"Paikallista" palvelua

Soitin eräässä työasiassa numerotiedusteluun ja pyysin yhdistämään Valtimon osuuspankkiin, koska minulla oli sinne asiaa. Olin tietoinen, että varsinaista Valtimon Osuuspankkia ei ollut, vaan se kuuluu nykyään laajempaan kokonaisuuteen, jota kutsutaan Pielisen Osuuspankiksi.

Puhelu ohjautui siis Pielisen Osuuspankiin, mutta oletin edelleen, että Valtimon konttoriin. Oletus oli väärä, sillä langan päässä ei vastannut Valtimo, vaan Lieksa. Kerroin, että olin pyytänyt nimenomaisesti yhdistämään Valtimoon, koska minulla oli sinne asia. Karu totuus oli se, että sinne ei voi enää soittaa suoraan. Kaikki puhelut ohjautuvat Lieksan palveluyksikköön.

Nooh, voiko Lieksa sitten yhdistää Valtimoon? Ehei! Pitää varata aika ja jättää soittopyyntö, niin he soittavat sieltä Valtimolta minulle. Ohoh! Tämäpä kiusallista. Eräs seurakuntamme edustaja oli tulossa Valtimon konttoriin minä hetkenä hyvänsä ja olisi halunnut sopia muutamasta asiasta paikallisen pankkivirkailijan kanssa...

Kerrotakoon nyt, että loppu hyvin, kaikki hyvin, joten ei siitä sen enempää.

Mutta näinkö asioita tänä päivänä hoidetaan? Sen vielä ymmärrän, että numerotiedustelupalvelut voidaan sijoittaa vaikka Utsjoelle, koska siinä ei tarvita paikallistuntemusta. Sen sijaan pankkien, seurakuntien tai poliisilaitostenkin toivoisi vastaavan siellä, missä niiden halutaankin vastata.

Millä ihmeelle paikallisia asioita voidaan hoitaa, jos niitä ei voi hoitaa paikallisesti Ajatellaanpa vaikka seurakuntaa ja tilitoimistoa (palkanmaksua). Tällä hetkellä homma hoituu hyvin kivuttomasti paikallisesti ja epätoivoisena hetkenä seurakunta pystyy hyvin lyhyellä varoitusajalla maksamaan kenelle tahansa palkkion tai laskun yms. jos tilanne sitä vaatisi. Entäpä jo koko palkanmaksu ja rahastonhoito on keskitetty muualle? Millä minä pyydän kädestä pitäen ohjeita, liittyen johonkin verolappuun, tai millä minä maksatan jollekin ihmiselle laskun lyhyelläkin varoitusajalla? (Näinhän ei ole pakko tehdä, mutta se on hyvää palvelua).

Monet asiat siirretään suurempiin ja toimivimpiin yksiköihin ja samalla voidaan kentiess säästää rahaa. Tässä touhussa katoaa kuitenkin paikallistuntemus ja myös paikallinen apu. Minä en pitäisi edellä mainittuja vähäpätöisinä asioina...

Muodollisesti pätevä

Nyt on ollut aika paljonkin tapetilla otsikot, joissa on kauhisteltu henkilöitä, jotka ovat onnistuneet toimimaan lääkäreinä ilman minkäänlaista tutkintoa. Hiljattain löytyi myös eläinlääkäri, jolla ei ollut vaadittavaa koulutusta. Lääkärin kohdalla homma todella tuntuu pelottavalta, mutta monissa muissahan ammateissa työtä monesti tekevät henkilöt, jotka ovat vailla "muodollista pätevyyttä".

On aivan oikein, että esimerkiksi kirkon piirissä vaaditaan asianmukaista tutkintoa, jotta pystyy hoitamaan vaikkapa kirkkoherran tai kanttorin toimea. Ulkoisesti papillisia tehtäviä pystytään varmasti hoitamaan kunnolla ilman sen pitämpää koulutusta, mutta luonnistuuko esimerkiksi uskonopin terve soveltaminen ja siulenhoitotyö tuosta vain?

