KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Taas kohti kristinoppileiriä

Tässä ollaan kohta menossa kristinoppileirille. Sitä voi jossain mielessä pitää ainakin töiden osalta kesän kohokohtana, sillä paperit ja muu hallinto jää odottamaan minua sinne kauas kirkkoherranvirastolle. Ne siis tietenkin odottavat minua siellä, eivätkä suinkaan katoa. Tästä huolimatta ainakin hetkellisesti välimatka byrokratiaan on sopiva ja voin keskittyä papin työn parhaimpaan puoleen.

Kriparissa on monta hyvää asiaa. Ensinnäkin on jumalanpalveluksia aamuin ja illoin (tätä nykyä on monesti arkisin myös seurakunnassakin, mutta kaikesta huolimatta). Saan opettaa ja kannustaa nuoria. Saan olla luonnon keskellä, jolloin kaikenlainen turha hälinä jää myös sivummalle. Saan kohdata uusia ihmisiä ja viettää heidän kanssaan aikaa. Leireihin liittyy monia muitakin hyviä  elämyksiä, joita on mukava sitten muistella.

En tiedä kuinka paljon ehdin kirjoitella kuulumisia itse leirin aikana. Mobiiliyhteydet ovat olleet paikoitellen hyvin nihkeitä ja pakkokos siellä on netissä heilua. Leiri on leiri ja bittimaailma on bittimaailma.
Viime kesänä kirjoitin leirin aikana blogiini päivittäin. Tässä yksi linkki vuoden takaa, jonka myötä voi tarkastella muitakin leiripäiviä kesäkuulta 2011. Kaikki siinä sanottu pitää paikkansa varmasti myös tänä vuonna.