jälkeen on Vappu, jolloin kaikki lapset ja lapsenmieliset voivat pistää parastaan toisenlaisessa pukeutumisessa.

Lapsia kannattaa muistuttaa siitäkin, että virpomisessa kysymys ei ole karkin tai rahan pyytämisestä, vaan juhlan toivotuksesta ja siunauksen välittämisestä (kun virpomavitsat on siunattu).
Karkkia ja rahaa pyytävät pikkunoidat ovat alkaneet aiheuttaa jo sellaisiakin vastareaktiota, että monet ihmiset jättävät ulko-oven avaamisen väliin noina juhlapyhinä. Tällöin alkuperäinen hyvä tarkoitus on sekoittumisen myötä kääntynyt itseänsä vastaan. Edellä oleva toteamus ei ole tuulesta temmattu, sillä tiedän useammankin ihmisen, jotka eivät enää halua avata ovea kyseisenä ajankohtana. Lisäksi olen kuullut sellaisestakin tapauksesta, jossa virpojille eivät kelvanneet kolikot vaan ainoastaan setelirahat!

Lapsia tästä ei voida syyttää, sillä me aikuiset itse lopulta luomme heille mallin arvomaailmasta ja pyhyyden kunnioituksesta. Suurin vahinko tapahtuu juuri silloin, kun suhtaudumme kristillisiin juhliin niin välinpitämättömästi, että annamme noituuden sekoittua siunaukseen. Toinen suuri vahinko tapahtuu siinä, että opetamme lapsia pyytämään rahaa tai karkkia vailla todellista vastinetta. Sitä kutsutaan tarpeettomaksi kerjäämiseksi, jonka seurauksena yhä useamman ihmisen ulko-ovet pysyvät lukittuina Palmusunnuntaina.

Toivonkin kaikkien välittävän eteenpäin sellaista perinnettä, jossa juhlan merkitys ja sanoma tulee arvokkaalla ja alkuperäisellä tavalla esille.