Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.Kuulimme juuri yhden Kristuksen tunnetuimmista vertauksista. Sen tarkoituksena on vastata siihen kysymykseen, että ketkä ovat meidän lähimmäisiämme. Heti alkuun voimme jo vastata tähän kysymykseen: Meidän lähimmäisiämme ovat käytännössä kaikki ihmiset.
Tätä ei aina ole niin helppoa käsittää. Olisihan se paljon yksinkertaisempaa sanoa, että minun lähimmäisiäni ovat ne ihmiset, jotka kuuluvat minun perheeseeni. Lähimmäisiäni ovat sukulaiset, ystävät, naapurit ja muut tuttavat. On kiusallisen helppoa ajatella, että maanmieheni, samaa kieltä puhuvat ja esimerkiksi kristityt ovat pelkästään minun lähimmäisiäni.
Kristus kuitenkin opettaa meille jotain aivan muuta. Hänen vertauksessaan omat ja esimerkilliset ihmiset kulkevat apua tarvitsevan ohi ja hädässä olevaa auttaakin sellainen taho, jota ei pidetty missään arvossa.
Me saatamme pitää tätä vertausta hyvin tavanomaisena, mutta Jeesuksen kuulijakuntaa tämä vertaus kosketti varmasti paljon järisyttävämmin. Auttajaksi osoittautui aivan joku muu, kuin hurskas juutalainen!
Monesti tämän vertauksen kohdalla keskitymme ihailemaan tuon laupiaan samarialaisen toimintaa, mutta jätämme vähemmälle huomiolle kaksi ensimmäistä kulkijaa. Meidän ei tietenkään tule ihailla tuota pappia tai leeviläistä, mutta voimme ottaa heidän toimintansa taas varoittavana esimerkkinä.
Pappi ja leeviläinen saattoivat jättää auttamatta siksi, että juutalaisuudessa oli sellainenkin sääntö, että jos joku koski kuolleeseen, niin hän oli epäpuhdas viikon verran. Tässä tapauksessa pappi ja leeviläinen eivät olisi viikkon voineet astua temppeliin. He olisivat oletettavasti menettäneet viikon palkan, jonka vuoksi ei kannattanut ottaa riskiä ja pysähtyä selvittämään, että oliko tienposkessa makaava henkilö vain tajuton vai jo kuollut? Joka tapauksessa omat edut kävivät auttamisen edelle.
Voimme tässä tilanteessa pohtia vielä erästä asiaa liittyen näihin pappiin ja leeviläiseen. Mahtoivatko he tuntea mitään siinä tilanteessa, kun he kulkivat ohi? Pystyvätkö ihmiset todella olemaan täysin tunteettomia sellaisessa tilanteessa, jossa heidän huomiota olisi varmasti vaadittu? Eikö ihminen tuossa tilanteessa tunne edes jonkinlaista myötätuntoa ja sääliä?
Mutta mitä hyötyä on esimerkiksi säälistä, jos se johda mihinkään käytännön tekoon? Tämä onkin hyvä kysymys juuri meidän päivinämme. Ihmiset ovat alkaneet siirtyä yhä enemmän ja enemmän internetin maailmaan, jossa jopa kodinsisäistä keskustelua käydään tietokoneiden välityksellä.
Tuossa internetin maailmassa käytännön teot jäävät usein hyvin mahdottomiksi. Aika ajoin siellä kuitenkin näkee viesti- ja ilmoitusketjuja, joissa pyydetään ajattelemaan hetki kaikkia niitä, jotka näkevät nälkää, sairastavat jotain parantumatonta sairautta tai jotain muuta vastaavaa. Näitä kiertokirjeitä sitten levitellään eteenpäin ja samalla luodaan omalletunnolle sellainen harhakuva, että päivän hyvä työ on tehty, kun on julkisesti voivoteltu apua tarvitsevien ihmisten puolesta.
Sääli ja voivottelu eivät kuitenkaan auta, jos ne eivät johda käytännön tekoihin. On hyvin mahdollista, että Jeesuksen vertauksen pappi ja leeviläinenkin voivottelivat oikein sydämen pohjasta kulkiessaan tuon ryöstetyn ja maassa makaavan ihmisen ohi. Tästä huolimatta he eivät pysähtyneet.
Ja lopulta ihminen ei ole muuttunut tuosta kaikesta paljoakaan parempaan suuntaan. Melkein voisi sanoa, että tilanne on päinvastainen. Kyllä me saamme aika ajoin lukea uutisista kuinka apua tarvitsevan ihmisen huudot ovat kaikuneet kuuroille korville. Ihmiset ovat kulkeneet eteenpäin, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Meidän tehtävänä ei ole välttämättä rynnätä heti ensimmäisenä kaduille etsimään apua tarvitsevia. Me voimme sen sijaan antaa tukemme niille, jotka keskittyvät auttamaan. Käytännössä suuntamaan voimavarojamme hyväntekeväisyyteen.
Joulupaaston alku on taas hyvin lähellä. Meidän tulisi ruokapaaston ohella muistaa nimenomaan tuo hyväntekeväisyys, jonka pitäisi olla itsestäänselvyys kaikille kristityille. Hyväntekeväisyys on todellakin sitä, että me emme kulje hädässä olevien ohi, vaan pysähdymme auttamaan.
Kunnia olkoon Sinulle meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!
