Otsikko varmasti antaa jo viitteitä siitä, että aion avata sanaisen arkkuni liittyen viimeisimpään julkisuudessa olleeseen homokeskusteluun. Osittain totta. En kuitenkaan ryhdy pohtimaan ja perustelemaan ihmisen seksuaalisuutta suhteessa kristilliseen opetukseen. Sen sijaan haluan miettiä näiden aiheiden aiheuttamaa julkisuuskohua.
Kirkon ja kristillisyyden suhteesta homoseksuaalisuuteen on tullut medialle punainen vaate, jolloin kaikki kristilliset kannanotot ja kampanjat nostetaan suurieleisesti tapetille. Ei tarvitse mennä kovinkaan paljoa ajassa taaksepäin, jolloin tällaiset kampanjat olisivat saaneet huomiota sen verran, että niihin liittyvää materiaalia olisi ilmestynyt joidenkin seurakuntien pölyttyneille ilmoitustauluille. Kampanjat olisivat kiinnostaneet ainoastaan hyvin harvoja ihmisiä. Nyt sen sijaan kaikki tungetaan heti suuriin otsikoihin, jolloin asiasta pääsevät osalliseksi ihan kaikki - halusivat he sitä tai eivät!
Nyt voisi tietysti ajatella, että valtamedioihin materiaalia tuottavat toimittajat ajavat kaikessa totuutta, tasa-arvoa ja sananvapautta. Kuulostaa kauniilta, mutta saanen epäillä motiivin olevan jotain hieman muuta. Liikkeellepaneva voima ei ole totuus, vaan KOHU! Silloin kun kansa kohahtaa, niin ollaan saavutettu jotain. Nyt kun on huomattu homoseksuaalisuuden herättävän suuria tunteita, niin sitä todellakin seurataan mikroskoopilla. Suuressa medialaboratoriossa on onnistuttu keksimään loistava kohua aiheuttava yhdistelmä, josta kansa todellakin kohahtaa. Jossain vaiheessa tuon yhdistelmän vaikutus katoaa, jolloin pitää keksiä taas jotain uutta.
Mutta miten tällaisia asioita käsitellään ortodoksisessa kirkossa?
Asiat saavat onneksi monesti juuri sen verran julkisuutta kuin ne sitä ansaitsevat. Mikäli kannanotot ovat huonoja ja jopa asiattomia, niin ne onneksi hautautuvat hyvin nopeasti. Joskus saa esimerkiksi lukea artikkeleita jotka ovat sisällöltään aivan järkyttäviä. (Nyt siis kysymys on muustakin kuin ihmisen seksuaalisuuteen liittyvistä aiheista.)
Luin kerran artikkelin, joka oli kaikin puolin sisällöltään virheellinen. Olin jo valmis kirjoittamaan asiasta vastineen. Kun ryhdyin kyselemään kanssapalvelijoiden mielipidettä asiasta huomasin, että kukaan ei ollut edes vaivautunut lukemaan koko juttua. Silloin jätin vastineen kirjoittamisen sikseen ja ajattelin, että taitaa se kansanviisaus pitää paikkansa, että mitä enemmän lantakasaa tonkii, niin sitä pahemmalta se alkaa haista.
Eli monet asiat ja mielipiteet voi jättää omaan arvoonsa. Paljon löytyy niitä, jotka hyvin "asiantuntevasti" kirjoittelevat erilaisia artikkeleita ja muita kannanottoja. On oikeastaan suuri onni, että sellaiset jutut eivät saa sen enempää julkisuutta.
