“EN MINÄ OLE TEHNYT MITÄÄN!”

Tuomiosunnuntain evankeliumi nimensä mukaisesti kertoo Kristuksen kuvauksen viimeisestä tuomiosta. Siinä tuomiolle asetetut on jaettu oikealle ja vasemmalle puolelle heidän tekojensa mukaan.

Jos olemme oikein tarkkoja, niin huomaamme, että ihmiset oli jaettu sen mukaan, että olivatko he tehneet hyvää, vai sen sijaan jättäneet tekemättä hyvää silloin kun heillä oli siihen mahdollisuus. Tämä on jotain mikä meiltä niin helposti unohtuu.

Kun puhumme synnistä ja pahuudesta, niin ensimmäisenä ajattelemme pahoja tekoja joihin ihminen voi syyllistyä. Hyvin monet saattavatkin siinä tilanteessa huokaista helpotuksesta kun he palauttavat mieliinsä kymmenen käskyä. Suurin osahan ihmisistä ei ole murhamiehiä tai varkaita, joten ei kai siinä tapauksessa ole syytä huoleen.

Mutta Kristus ei viittaa tässä kohden mitenkään näihin synteihin, vaikka selvää tietysti on, että niitäkään asioita emme saa tehdä. Hän sen sijaan kuvaa sitä, että jos emme osoita rakkautta vaikka siihen olisi mahdollisuus, niin silloin joudumme jo tuolle syntisten puolelle joilla on syytäkin pelätä viimeisellä tuomiolla.

Ehkä meidän pitääkin muistuttaa juuri tässä kohden itseämme siitä että rakkauden vastakohta ei niinkään ole viha, vaan itse asiassa välinpitämättömyys. Se, että emme halua nähdä toisten ihmisen hätää ja ahdinkoa. Välinpitämättömyys on se mikä mahdollistaa myös pahan toiminnan tässä maailmassa.

Maailmassa tapahtuu paljon vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. On esimerkiksi kiusaamista ja muuta henkistä väkivaltaa, jota tapahtuu niin kouluissa lasten ja nuorten keskuudessa, kuin myös aikuisten ihmisten välillä työelämässä. Siinä tilanteessa on yleensä yksi joka aktiivisesti aloittaa tuon kiusaamisen ja suuri joukko niitä, jotka eivät tee mitään.

Ja voidaan sanoa, että tuo suuri joukko, joka ei tee yhtään mitään ovat yhtä syyllisiä kuin se joka kiusaa. Tämä siksi, että välinpitämättömyys ja silmien ummistaminen pahalta mahdollistaa tuon pahantekemisen.

Yleensä se joka aktiivisesti kiusaa voi itse hyvin pahoin. Häntä on mahdollisesti omassa lapsuudessa laiminlyöty, vähätelty ja kiusattu ja hän purkaa pahan olonsa ja siitä johtuvan vihan nyt toisiin ihmisiin. Se, että kiusaamiseen puututaan mahdollisimman varhain voi auttaa myös siinä, että itse kiusaajakin saa lopulta apua, mitä hän selvästi tarvitsee.

Tuomiosunnuntain evankeliumi muistuttaa meitä myös siitä, että suhteemme Jumalaan ei koskaan ole irrallaan siitä, että mikä on suhteemme lähimäisiimme. Me kohtaamme Kristuksen monella tavalla tässä maailmassa. Esimerkiksi siinä tilanteessa kun astumme sisälle kirkkoon ja erityisesti liturgiassa, jossa me todellakin osallistumme Kristuksesta pyhässä Ehtoollisessa.

Mutta Kristuksen kohtaaminen tapahtuu myös jumalanpalveluksen jälkeen. Ehkä olemme kuulleet puhuttavan “liturgiasta liturgian jälkeen”. Se tarkoittaa sitä, että kun olemme liturgiassa palvelleet Jumalaa kirkossa ja osallistuneet Kristuksesta, niin sen jälkeen meidän on aika mennä maailmaan toteuttamaan liturgiaa. Maailmassa me palvelemme lähimmäistämme, jossa jokaisessa me näemme myöskin Kristuksen.

Kykenemmekö näkemään lähimäisissämme Kristuksen?

Ajatelkaamme jos meillä olisi mahdollisuus kohdata itse Kristus vaikkapa tuolla ulkona kadulla. Emmekö Hänen läheisyydessään varmasti olisi erityisen huomaavaisia ja tarkkaavaisia. Miettisimme hyvin tarkkaan, että mitä sanoisimme ja yrittäisimme varmasti tehdä kaikkemme, että Hänellä olisi hyvä olla. Lisäksi varmasti kuuntelisimme häntä ja yrittäisimme palvella Häntä kykyjemme mukaan. Näin varmasti moni tekisi, jos tällainen mahdollisuus tuolla kadulla tulisi vastaan.