Kärjistettynä voisi kysyä vanhaa sananlaskua soveltaen, että "voiko kauhalla ottaa, jos on lusikalla annettu?" Asialla on myös kääntöpuolensa, sillä onhan mahdollista, että ilman pätevää koulutusta saanut henkilö pystyy hoitamaan työnsä moitteettomasti ja sen sijaan koulutuksen saanut henkilö toimiikin huonosti.

Eräs mielipidekirjoitus (en valitettavasti muista, että missä) pohti lääkäreitä tässä asiassa. Siinä pohdittiin sitä, että ovatko vakuutuslääkärit aina potilaan puolella ja hoitavatko he työnsä moitteettomasti? Suuri vaarahan on siinä, että sairaskin potilas leimataan terveeksi, koska tämä on vakuutusfirman etujen mukaista. Onko itseoppinut ja työnsä ainakin päällisin puolin onnistuneesti hoitanut puoskari tässä suhteessa sen huonompi, jos hän kaikessa toimii potilaan etujen mukaisesti?

Entäs kirkon piirissä sitten? Tiedämme varsin hyvin sen, että meillä on monia pappeja ja kanttoreita, jotka ilman minkäänlaista muodollista pätevyyttä ovat hoitaneet seurakunnallisen perustyön. Hyvä niin, mutta pidetään edelleen huolta siitä, että toimia täytettäessä olisi henkilöllä se vaadittava teologinen tutkinto.

Mutta voiko olla tutkinnon suorittanutta ja kuitenkin työnsä surkeasti hoitavaa kirkon työntekijää olemassa? Vastaus: KYLLÄ VOI!

Valitettava tosiasia on se, että edelleen monet psyykkisistä ongelmista kärsivät ihmiset kuvittelevat kaikkien ongelmiensa ratkeavan sillä, että ryhdytään opiskelemaan teologiaa. Meillä ei ole pääsykokeissa psykologista testiä, jolloin periaatteessa opiskelemaan voi tulla minkälainen henkilö tahansa, jos hän vain pystyy lukemaan pääskoekirjat ja muutoinkin käyttäytymään siivosti haastattelussa. Ei ole sanottu, että piispakaan ryhtyy sen kummemmin henkilön taustoja selvittelemään ehdokasasettelussa, jolloin periaatteessa kirkon työhön voi päästä melkein kuka tahansa.

Pastoraalipsykologiaan erikoistunut tohtori Konstantinos Kenanidis on sanonut, että sielunhoitaja pystyy auttamaan ihmistä ainoastaan sille tasolle saakka, jossa hän itse on hengellisessä elämässään. Tämän vuoksi ei sokea todellakaan voi taluttaa toista sokeaa, kuten Kristus itse on sanonut.
Kuka meistä nyt olisi täyspäinen, mutta luulisi kirkossakin vallitsevan sen ajattelun, jossa panostettaisiin siihen, että kirkon työhön pyrkivien sahajauhot tarkistettaisiin psykologin avustuksella jo heti haastattelutilanteessa.

Poliittinen visailu

Arvaatteko, että kenestä on kysymys ? ? ?
- Uusi mahdollisuus...
Valehtelee eduskunnalle kirkkain silmin ja joitakin vuosia myöhemmin häntä ylistetään maasta taivaaseeen ja pyydetään takaisin kotimaan poliittiselle kentälle. Ihailtavaa armahtavaisuutta, jota harvemmin näkee. Näin ei olisi käynyt monissa muissa ammateissa (oikeuslaitoksessa, kirkossa, puolustusvoimissa), joissa julkisesta valehtelemisesta olisi mennyt maine varmasti lopullisesti. Onneksi politiikkassa tekojen oikeellisuus ei ratkaise, vaan saavutettu maine.

- Vitsit vähissä...
1980-luvulla tästä henkilöstä kerrottiin paljon vitsejä. En sano, enkä väitä, mutta vuosia myöhemmin ovat vitsit ilmeisemmin vähentyneet ja kaikki on nyt totisinta totta.

