Kristillinen rakkaus (opetuspuhe)

Päivän evankeliumilukuna kuulimme Kristuksen opetuksen siitä, että miten meidän tulisi suhtautua toisiin ihmisiin. Opetus kiteytyy Kristuksen sanoihin: ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.” (Luuk. 6:31)

Tämän nimenomainen opetus ei ollut juutalaisille vieras, sillä tunnettu rabbi Hillel oli antanut jo yli sata vuotta ennen Kristusta tuon kultaisen ohjeen, jossa mitä emme halua ihmisten tekevän meille, niin sitä me emme saisi tehdä heille. Antiikin ajan filosofitkin olivat julistaneet samankaltaista ajatuksia.

Kristus kuitenkin erottuu joukosta uudenlaisella julistuksella. Hän antaa ohjeen myönteisessä hengessä. Kristusta edeltäneet käskyt ja säännöt ovat perustuneet melkein poikkeuksetta kieltoihin, jossa ihmiset eivät saa tehdä sitä taikka tätä.

Kiellot toimivat hyvänä opetuksen välineenä, mutta pelkät kiellot eivät toimi kovin hyvänä kannustimena. Kristus kääntää tuon kultaisen säännön myönteiseksi, jolloin sen toteuttaminenkin alkaa tuntua mielekkäältä.

Tässä samaisessa evankeliumiluvussa Kristus antaa meille kuvauksen myös siitä, että millaisen kristityn ihmisen tulisi olla.  Meidän tulisi kyetä osoittamaan rakkautta toisella aivan uudella tavalla. Kysymys ei ole enää sellaisesta kahden kaupasta, jossa me osoitamme rakkautta ja myötätuntoa juuri saman verran mitä olemme itse saaneet.

Kristus sanoo, että ei siinä ole mitään ihmeellistä tai erikoista, sillä kyllähän muutkin ihmiset tekevät niin. Ja tämä toteamus pitää paikkansa myös tänä päivänä. Kyllähän esimerkiksi kirkkoon kuulumattomatkin ihmiset osaavat olla huomaavaisia ja osoittaa rakkautta. Sehän on ihan normaalia!

Mutta kristityiltä vaaditaan jotain paljon enemmän. Meidän tulee pystyä osoittamaan rakkautta myös niitä kohtaan, jotka eivät ole meitä kohtaan myötämielisiä. Meidän tulee kyetä rakastamaan myös niitä, jotka suoraan sanottuna toimivat meitä vastaan.

Tässä kohden on hyvä pysähtyä pohtimaan sanaa ”rakastaa”. Suomen kielessä me ymmärrämme sen helposti hyvin yksipuolisesti ja ajattelemme sen tarkoittavan asiaa, jota esimerkiksi nimensä mukaisesti rakastuneet osoittavat toisilleen.

Voimme ulottaa sanan ”rakastaa” tarkoittavan myös sellaista läheisyyttä ja myötätuntoa, jota osoitamme nimenomaan läheisille ihmisille, kuten esimerkiksi hyville ystäville tai sukulaisille.

Kristus tarkoittaa kuitenkin rakastamisella jotain sellaista, joka ylittää nämä kaksi meille niin perinteistä sanan ”rakastaa” merkitystä. Tällainen rakkaus on ei odota minkäänlaista vastapalvelusta ja se rakkaus kestää, vaikka toisen osapuolen toiminta olisi jotain sellaista, joka ei vastaisi millään tavoin meidän odotuksia. Tällaisen rakkauden päämääränä on tehdä kaikki mahdollinen, jotta toisella ihmisellä olisi hyvä olla.

Kenties tämän kristillisen rakkauden voisi jossain mielessä rinnastaa sellaiseen rakkauteen, jota me ihmiset pystymme osoittamaan omia lapsiamme kohtaan, siitäkin huolimatta, että he saattavat joissakin tilanteissa toimia meitä kohtaan kaikkea muuta kuin kiitollisin tai rakastavin mielin.

Kristillinen rakkaus on siis asia, joka vaatii meiltä todella paljon. Me monissa tilanteissa puhumme esimerkiksi ”kristillisestä tasajaosta”, kun leikkaamme tasapuolisesti kakkupalaa kahtia. Tämä ilmaisu näyttääkin olevan siinä mielessä väärä, sillä kristitty ihminen antaisi suurimman osan omastaan toiselle, jos tämä sitä tarvitsisi. Kristillinen rakkaus lähtee liikkeelle toisen ihmisen hyvinvoinnista. 

Onko tämä sitten meille mahdoton tehtävä? Pystymmekö oikeasti osoittamaan vilpittömin mielin kaikkia kohtaan sellaista rakkautta, johon Kristus meitä kannustaa.

Rakkaus ei ilmesty tyhjästä, vaan se tahtotila, johon meidän tulee pyrkiä. Jos meillä on tahtoa rakastaa, niin Pyhän Hengen armosta rakkaus myös vahvistuu meissä.