Sen sijaan hyvin harvalle muulle tekisimme näin. Paljon on vähäosaisia, joilla ei ole ruokaa ei juomaa, ei vaatteita. Paljon on niitä, jotka viruvat sairaana ja yksinäisyydessä. On kiusattuja, sorrettuja, maanpakolaisuuudessa sekä suoranaisessa orjuudessa sekä muissa vaikeuksissa ja hädässä olevia ihmisiä. - Ja kyllä. Kaikkia näitä ihmisiä on myös Suomessa!

Jos kerran olisimme valmiit kohtelemaan Kristusta aivan erityisellä tavalla, jos hänet kohtaisimme tuolla kadulla, niin meidän tulisi todellakin kohdella kaikkia muita ihmisiä aivan samalla tavoin. Jokaisessa ihmisessä me kohtaamme myös Kristuksen.

Tuomiosunnuntain valmistaa meitä suuren paastoon. Ja se muistuttaa meitä erityisesti lähimmäisenrakkauden ja hyväntekeväisyyden suuresta merkityksestä. Meidän ei tule osallistua ainoastaan liturgiaan, vaan meidän tulee toteuttaa myös liturgiaa liturgian jälkeen.

Linkki opetuspuheeseen ja kuulumisia

Tervehdys kaikille!

En varsinaiseti tässä laiskottele, mutta blogini päivitys on ollut valitettavan vähäistä. Laitan tähän LINKIN Tuomiosunnuntain  opetuspuheeseen vuodelta 2011.

Työn alla on tällä hetkellä katumuksen sakramentti (josta olen aiemminkin kirjoitellut sitä ja tätä). Lisäksi yritän edelleen tutkia hieman liturgian historiaa ja selvittää, että millaisia varhaisia käytäntöjä löydämme harvemmin toimitetuista jumalanpalveluksista. Olen joskus kertonutkin, että liturgiasta löytyy monia kerrostumia, jotka tulevat esille äärimmäisen hyvin juuri palveluksen lopussa.
Viime torstaina oli koululaispalvelus, jossa toivotin tuttuun tapaan:
"Lähtekäämme pois rauhassa."
*WOOSH* (osa oppilaista otti tiikerinloikkia kohti ulkoa ovea)
Minä siihen: "Hei! Takaisin! Ei tämä oikeasti vielä päättynyt."


Laitan teille tähän loppuun lyhyen pätkän tuosta työn alla olevasta katumukseen liittyvästä kirjoituksesta, jossa sivutaan myös paastoa:
 

"Paasto ja katumuksen muut ulkoiset apukeinot eivät vielä itsessään ratkaise kaikkea, vaan kyse on nimenomaan elämänmuutoksesta. Joonan kirjassahan sanotaan, että ”Jumala näki, että he kääntyivät pahoilta teiltään”. Jatkuva paasto tuhansine rukouksineen ja maahankumarruksineen eivät lopulta ole mitään ellei ihminen todella muutu. Jumala ei armahtanut niniveläisiä paaston ja säkkikankaaseen pukeutumisen vuoksi, vaan siksi, että näiden ulkoisten apukeinojen myötä he alkoivat todella muuttua. Tästä me pääsemmekin takaisin pyhään Johannes Kastajaan, joka on sanonut: ”Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy!”

Kääntymyksen täytyy näkyä muutoinkin kuin ulkoisessa olemuksessa. Pelkkien ulkoisten merkkien käyttäminen näet antaa mahdollisuuden myös ulkokultaisuudelle. Kristus kuvaa vuorisaarnassaan oikeanlaista paastoamista sellaiseksi, että ihminen ei ryhdy pelkästään muuttamaan ulkoista olemusta, jotta ihmiset varmasti huomaisivat paaston ja katumuksen. Taustalla oli varmasti suoranainen väärinkäytös, jossa ulkoista olemusta muutettiin sen kaltaiseksi, että siitä heijastui katumus ja paasto, vaikka todellisuudessa tätä ei tapahtunutkaan. Kyse oli siis näyttelemisestä ja tekopyhyydestä, josta Kristus ankarasti varoitti. Meidän päivinämme paasto ja katumus eivät tule yhtä voimakkaasti esille ihmisten ulkoisessa olemuksessa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta ulkokultaisuuteen."

Tuomiosunnuntain opetuspuhe

Vietämme tänään kolmatta valmistussunnuntaita, jonka tarkoituksena on johdattaa meitä Suureen Paastoon. Tätä päivää kutsutaan Tuomiosunnuntaiksi. Voimme varsin hyvin ymmärtää tämän päivän nimen kuultuamme juuri luetun evankeliumiluvun.

Mutta onko tämän päivän tarkoituksena pelotella ihmistä viimeisellä tuomiolla?
- Tästä ei kuitenkaan varsinaisesti ole kysymys. Uskonto ei voi perustua uhkailuun taikka pelotteluun, vaan se tarkoitus on kasvattaa meissä rakkautta Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan. Voimme ymmärtää tämän sunnuntain ennemmin muistutuksena siitä, että mitkä asiat johdattavat ihmistä pelastukseen.