- Huippusalaista tietoa...
Tilaisuus teki varkaan ja ATK-alan huoltomies päätti ottaa haltuunsa merkittävän suomalaisen polittikon tietokoneelta arkaluontoista tietoa. Kaikissa muissa maissa varas olisi todennäköisesti etsinyt kansalliseen turvallisuuteen, valtiontalouteen, ulkopoliittisiin suhteisiin tai muuhun sen kaltaiseen liittyviä tietoja. Nämä asiat jäivät kuitenkin toissijaisiksi, kun koneelta löytyi valokuva, jonka arvo ylittää kaiken edellä mainitun...ainakin suomalaisten poliittisessa kiinnostuksessa. Kenen tietokoneesta lienee kysymys?

Kuvia ja kuvia

Eipä ole taas paljoa fiksua saatu aikaiseksi, mutta mukava ilta on ollut.
Kalavaiset kylässä ja sain katsella aimo läjän kuvia Berliinistä. Sen vuoksi tuo blogin kuvakin on päivitetty uuteen uskoon.

Lisäksi Mikko otti kuvia kirkosta.
Kuten kuvasta näkyy, joudun kirkkoherrana taipumaan aika moneen rooliin...

Menolippu...menolippu

Kävin talvilomalla Turussa lasten kanssa. Menin sinne omalla autollani.

Joku voisi tässä vaiheessa kysyä, että "mikset mennyt junalla?". - Hetkinen... teemme pienen laskutoimituksen:

Juna: Menolippu Nurmes - Turku: aikuinen 74,00 euroa + 1 yli 6v lapsi 37 euroa = 111,00 euroa
Auto: Nurmes - Parainen 603km: (7,5l/100km x 6 = 45l x 1,37) = 61,65 euroa

TULOS: Omalla autolla matkustaminen on 49,35 euroa halvempaa. Ja sitten kun toinen lapsista täyttää parin kuukauden päästä 6 vuotta, niin lasketaan siihen vielä toiset 37 euroa päälle. Saamme tulokseksi tällöin 86,35 euroa!!! (ja jos vaimo olisi loikannut mukaan, niin hinta nousisi vieläkin huimemmaksi).
Autoni on kymmenen vuotta vanha bensasyöppö. En edes tohdi laskea kuinka paljon halvempaa olisi ajaa uudella dieselillä, joka kuluttaa 4,5 litraa sadalla ja jota on muutoinkin halvempaa tankata.

Henkilöauton hiilidioksidipäästöt ovat luonnollisesti suuremmat, joten siltä osin tunnen asian johdosta häpeää. Lieventäväksi asianhaaraksi luettakoon se, että olin melkeinpä minuutilleen siihen aikaa perillä kuin olin laskenutkin. Viime aikojen tapahtumien valossa uskallan epäillä, että juna ei olisi pysynyt aikataulussaan.

Olen aivan varma, että moni muukin ihminen tekee vastaavanlaisia laskelmia matkustaessaan hitusen kauemmaksi. (Nykyihminenhän laskee lähes kaiken rahassa).
Jos hinnat olisivat edes samoissa lukemissa, niin moni varmasti ottaisi ennemmin junan, jossa nyt voisi nukkua, lukea tai istua ravintelissa. Autossa tällaista toimintaa ei viitsi harjoittaa (jonkun sämpylän nyt tietty voi vauhdissa syödä).

Onko VR ikinä tehnyt laskelmaa siitä, kuinka paljon kaukojunien matkustajamäärä kasvaisi, jos junalipun hinta olisi suhteessa halvempi kuin omalla autolla matkustaminen?!?

Ei varmaan ole ja miksipä olisi. Onhan VR onnistunut taas tekemään Liikenne- ja viestintäministeriön kanssa diilin, jossa "LVM myöntää VR:lle yksinoikeuden henkilöjunaliikenteen harjoittamiseen. Yksinoikeus myönnetään niille rataosille, joilla VR tällä hetkellä hoitaa kotimaan henkilöjunaliikennettä. Muille rataosille voi tulla muita yrittäjiä."