Rakkaus on avain siihen, että me kykenemme voittamaan kaikki ne esteet, jotka saattaisivat etäännyttää meitä muista. Ajatelkaamme vaikka sellaista tilannetta, jossa joku ihminen toimii meitä vastaan. Eikö ensimmäisenä ajatuksena olisi ryhtyä vihaamaan ihmistä, joka ei toimi meidän hyväksemme?

– Mutta Kristuksen opetus perustuu siihen, että meillä on kyky kääntää viha armoksi ja rakkaudeksi. Jos me mietimme, että mitä me voimme tehdä siinä tilanteessa, kun joku toimii meidän tahtomme vastaisesti, niin silloin meidän tulee ensimmäisenä kantaa rukouksia tällaisen ihmisen puolesta.

Me emme silloin ryhdy ensimmäisenä ruokkimaan katkeruutta ja vihantunnetta meidän sisimmässä, vaan käännämme kaiken toisinpäin. Toisen puolesta kannettu rukous on jo rakkauden osoittamista ja se on ensimmäinen askel myös siinä, että pystymme toteuttamaan Kristuksen ohjetta. Sitä ohjetta, jossa meidän tulisi osoittaa rakkautta kaikkia kohtaan.

Kunnia olkoon Sinulle, ihmisiä rakastava Jumala, kunnia Sinulle!

Kristillistä yhteisöllisyyttä Juuan tiistaiseurassa. 

Tasajako, oikeudenmukaisuus ja reilut teot

"Kristillinen tasajako" on meille kaikille hyvin tuttu käsite. Mutta onko tasajako sittenkään se paras vaihtoehto? Esimerkiksi missään rukouksessa ei varsinaisesti puhuta tasajaosta, vaan ennemmin kyse on siitä, että jokaiselle annetaan hänen tarpeensa mukaan. Tietynlaiseen hyvään ja reiluun tekoon Kristus kuitenkin kannustaa: "Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan."(Luuk. 6:38)

Tietysti sellaisena yleisperiaatteena tasajako on hyvä, sillä silloinhan pitäisi maailman tuloerot hävitä kertarysäyksellä ja kaikilla olisi hyvä olla. Valitettavasti tämä oppi ei ole mennyt perille, sillä rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät edelleen.

Tasajakoa tukee periaatteellisella tasolla sellainen byrokraattinen ja lakihenkinen ajattelutapa, jossa kaikkia kohdellaan samalla tavoin. Me suomalaiset olemme hyvin ryhdistäytyneet tällä puolella, sillä maalaisjärkikin unohtuu, kun päästään oikein kunnolla vauhtiin. Jostain syystä kaikkia säännöksiä pyritään noudattamaan pilkulleen, jolloin kaikki kylläkin saavat tasa-arvoisen kohtelun, mutta siitä häviää myös eräällä tavalla inhimillisyyden rippeet.

Olen joskus aikoja sitten kirjoittanut siitä, että lakihenkisyys ei ole sama asia kuin oikeudenmukaisuus. Jälkimmäisessä mielestäni korostuu juuri yksilön tarpeet ja ihmisen huomioiminen. Silloinkin mainitsin eräänä esimerkkinä henkilösuojalain, jonka seurauksena monet vanhukset ovat hukkuneet hoitolaitoisten syövereihin, koska yhteisöt (kuten seurakunnat) tai ei-lähiomaiset eivät voi saada tietoonsa heidän olinpaikkaansa. Ei auta jos ihminen on eläessään ollut aktiivinen seurakuntalainen tai hänelle hyvin tärkeä ihminen ei satu olemaan lähiomainen. Jos hän hieman dementoituneena ei osaa ottaa enää yhteyttä näihin tahoihin ja lähiomaiset eivät tästä pidä huolta, niin ihminen on silloin käytännössä kadonnut. Olen reilun kymmenen vuoden aikana nähnyt hoitohenkilökunnan taholta niin lakihenkisyyttä kuin oikeudenmukaisuutta. Joku voisi kääntää tämän asian tietysti niin päin, että nuo oikeudenmukaiset ja maalaisjärkeä käyttäneet henkilöt ovat rikkoneet henkilösuojalakia kun taas lakia noudattaneilla ei ole mitään pelättävää, sillä hehän ovat noudattaneet sääntöjä. Itse kuitenkin omalla kohdallani toivon, että sairasvuoteella ollessani minun puolesta voisi tarvittaessa hieman rikkoa sääntöjä.
En kannusta siihen, että ryhtyisimme lainrikkojiksi. Kannustan kuitenkin siihen, että lakihenkisen tasajaon sijaan, jokainen osaisi  toimia oikein ja antaa ihmisille heidän tarpeensa mukaan. Lain noudattamatta jättäminen antaa mahdollisuuden väärinkäytöksiin, mutta jossain varmasti kulkee se polku, jossa oikeudenmukaisuus voisi parhaimmalla tavalla toteutua.
Voisi tietysti kysyä, että miksi olemme luoneet sellaisen sääntöviidakon, etteikö niistä pitäisi yksittäisen työntekijän pystyä tarvittaessa poikkeamaan? Ja miksi ihmeessä me suomalaiset vain olemme sellaista kansaa, että noudatamme sääntöjä joskus liiankin tarkasti.