Tässä tapauksessa ei ole kysymys Kristuksen vertauksesta joka kannustaisi valvomaan, vaan itse tuomipäivän kuvauksesta. Meiltä todellakin tullaan kysymään viimeisellä tuomiolla, että miten olemme osoittaneet rakkautta lähimmäisiämme kohtaan. Ja oikeastaan tässä tapauksessa kysymys ei ole pelkästään siitä, että mitä hyvää me olemme tehneet, vaan myös siitä, että kuinka paljon hyviä asioita olemme jättäneet tekemättä.

Evankeliumiluvussa kummatkin osapuolet olivat hämmentyneinä. ”Milloin me muka olemme näin tehneet tai sitten jättäneet tekemättä?” Voidaan siis sanoa, että niin hyvät kuin pahat olivat eläneet omaa elämäänsä, ajattelematta sen kummemmin näitä tekojaan. Hyvää tehneille rakkauden osoittaminen apua tarvitsevia kohtaan oli itsestäänselvyys, kun taas pahat eivät olleet huomanneet apua tarvitsevia ollenkaan.

Todellakin, emme tee hyviä tekoja ja osoita rakkautta sen vuoksi, että saisimme siitä erillisen palkinnon tai kunnianosoituksen. Teemme sitä nimensä mukaisesti rakkaudesta, jonka osoittaminen itsessään palkitsee meidät.

Yhtä lailla suuri vaara on unohtaa kaikki muut ihmiset ja keskittyä elämään vain omaa elämää. Muistammeko Kristuksen vertauksen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Siinähän tuo rikas mies ei kerta kaikkiaan edes huomannut, että tuo köyhä Lasarus oli ollut hänen porttinsa pielessä pyytämässä apua.

Tuomiosunnuntain tarkoituksena ei ole pelotella meitä tulella ja tulikivellä, vaan ennemmin sen tarkoituksena on muistuttaa, että ympärillämme on paljon ihmisiä jotka tarvitsevat meidän apuamme. Meidän rakkautemme toisia kohtaan on pelastuksemme edellytys. Jos meissä ei ole tuota rakkautta, niin silloin tämän päivän opetus saattaa tuntua enemmän kuin pelottavalta.

Suuren paaston valmistussunnuntait ovat kirkkovuoden arvokkainta aikaa. Kristuksen vertaukset fariseuksesta ja publiaanista sekä tuhlaajapojasta; muistutus viimeisestä tuomiosta ja lopulta vuorisaarnan opetus paastoamisesta ja sovinnon tekemisestä ovat evankeliumin helmiä.

Voisi jopa todeta, että suuren paaston valmistussunnuntaiden evankeliumiluvut ovat paljon puhuttelevimpia kuin itse paastosunnuntaiden luvut. Vai voimmeko väittää, että muistaisimme jotain erityistä esimerkiksi Gregorios Palamaksen tai Johannes Siinailaisen sunnuntaipäivistä?

Miksi sitten nämä valmistussunnuntait ovat sisällöltään jossain mielessä arvokkaampia, kuin itse paastosunnuntait. Tähän asiaan on hyvä etsiä rinnastusta jokapäiväisestä elämästä. Ajatellaan vaikkapa autolla ajamista. Meille ei anneta ajokorttia ja sitä kautta ajolupaa, ennen kuin olemme osoittaneet pystyvämme ajamaan. Meille annetaan opetusta ja vaaditaan tiettyjä taitoja, ennen kuin voimme itsenäisesti lähteä liikenteeseen.

Sama asia on suuressa paastossa. Meille tarjotaan parasta mahdollista opetusta ennen paaston alkua, jotta sitten osaisimme paastota oikein. Opetuksen sanoma on sisällöltään seuraava:

- Meiltä edellytetään publikaanin nöyryyttä ja samanaikaisesti meidän tulisi osata paeta tuota fariseuksen omahyväisyyttä.
- Meiltä edellytetään tuhlaajapojan mielenmuutosta, jotta voisimme ottaa suunnaksi Isän Jumalan kodin.
- Meiltä edellytetään sellaista rakkautta, että osaamme huomioida kaikki lähimmäisemme, jotka tarvitsevat meidän apuamme. Yhtä lailla meidän tulisi muistaa, ettemme eläisi liian itsekeskeisesti ja unohtaisi avuntarvitsijoita.
- Meiltä edellytetään oikeanlaista henkeä paastoon, jotta emme tekisi sitä puhtaasta ulkokultaisuudesta. Lisäksi paaston pitäisi alkaa puhtaalta pöydältä siten, että olemme tehneet sovinnon lähimmäistemme kanssa.

Kun pidämme nämä Kristuksen opetukset mielessä ja yritämme noudattaa niitä, niin voimme sanoa, että olemme oikealla tavalla valmistautumassa suureen paastoon, joka kaikessa johdattaa meitä kohti Jumalaa.