- Mitähän nämä "muut rataosat" voivat olla, jonne ulkopuolinen yrittäjä voisi tulla...hetkinen...onhan varmaan esimerkiksi Joensuu - Ilomantsi sekä Nurmes - Sotkamo täällä meillä päin. Muistaakseni kyseinen sopimus on voimassa 10 vuotta, joten huoli pois. VR tulee jatkossakin toimimaan monopoliasemassa, nostaen aina vähintään kerran vuodessa lippujen hintoja. Kansa taputtaa tyytyväisinä karvaisia käsiään. Siitäkin huolimatta, että junat ovat talvella muutaman tunnin myöhässä ja jokunen vaunu menisi seinän läpi...

Nurmeksen tavaravaunut seisovat turvallisesti paikallaan. Pääsisiköhän tavaravaunussa halvemmalla Turkuun?

Tapaus Halme

En ole ikinä ollut mikään suuri Tony Halme fani. En oikein keksi erityistä sanomista koko miehestä. Ilmeisesti hänkin ehti elämänsä aikana kokemaan suuret huippuhetket, kuin myös aallonpohjatkin. Oli hänen elämänsä ollut sitten mitä tahansa, niin ei sitä ikinä pitäisi pystyä kuvailemaan niin halventavasti, miten Kaarina Hazard onnistui sen jutussaan tekemään.

Kysymys ei ole siitä, että millaisia sammakoita Tony eläessään oli suustaan päästänyt ja millaista elämää hän ylipäätänsä oli viettänyt. Kysymys on enemmin siitä, että mitä hyötyä on haukkua ihminen tämän ollessa jo kuollut. Tony ei enää viisastu, vaikka tasavallan presidentti kirjoittaisi koko Hesarin täyteen juttua hänen elämästään. Yhtä lailla mies ei voi viisastua siitä, että hänestä kirjoitetaan todella alentavasti Iltalehden kolmumnissa. Täysi fakta on myöskin se, että mies ei pysty puolustamaan itseään siinä vaiheessa, kun hän leikkisästi sanottuna on seuraamassa perunan istutusta alhaalta päin.

Siis, mitä tämä juttu oikein hyödytti? Kirjoitusten (kuten tämänkin) pitäisi vaikuttaa jotenkin lukijoihin. Monesti kirjoittaja haluaa muokata ihmisten käsityksiä jostain asiasta. Tunteita kyseinen kirjoitus kyllä nostatti pinnalle ja herätti paljon keskustelua, siitä ei päästä mihinkään. Varmasti juttu nostatti ainakin hetkellisesti lehden myyntiäkin, joten siinä mielessä tämä kirjoitus oli menestys.

Mutta mitä Hazard lopulta halusi sanoa Tony Halmeesta? Vai halusiko hän lopulta sanoa mitään koko miehestä? Vaikka kirjoituksessa käsitellään toista henkilöä, niin siitä huolimatta se paljastaa aina jotain myös itse kirjoittajasta. Näin tapahtuu joka kolumnistille tai yhtä lailla joka blogin kirjoittajalle...

Aika on rahaa

Näinhän se sanonta kuuluu, mutta se pitää ihmeen hyvin paikkansa. Valitettavasti hyvin irvokkaassakin mielessä.

Ihmisellä on yhä vähemmän aikaa itselleen ja läheisilleen, koska hän tarvitsee rahaa.
Tätä hän ei välttämättä tee tietoisesti, vaan suuremmat voimat pitävät siitä huolen.

"Ravistettava"

Sain vaimolta joululahjaksi kirjan nimeltä Ravistettava - Toisinajattelijan käsikirja. Sen ovat kirjoittaneet Saku Tuominen ja Katja Lindroos. Kirja on loistava, sillä siinä pohditaan muuttuvaa maailmaa ja ihmistä tuon muutoksen keskellä. Olen joskus kirjoittanut siitä turhautuneisuudesta, mikä liittyy siihen, kun tapaa ihmisiä, jotka tekevät asioita vaikeamman kautta ainostaan sen takia "kun ennenkin on tehty niin".
Ihmisen muutosvastaisuudelle on olemassa kuitenkin selkeät perusteet. Kysymys ei ole siitä, että ihminen haluaa olla jäärä, joka ei halua muuttua, vaan ihminen on inhimmillinen, jolloin muuttuminen on vain yksinkertaisesti vaikeaa. Asiaa on pohdittua kirjassa monesta näkökulmasta ja lainaan tässä yhtä niistä:

