Pyhäinpäivä

Pyhäinpäivä on monissa maissa vietettävä kristillinen juhla, jossa muistellaan Kirkon pyhiä ihmisiä ja myös uskossa poisnukkuneita läheisiä. Ortodoksissa perinteessä kirkkovuodessa on aivan omat muistopäivät pyhille ihmisille ja myös omat yleiset vainajienmuistopäivät. Siksi Suomessa ortodoksisessa kirkossa pyhäinpäivä onkin omistettu meitä erityisen lähellä olevien pyhien muistolle, eli pyhäinpäivä on Karjalan valistajien yhteinen muistopäivä. Karjalan valistajista tunnetuimmat ovat Sergei ja Herman Valamolaiset, Arseni Konevitsalainen, Aleksanteri Syväriläinen ja Trifon Petsamolainen.
Vietimme tätä pyhäinpäivää sitten ortodoksisen tai läntisen kristillisen perinteen mukaisesti niin siihen ei kuulu sellaiset maallistuneet ja kaupalliset piirteet, jotka ovat hakeneet innoitusta esimerkiksi kauhuelokuvista. Se kertoo oikeastaan vain siitä, että juhlan kristilliset juuret on joko tahallisesti tai tahattomasti haluttu jättää taka-alalle.
Kristus on muistuttanut että me emme voi palvella Jumalaa tai mammonaa yhtäaikaa. Halloween-perinne on siinä mielessä juuri mammonan (rahan ja maallisten asioiden) palvontaa, koska siinä kannustetaan ihmisiä kuluttamaan paljon rahaa esimerkiksi naamiaisasuihin ja muuhun täysin tarpeettomaan. Oikeastaan me löydämme tämän saman maallistuneen piirteen muistakin kristillisistä juhlista; Oli kyseessä sitten joulu, palmusunnuntai, pääsiäinen tai juhannus (Johannes Kastajan syntymäjuhla) niin kaikissa niissä maailma kannustaa meitä kiinnittämään suurimman huomion ajalliseen ja katoavaan, turhiin ja tarpeettomiin asioihin. Kristillinen perusopetus taas nojaa ajattomaan ja iankaikkiseen ja sellaisiin asioihin, jotka ovat pelastuksemme kannalta oleellisia.
Lukuisten eri pyhäpäivien viettäminen on meille ihmisille tarpeen ja hyväksi, sillä ne nostattavat meidät hetkellisesti arjen ja kaiken tavanomaisen yläpuolelle. Kysymys kuuluukin, että mikä on meille ihmisille pyhää ja tärkeää? Mistä me saamme innoituksen, ilon ja riemun? Onko kaiken alkulähde Jumala vai onko se sittenkin mammona? Tämä on vakava kysymys, jonka kanssa kristitty ihminen saa painia joka päivä.

Halloween - ilmiö

Palmusunnuntaina noidat pomppivat ovelta ovelle  ja pyhäinpäivänä melkeinpä samalla verukkeella harjoitetaan leikkimielistä noituutta, käydäänpä joissakin paikoissa taas samalla tavoin ovelta ovelle kerjäämässä karkkia. Eihän se mitään muuta ole kuin kerjäämistä, sillä ei näiltä noidilta mitään siunattuja virpomavitsojakaan ole taloon lahjaksi jätetty. Jotta vellit ja puurot olisi varmasti kunnolla sekaisin, niin Jyväskylässä Kristuksen syntymäjuhlaan valmistaudutaan mitä ilmeisimmin nyt loitsujen kyydittämänä (Keskisuomalaisen uutinen). Jyväskylän ev. lut. seurakunnan kirkkoherra reagoi tähän asiaan ihan oikealla tavalla (Kotimaa24 uutinen).

Tämä pistää miettimään, että mikä tässä kaikessa nyt oikein mättää?  Meillä Suomessa moniin kristillisiin juhliin on saatu tätä nykyä sotkettua Harry Potter ja muut noidat. Kaupallisuuden piikkiin voi pistää tietysti paljon. Ja hyvinhän olemme tämän amerikanmeiningin sisäistäneetkin. Kyllä kristillisissä juhlissa saa nyt vähän noituutta olla mukana, jos se saa lapset ostamaan kaikenmaailman asiaankuuluvaa tilkettä ja sälää. Sehän lisää myyntiä ja sehän ei voi olla pahasta. Lisäksi lapsilla on hauskaa.

Mutta miksi ihmiset sitten hiljaa hyväksyvät näiden perinteiden kaupallistumisen ja monessa suhteessa myös niiden sisällön täydellisen vesittymisen?
Ehkä taas siitä tutusta syystä, että kaikki on niin hyvin maallistunutta. Kristillisten juhlien merkitystä ei enää ymmärrettä ja uskonnolliset asiat niputetaan nyt samaan kategoriaan luudalla lentävien noitien kanssa. Kristus on jotain yhtä epämääräisen yliluonnollista kuin taikatemppuja tekevät noidat, joten hyvinhän niitä nyt voi hieman keskenään sotkea.

Kun perinteitä ja niiden merkitystä ei enää tunneta, niin kaikki on silloin sallittua. Ja sitten tässä vielä kehdataan vähentää koulujen uskontotunteja, jotta seuraavat sukupolvet eivät varmaan kohta tiedä joulunkaan todellista merkitystä! - No sehän on se päivä, jolloin joulupukki syntyi. Eikös niin?

Me olemme murentamassa pyhien kalenteria juhlapäivä juhlapäivältä. Kohta kaikkiin juhliin valmistaudutaan pakollisella ostoskeskusreissulla. Juhlien todellista merkitystä ei ymmärretä, eikä se ihmisiä oikestaan kiinnosta. Kaikki on sisällöltään kuin häkää: väritöntä, mautonta ja hajutonta. Ulkoisesti kaikki voi olla hyvinkin hienoa ja toinen toistaan loistavammat jouluvalot vilkkuvat talojen ikkunoissa. Ne eivät kuitenkaan juhlista enää maailmaan syntynyttä Vapahtajaa, vaan sitä, että taas voimme muutaman päivän porsastella ihan hyvällä omallatunnolla ja nauttia siitä hetken hurmasta kun satoja euroja on kaadettu taas kerran kaupallisuuden pohjattomaan kaivoon. Jouluna enemmän kiinteässä muodossa ja uutena vuotena raketteina ilmaan ja loput nestemäisenä kurkusta alas. Sitten voidaankin alkuvuodesta krapulassa tehdä lupauksia siitä, että ei enää koskaan mitään tällaista.

Mutta palataanpa takaisin alkuun ja joulukauden aloittavaan loitsuun. En tiedä miten kristitty ihminen voisi rautakangesta vääntää näille kaupallisuuden ja maallistuneisuuden kyllästämille ihmisille sen miltä tuntuu, kun itselle tärkeät juhlat käytännössä turmellaan kokonaan.
Miltä teistä tuntuisi jos itsenäisyyspäivänä voisimmekin ennemmin muistella Josef Stalinia ja hänen panostaan maamme hyvinvoinnin kannalta.
Varmaan pahuksen kärjistetty vertaus monen mielestä, mutta yhtä paljon minä löydän yhtäläisyyksiä Jeesuksen ja noituuden välillä.