KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

lauantai 19. marraskuuta 2011

Kristuksen vertaus hullusta miehestä (opetuspuhe)

Kuolema ei ole kaiken loppu, vaan uuden alku. Kuva Vanhan Valamon hautausmaalta.

Luuk. 12:16-21

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

Päivän evankeliumilukuna kuulimme Kristuksen vertauksen miehestä, joka keskittyi omaisuuteensa vaalimiseen niin tiivisti, että unohti lähimmäisensä ja oman kuolevaisuutensa kokonaan. Vertaus on itse asiassa hyvin puhutteleva ja se sopii meidän päiviimme aivan yhtä hyvin.

Voimme tietysti aluksi kysyä, että onko hyvä toimeentulo muka pahasta? Emmekö voi pitää tuossa tapauksessa miehen hyvää satoa ja tätä kautta omaisuuden lisääntymistä Jumalan siunauksena. Mitä tuomittavaa tässä oikein on?

Ongelman tässä tapauksessa muodostaa juuri se, että miten ihminen käyttää sellaista omaisuutta, joka ei ole hänelle välttämätöntä. Tässä vertauksessa kysymys oli siis ylimääräisestä asiasta, joka ei olisi ollut tälle miehelle elämän kannalta tarpeellista. Hänen aittansa olivat jo sen kokoiset, että niissä säilytettävä sato takasi riittävän toimeentulon. Hän halusi kuitenkin enemmän itselleen ja ryhtyi tämän vuoksi rakentamaan suurempia varastoja.

Suurin synti tässä kaikessa oli siis itsekkyys. Missään vaiheessa tälle henkilölle ei tullut mieleen, että itselle ylimääräiset asiat voisi antaa niille, jotka elivät puutteessa. Toinen huomionarvoinen asia oli se, että mies ei ajatellut omaa kuolevaisuutta ja iankaikkisuutta laisinkaan. Hän unohti sen, että ainut asia minkä me kannamme tästä ajasta iankaikkisuuteen on rakkaus. Kaikki muut asiat ovat lopulta katoavaista, jota meidän tulisi osata käyttää vastuullisesti tässä ajassa.

Kuolema on todellakin asia, jonka me hyvin helposti haluamme työntää pois mielestämme. Oman kuolevaisuuden myöntäminen ei kuitenkaan saisi olla kristitylle vieras asia. Me emme voi täydellisesti ymmärtää tätä ajallista elämää ja iankaikkisuutta, jos kiellämme kuolevaisuuden. Kuoleman kieltäminen etäännyttää meidät todellisuudessa oikeasta elämästä. Edelleenkin ihmisellä on kiusaus nähdä kuolema kaiken loppuna, vaikka se todellisuudessa on uuden iankaikkisen elämän alku.

Kristuksen vertauksessa Jumala puhutteli tuota miestä hulluksi, koska hän ei oppinut ymmärtämään elämän todellista merkitystä. Tämä ajallisen elämän tarkoituksena ei ole keskittyä nautintoihin, vaan elämän tarkoituksena on osoittaa rakkautta. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ihminen voisi nauttia elämästä ja olla onnellinen.

Syntiinlankeemuksen seurauksena ihmisen käsitys nautinnosta ja onnellisuudesta on vääristynyt. Hän kuvittelee, että onnellisuuden määrä kasvaa samassa suhteessa kuin hänen hallussaan oleva omaisuus. Tässä valheessa hän haaskaa kaikki voimavaransa siihen, että voisi turvata yltäkylläisen elämän. Sellaisen elämän, jossa hän tuon vertauksen rikkaan miehen tavoin hokee itselleen: ”Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!” (Luuk. 12:19)

Tämän ajan maalliset ihanteet harvoin kulkevat käsi kädessä Kristuksen opetuksen kanssa. Erityisesti nyt joulupaaston aikana meidän on hyvä muistaa Kristuksen opetus omaisuuden vastuullisesta käytöstä ja rakkauden osoittamista. Paastossakin saatamme keskittyä niin paljon itse paaston suorittamiseen, että unohdamme erään oleellisen asian. Paastoon nimittäin kuuluu hyväntekeväisyys.

Hyväntekeväisyyttä on se, että me osaamme vastuullisesti käyttää kaikkea sitä, mitä meille on uskottu. Kyse ei aina ole rahasta, vaan monesti myös sellaisista tiedoista ja taidoista, joilla Jumala on meitä siunannut. Näitä Jumalan antamia lahjoja meidän tulisi käyttää muiden hyväksi. Todellisen nautinnon ja onnellisuuden ihminen saavuttaa silloin, kun hän pystyy auttamaan toista ihmistä ilman, että hän odottaa siitä vastapalvelusta.

Aloittakaamme mekin hyvillä mielin tämä joulupaasto. Sen tarkoituksena on muiden paastokausien tavoin opettaa meitä itsekkään elämänmenon sijaan osoittamaan rakkautta lähimmäisiämme kohtaan. Tällöin me toteutamme Jumalan tahdon.
Amen.