"Kun teemme asiat täsmälleen samalla tavalla kuin aina ennenkin, epäonnistumisen pelko on pienempi, koska kaikki muutkin ovat tehneet niin. Toimimme kuten heimomme meitä ennen. Jos epäonnistumme, me emme ole yksin syyllisiä, koska kaikki muutkin ovat tehneet samalla tavalla. Sen sijaan jokainen, joka ehdottaa totutusta poikkeamista, poistuu rivistä ja asettaa itsensä aina alttiiksi arvostelulle. --Epäonnistumisen pelon lisäksi olemme herkkiä myös arvostelulle."

Mielestäni ihmisen rohkeus ja luovuus tulee esille juuri siinä, että hän ei pelkää epäonnistumista ja siihen liittyvää mahdollista kielteistä palautetta. On inhimmillistä, että tällainen pelko asuu jokaisessa meissä. Sitä ei tarvitse kieltää tai vähätellä, mutta sille ei tarvitse antaa myöskään periksi.

Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että kaikissa elämänaloissa tarvitaan paljon tuota uudistuskykyä ja luovuutta. Kirkko ei tunnetusti ole kaikkein paras tässä uudistumisessa ja jos kirkkokunta olisi liiketalouteen perustuva yritys, niin lähes kaikki työntekijät olisivat saaneet potkut, johtuen juuri kyvyttömyydestään uudistua.

Me niin helposti unohdamme, että Kirkko elää ja maailmaa muuttuu. Paikallaan oleminen ei ole ratkaisu, vaan merkki kuihtumisesta. Uudistuminen ja luovuus eivät tarkoita sitä, että kirkon pitäisi muuttaa opetustaan. Se tarkoittaa sitä, että pystymme lähestymään ihmisiä ja tuomaan Kristuksen opetusta esille keinoin, joita ei ole aiemmin käytetty.

Huh hellettä...

Tässähän tulee niin kesäinen on olo...mittari näytti aamulla vain -8 C

Aseet eivät yksinään tapa

En ole vielä ehtinyt ottaa sen kummemmin kantaa siihen, mitä tapahtui vuodenvaihteessa. Lehtien otsikoista ja uutisista olemme lukeneet jo aivan tarpeeksi, joten turha tässä on yksityiskohtiin enää mennä. Mutta aina kun jotain näin järjetöntä ja dramaattista tapahtuu niin herää kysymys, että mitä olisi voinut tehdä tapahtumien ehkäisemiseksi?

Poliittisilta päättäjiltä luonnollisesti odotetaan sanoja ja vielä enemmän tekoja. Ilmeisesti sielläkin päässä ollaan vahingosta viisastuttu, kun osataan ihan suorilta sanoa, että "aselakia pitää kiristää". Tämän lausahduksen voi tietysti opettaa vaikka papukaijalle, joten se ei vakuuta ainakaan minua, eikä ehkä muitakaan.

Onhan se totta, että aselain kiristäminen auttaa varmasti, mutta aseetkin ovat lopulta työvälineitä ihmisen vihan ja katkeruuden hirvittävissä purkauksissa. Jälleen kerran yritetään oikotietä onneen ja saada hommat ratkaisua ulkoisesti "fiksulla" tavalla. Ehkä tämä fiksuus tiivistyy uutisessa, jossa eräässä päiväkodissa on pohdittu, että voivatko lapset enää leikkiä pyssyleikkejä.

Kenties huomiota voisi kiinnittää pyssyleikkien sijaan siihen, että millaista asennekasvatusta kansalle annetaan tällä hetkellä. Kansallissankarimme Matti Nykänen saa edelleen kylpeä uutisotsikoiden etusivulla (ja suosionsa huipulla) mätkittyään taas kerran vaimoaan. Vaikka minkään juorulehden toimitus ei tätä myöntäisikään, niin nämä otsikot omalla tavallaan ihannoivat miestä, joka hakkaa omaa vaimoaan.

