Edellä oleva lainaus apostoli Paavalilta vastaa jo siihen kysymykseen, että miksi pääsiäisen on keskeisin juhla koko kirkkovuodessa. Kristuksen ylösnousemus on koko uskon perusta ja ilman sitä kaikki jäisi vajaaksi. Ylösnousemuksessa kuolema menettävää valtansa ja paratiisin portit avautuvat. Kristuksen ylösnousemus on hengellisen riemumme suurin lähde. Kuolema ei ole elämän loppu, vaan uuden iankaikkisen elämän alku. Kristuksessa kukaan ei ole enää kuollut!
Kaikesta huolimatta usko Kristuksen ylösnousemukseen vaatii itsessään meiltä uskoa. Me emme voi kutsua itseämme kristityiksi, jos emme usko Kristuksen ylösnousemukseen!
Mutta mitä jos ihminen ei kykene uskomaan itse ylösnousemukseen?
Uskomme ei tietenkään ole vailla todistusta, siitä evankelistat ovat pitäneet huolta. Evankeliumi pitää sisällään Kristuksen opetuksen lisäksi todistuksen Hänen ylösnousemuksestaan. Monet ihmiset eivät kuitenkaan pidä evankelistojen kirjallista todistusta tarpeeksi vakuuttavana.
Mutta mikä sitten on vakuuttavaa? Kuinka monta todistajaa ja silminnäkijää pitäisi olla, että ihmisten usko Kristuksen ylösnousemukseen vahvistuisi? Nykyisen oikeustajumme mukaan yhdenkin todistajan lausunto riittää siinä, että asia nähdään luotettavaksi. Eihän todistajien vähäinen määrä voi kumota tapahtuman uskottavuutta.
Otetaan vertaus nykypäivästä. Ajatellaan että minä ajaisin autollani kolarin kotikaupungissani ja vika olisi selvästi minun. Tähän kolariin löytyisi vieläpä pari silminnäkijää todistajaksi, joten asianhan pitäisi olla selvä. Voisinko minä sitten kumota todistajien luotettavuuden ja lausunnon sillä, että kaupungissa oli onnettomuushetkellä 8500 muuta ihmistä, jotka eivät nähneet kyseistä kolaria. Minuthan pitäisi vapauttaa silloin kaikista syytteistä.
Pitäisimme tällaista ajatusta naurettavana, mutta kaikesta huolimatta jotkut haluavat kumota evankelistojen todistuksen sillä perusteella, että silminnäkijöitä ei ole tarpeeksi.
Kristuksen opetuslapset antavat meille omalla toiminnallaan vankkumattoman todistuksen ylösnousemuksesta. Miten voi olla mahdollista, että tuo Getsemanen puutarhasta paennut joukko alkaisi yhtäkkiä myöhemmin julistamaan voimallisesti ylösnousseesta Kristuksesta? Miten tämä oppimattomien kalastajien joukko, jonka vahvin edustaja kolmesti kielsi Kristuksen oli yhtäkkiä Helluntaina puhumassa Kristuksesta suurelle kansanjoukolle? Miten nämä lukittujen ovien takana piileskelleet opetuslapset kiersivät yhtäkkiä julistamassa kaikille Kristuksen ylösnousemuksesta ja Johannesta lukuunottamatta jokainen heistä kärsi marttyyrikuoleman julistuksensa tähden?
Kukaan ei valheen tai huijauksen tähden kykenisi tällaiseen muutokseen. Kukaan ei vaarantaisi henkeään ja näkisi sellaista vaivaa, ellei itse olisi nähnyt ylösnoussutta Kristusta! Nämä opetuslapset ja heidän kanssassa olleet naiset, jotka ensimmäisenä todistivat ylösnousemuksen ovat itsessään todistajia meille. Miksi siis haluaisimme epäillä näiden todistajien kertomuksen paikkaansapitävyyttä? Tuntuu suoranaiselta hulluudelta kuulla kuinka ihmiset haluavat kieltää Kristuksen ylösnousemuksen epäillen evankelistoja, mutta samanaikaisesti he lukevat horoskooppeja ja uskovat kaikenlaisia huhupuheita ja juoruja joiden alkuperästä ei ole mitään tietoa.
"Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon." (Joh. 12:24)
Näillä sanoilla Kristus puhui kärsimystensä edellä. Hän viittasi tässä itseensä, mutta ei pelkästään itseensä, vaan myös kaikkiin marttyyreihin, jotka tultaisiin surmaamaan uskonsa tähden. Me tiedämme sen, että juuri marttyyrien veri on vahvistanut Kirkon perustan. Ilman näitä uhrauksia kristittyjä ei enää olisi. Ja näidenkin uhrausten perustana on usko kuolleista ylösnousseeseen Kristukseen.
Varhaiskirkon aikana ihmeet olivat arkipäivää. Maallistumisen ja epäuskon myötä myös ihmeitä alkoi tapahtumaan vähemmän. Tänä päivänä ei tarvita ihmeitä, sillä evankeliumin tulisi vakuuttaa jokaisen ihmisen jolla on kyky vastaanootta sen ilosanoma. Tänä päivänä meiltä edellytetään ennenkaikkea uskon säilyttämistä.
Me saatamme kysyä itseltämme, että miten minä voin uskoa sellaiseen mikä ylittää koko inhimillisen käsityskyvyn?
Ei meidän tarvitse selittää ihmeitä tai ylösnousemuksen salaisuutta tyhjentävästi, sillä ne ylittävät käsityskykymme. Miten luotu voisi yhtäkkiä selittää sellaista mitä ainoastaan hänen Luojansa psytyy tekemään? Vastasyntynyt lapsi ei kykene puhumaan tai kävelemään, mutta hieman vanhempi taas pystyy. Ihminen on tuon vastasyntyneen kaltainen suhteessa omaan Luojaansa. Ei häneltä voi vaatia mitään sellaista mihin hänellä ei ole kykyä.
Olisiko meidän uskomme sitten vahvempi jos ihmeitä tapahtuisi enemmän tai jos me jopa näkisimme jonkun nousevan kuolleista?
Jatkuvasti tapahtuvat ihmeet eivät kuitenkaan olisi meille ihmeitä, vaan hyvin äkkiä aivan tavallisia asioita. Eli tämän päivän ihme olisi seuraavana päivänä tavanomaisuus ja joka päivä vaatisimme yhä suurempi asioita jotta vakuuttuisimme jostakin. Ja totta on se että vailla uskoa oleva ihminen ei uskoisi Kristukseen, vaikka joku nousisikin kuolleista, sillä hän on sydämessään tehnyt jo valinnan. Meidän ei tule kuitenkaan tuomita tällaista ihmistä, sillä paatunutkin Kristuksen vihollinen voi kuin ihmeen kautta muuttua. Näinhän kävi apostoli Paavalille. Kaikki on siis mahdollista.
Mitä voimme sanoa ihmisen uskosta?
Todellinen kristitty taistelee joka päivä oman uskonsa kanssa. Me emme tule autuaiksi silloin kun uskomme sokeasti, vaan silloin kun yritämme toimia ihanteiden mukaan. Ihminen on ottanut suuren askeleen kohti Jumalaa jos hän haluaa uskoa ja haluaa toimia Kristuksen opetuksen mukaan, vaikka hän ei inhimillisessä heikkoudessaan tähän kykenisikään. Yhtä lailla ihminen on ottanut suuren askeleen pois Jumalasta jos hän ei halua edes yrittää uskoa tai hän kuvittelee, että hengellinen välinpitämättömyys voidaan kuitata aina Jumalan armolla. Ihminen ei sanele Jumalalle sitä, että missä kulkee armahtavaisuuden raja!
Mutta uskossa Kristuksen ylösnousemukseen me emme saa tarpeettomasti epäröidä. Pääsiäisen sanoma ei ole yhdentekevä, sillä se sanelee lopulta sen, että millainen on uskomme. "Kristus nousi kuolleista!" ja vastaus: "Totisesti nousi!" ei ole vain riemullinen tervehdys pääsiäisjuhlan aikaan. Se on myös uskontunnustus. Me joko uskomme siihen tai sitten emme. Ei ole olemassa välimuotoa uskossa ylösnousemukseen. Kristitttynä olemisen tie alkaa aina ylösnousemuksen riemusta. Ja joka vuosi me vietämme uudestaan tuota ylösnousemuksen juhlaa, jotta emme unohtaisi sitä totuutta, joka tekee meistä kristittyjä. Siihenhän kaikki lopulta perustuu:
"Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne." (1.Kor. 15:14)
 |
| Lasten pääsiäinen Juuassa. Kuva: Kalervo Konttinen |