Itse koen ulkomailla aina eräänlaisen vapaudentunteen, kun ravintolassa minulle kaadetaan reilu lasillinen viiniä, eikä vain leikitä mittakippojen kanssa. Yhtä lailla tuntuu aina yhtä hyvältä saada ravintolasta jotain ekstraa lopuksi, vaikka se ei välttämättä olisi karkkia, jäätelöpalloa tai vesimelonin siivua kummempi asia. Ne ovat vain sellaisia asioita, joista tulee hyvälle mielelle. Minua on kohdeltu tavanomaista reilummin!

Lakihenkisyys on itse asiassa aika pelottava asia, sillä sen myötä koko yhteiskunta alkaa laitostumaan. Kaikkia kohdellaan kylmän tasapuolisesti ja esimerkiksi palveluammateissa vedotaan siihen, että jos jokaisen asiakkaan  erikoistoiveita pitäisi kuunnella niin ei tässä kohta enää muuta ehtisi tekemään. Lakihenkisyys ja byrokratia takaavat tietyn mitan, mutta harvemmin ne pitävät sisällään jotain erinomaista ja reilua.

Haluan kuitenkin uskoa siihen, että meillä yksittäisinä ihmisinä olisi kyky reiluihin ja hyviin tekoihin. Hyvät ja reilut teot ovat sellaisia, että haluamme antaa enemmän kuin ottaa ja pystymme näkemään nimenomaan pienen yksilön tai mikseipä pienen yhteisönkin tarpeet paremmin. Hyvien ja reilujen tekojen tekemiseen saa mielestäni kätkeytyä myös toivorikas ajatus siitä, että kenties minäkin saan reilun ja hyvän kohtelun joskus tulevaisuudessa. Ja totta se onkin, että yksilön tai jopa kokonaisen kansakunnan muistiin on voinut jäädä jonkun ihmisen tai yhteisön hyvät teot, jotka halutaan jollain tavalla hyvittää. Tilaisuus hyvittämiseen voi tulla vasta vuosikymmeniä myöhemmin.

Hyvät teot eivät ole vain kahden kauppaa, vaan hyvillä asioilla on tapana moninkertaistua. Jos meitä kohdellaan hyvin, niin me emme tee pelkästään tämän seurauksena hyvin tälle samalla henkilölle, vaan monesti myös muille, täysin ventovieraillekin ihmisille. Hyvät asiat moninkertaistuvat ja tietysti myös pahat asiat. Me muistamme vähintään yhtä hyvin ne ihmiset ja yhteisöt, jotka jossain tilanteessa ovat kohdelleet meitä epäoikeudenmukaisesti. Koetetaan tehdä kuitenkin toinen toisillemme mahdollisimman paljon hyviä asioita.



Tähän loppuun laitan erään lainauksen TV-sarjasta Star Trek - The Next Generation (jakso: Redemption II).
Sci-fi ja fantasiakirjallisuus on monen mielestä pelkkää hömppää, mutta moniin vuoropuheluihin kätkeytyy elämää suurempia viisauksia. Ovathan lopulta kaikki sci-fi ja fantasiatarinat meidän ihmisten kirjoittamia.

Tässä kyseisessä kohtauksessa androidi Data tulee kapteenin luokse tunnustaen tehneensä virkarikoksen, kun hän jätti noudattamatta ennalta annettuja ohjeita ja että tarkoitus ei voi pyhittää keinoja.  Kapteeni toteaa tämän olevan totta, mutta samaan hengenvetoon hän kuitenkin sanoo, että väittämä "Noudatin vain ohjeita" on aiheuttanut liian monia tragedioita historian saatossa. "Tähtilaivasto ei halua upseereita, jotka vain sokeasti noudattavat ohjeita analysoimatta itse tilannetta. Toimesi olivat oikenlaiset niissä olosuhteissa".

Lt.Commander Data: Captain, I wish to submit myself for disciplinary action. I have disobeyed a direct order from a superior officer. Although the result of my actions proved positive, the ends cannot justify the means.

Captain Jean-Luc Picard: No, they can't. However, the claim 'I was only following orders' has been used to justify too many tragedies in our history. Starfleet doesn't want officers who will blindly follow orders without analyzing the situation. Your actions were appropriate for the circumstances. And I have noted that in your record.

[Data acknowledges with a nod and turns to leave]

Captain Jean-Luc Picard: Mr. Data... Nicely done!

(Screenshots from Star Trek TNG - Redemption II, 1991. Written by Donald D. Moore)