Ihmiset on kyllästetty väkivallalla, jolloin mielenterveyden horjuessa tämä väkivalta nähdään ratkaisuna silloin, kun vakavia ongelmia alkaa syntyä. Aseita ei käytettäisi väärin, elleivät ihmiset olisi omaksuneet vääränlaista käsitystä siitä ja sen käyttämisestä.

Löydämme hyvän rinnastuksen myös alkoholista. Ajatellaanpa vaikka Kreikkaa, jossa viiniä käytetään ihan arkipäiväisenä ruokajuomana ja jota tarjotaan myös pienissä määrin alaikäisille. Lisäksi siellä käytetään myös vahvempiakin juomia. Alkoholismi ja viinan väärinkäyttö eivät ole kuitenkaan ongelmia Kreikassa, sillä siellä ihmiset osaavat käyttää sitä oikein. Siellä viinaa ei käytetä ensisijaisena kotihoitomuotona huonoon oloon tai ahdistukseen.

Aselaista hokemisen voisi jättää vähemmälle ja voisi ryhtyä miettimään ennemmin sitä, että miten mielenterveyden ongelmia voitaisiin ratkaista paremmella tavalla. Lisäksi kannattaisi miettiä ihan yleisellä tasolla sitä, että kuinka paljon haluamme median avulla ruokkia ihmisiä väkivallalla. Aselain muutoksen lisäksi suosittelisin lakia, jossa jourulehtiä kiellettäisiin ihannoimasta viinaa ja väkivaltaa ja ihmisiä, jotka niitä jatkuvasti käyttävät.

Erään berliiniläisen museon näyttelytiloista löytyy muistutuksia myös aseista, sodasta ja väkivallasta...

Riidanhaistaja

Olisipa elämä rauhallista ja ihanaa...
Tämän toiveen voisi ulottaa käsittämään kaikkia elämänaloja ja paikkoja. Nettien keskustelufoorumit ovat oivallisia paikkoja niille, jotka haluavat aivan jotain muuta kuin rauhaa ja hyväntahtoista keskustelua. Nimimerkin turvin he voivat toteuttaa sadistisia taipumuksiaan ja yhä uudestaan ja uudestaan saattaa muut ihmiset lähes hulluuden partaalle.

Miten homma sitten toimii?
Joku viaton ihminen aloittaa keskusteluaiheen jostain aiheesta kysymällä ihan asiallisen kysymyksen. Riidanhaistaja kokeilee onneaan antamalla hieman provosoivan vastauksen. Jos joku tarttuu syöttiin ja suuttuu asiasta niin homma on selvä. Riidanhaistaja on löytänyt asian, jolla saa suututettua jonkun. Sitä voisi sanoa valttikortiksi, jota voi käyttää aina sopivan tilaisuuden tullen. Tästä eteenpäin hän pystyy aina ottamaan tämän asian puheeksi.

Riidanhaistajaa ei lopulta kiinnosta edes se asia, jolla hän on saanut riidan aikaiseksi. Pääasia on, että joku on pahoittanut mielensä tai suuttunut. Mikään ei ole mukavampaa, kuin katsoa tappelua, jonka on itse pannut alulle. Mutta kuka oikeasti viitsisi toimia kyseisellä tavalla?

Vaikka kysymys ei aina ole samasta asiasta, niin uskaltaisin väittää, että vastaus saattaa löytyä luonnehäiriöstä. Vaikka ketään ei saisi leimata noin vain luonnehäiriöiseksi, niin riidan tietoinen aiheuttaminen ja kykenemättömyys itse ottamaan kritiikkiä vastaan puoltavat tätä faktaa.

Aina löytyy ihmisiä, jotka ovat kaikissa asioissa oikeassa ja heissä ei ole vikaa itsessään. Mikäli kyseenalaistat heidän näkemyksensä on sota valmis. Tällaisilta ihmisiltä ei useinkaan saa positiivista palautetta vastaan, vaan he keskittyvät löytämään kaikista asioista ja henkilöistä jotain kielteistä.
Surullisinta on se, että tällaisen ihmisen on hyvin vaikea parantua, sillä hän ei huomaa olevansa mitenkään sairas. Asia muuttuukin monin verroin pahemmaksi jos sen ottaa edes puheeksi. Ainakin nettifoorumeilla paras lääke on ilmiantaa ja toisaalta ignoorata moisen henkilön kommentit. Ei hän kauan jaksa kiusata, jos ei saa huomiota osakseen. Riidanhaistaja löytää kyllä uusille apajille...

