Kaikki odottivat jännittyneinä sen yhden päivän, että mikä
nimi tulikaan naapurimaan pikkuiselle prinsessalle. Nimi julkistettiin siis
aika nopeasti ja miksikäs ei. Mitäs sitä nyt viivyttelemään niinkin oleellisessa
asiassa kuin nimeämisessä. Ihmisen persoona saa aivan uuden merkityksen, kun
hänelle annetaan nimi. Itse asiassa kaikki nimetön on hyvin epämääräistä, johon
emme saa luotua luontevaa yhteyttä. Jo antiikin ajan perinteessä ja
juutalaisuudessakin lapsesta tuli perheen jäsen juuri siitä hetkestä alkaen,
kun hänelle annettiin nimi.
Juutalaisessa ja sitä kautta myös kristillisessä perinteessä
nimi annetaan virallisesti kahdeksantena päivä. Kristillisessä perinteessä
nimenanto on siis aivan oma (hyvin lyhyehkö) toimituksensa, joka tapahtuu ennen
kastetta. Lasta voi kutsua hänen omalla nimellään jo ennen nimenantokin.
Blogini otsikko antaa varmasti ymmärtää, että aion nyt
kritisoida meidän suomalaista nimenantoperinnettä. Olette aivan oikeassa. En
ryhdy nyt tekee uskonnollista ja kulttuurista salapoliisityötä, mutta uskallan
väittää, että aika monissa paikoissa lasta ryhdytään kutsumaan hänen oikealla
nimellä lähes välittömästi.
Ainakaan sitä ei tapahdu, että lapsi on nimetön 2-3
ensimmäistä elinkuukauttaan ja kaiken huipuksi hänen nimeään ei vahingossakaan
tahdota lausua ääneen ennen kastetta. Tässä yhteydessä voisi puhua
suoranaisesta taikauskosta, jossa jokin onnea tuottava lumous särkyy
välittömästi, jos lapsen nimi paljastuu liian aikaisin. Monissa kasteissa
lapsen nimi toimitetaankin papille hyvin taitellussa lapussa, jolloin kukaan
paikallaolija ei vahingossakaan saa vihjeitä tulevasta nimestä. Ennen kuin se
sitten muutamaa minuuttia myöhemmin lausutaan ääneen.
En ole jaksanut enkä viitsinyt ryhtyä kritisoimaan tätä
outoa perinnettä, mutta kyllä tässä alkaa aika hölmistynyt olo olemaan, jos
verrataan tätä meidän touhua muuhun maailmaan. Missä muualla oikeasti pantataan
nimen ääneen lausumista näin pitkään?
Kenenkään edellä mainitulla tavalla toimineen ei tarvitse nyt tästä kirjoituksesta vetää hernettä nenään. Oudotkin tavat tarttuvat, kun niitä tarpeeksi paljon tehdään. Mutta vastaisuudessa voisi toimia toisin. Mitä jos sittenkin ihan reilusti kutsuttaisiin isoon ääneen
lasta hänen omalla nimellään heti alusta alkaen.
Jälleen kerran voisimme ottaa
mallia länsinaapurista, jossa pikkuinen prinsessa sai itselleen nimen
kohtuullisen ajan kuluessa.