Kova kiire, mutta minne?

Monen joulutervehdykseen liittyy sana rauha ja sitä kautta toivomus kiireettömyydestä. Vaikka Joulu on taas takanapäin, niin suotavaa olisi, että rauhallinen elämänmeno voisi silti jatkua.

Kiireettömyys on enemmän kuin tärkeä asia, sillä hyvin monen elämä on käytännössä pelkkää kiirettä. On kiire viedä lapset hoitoon ja yhtä lailla hakea heidät hoidosta. Työelämää leimaa monesti kiire, sillä sähköpostia satelee ja puhelimeen on vastattava lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Kännykkä on korvassa monella esimerkiksi silloin, kun ajellaan autolla tai hoidetaan ostoksia. Joku saattaa olla keskustelemassa ystäviensä kanssa ja kännykän soidessa, hän toteaa muille: ”Anteeksi, mutta minun on ihan pakko vastata tähän”.

Kaupassakin on monesti muuten kova kiire ja on hyvin turhauttavaa huomata, kun joku kassalla tipauttaa kolikoita lattialle. Kyllähän siinä taas tulee 10 sekuntia lisää jonotusaikaa, ennen kuin tuo onneton edellä oleva on nostanut rahansa ylös. Liikenteessäkin on kova kiire ja monet riskit ja onnettomuudet liittyvät kiirehtimiseen. Nurmeksen ainokaiset liikennevalotkin aiheuttavat varmasti hetkellisen verenpaineen nousun hyvin monelle autoilijalle.

Näitä päivittäiseen kiireellisyyteen liittyviä asioita voisi mainita paljon enemmänkin, mutta ehkä voisi kysyä, että mitä ihmettä me oikein teemme? Minne meillä on niin pakottava kiire? Ensin on kiire töihin ja sitten töissä on kiire. Kun töistä pääsee niin kiire kauppaan ja sitten kiire laittamaan ruokaa ja syömään kiireesti. Ja ensimmäinen kiireetön hetki koittaa, kun ihminen istahtaa illalla television ääreen. Loistava hetki rauhoittua, mutta samalla se kielii eräästä vakavasta epäkohdasta, joka on kiireellisen elämänmenon tuotosta. Toisen ihmisen persoonallinen kohtaaminen on muuttunut aina vain vähäisemmäksi. Erään tutkimuksen mukaan puolisot keskustelevat toistensa kanssa keskimäärin 15 minuuttia päivässä. Toisen tutkimuksen mukaan vanhempien ja lasten välinen todellinen persoonallinen kohtaaminen voi olla vielä tuota 15 minuuttiakin lyhyempi. Sen sijaan televisiota katsotaan lähes 2 tuntia päivässä. Kaikki ei voi olla kohdallaan, jos näihin lukuihin on uskominen.

Sama ongelma ulottuu myös lähipiiriin. Enää ei uskalleta poiketa kylässä, sillä kyläilemiseen tai toisten ihmisten kohtaamiseenkin ladataan aivan liian suuria odotuksia. Sana ”vierailu” on alkanut tarkoittaa juhla-ateriaa ja sivistynyttä seurustelua viinilasi kädessä. Kyllä sen jutustelun luulisi onnistuvan vaatimattomissakin puitteissa, ihan vain kahvimuki kourassa. Elämänmeno on muuttunut rajusti parissa vuosikymmenessä. On oikeastaan aika pelottavaa ajatella, että mihin me olemmekaan menossa...

Lomalta palailemassa

Etelä-Suomen kiertoajelu on päättynyt ja huomenna palataan arkeen. Koetan tässä keräillä hieman itseäni ja sitten alan taas kirjoittelemaan. Toivottavasti sinunkin lomasi meni hyvin...